Kataisen hallituksen kuntauudistus karille – tavoitteeksi 200 kuntaa!

Keski-Suomen maakunnassa on 23 kuntaa, joista yhdeksässä on alle 3000 asukasta. Näistä pienistä kunnista liki jokaisen asukasmäärä alenee. Useimmat niistä ovat pinta-alaltaan melko pieniä. Näiden kuntien tulevaisuuden näkymät eivät ole valoisat. Väen vähenemisen lisäksi se niissä vanhenee.

On ymmärrettävää, että kuntien lukumäärä Keski-Suomessakin vähenee lähivuosina. Noista yhdeksästä pienimmästä pääosa, ehkäpä kaikkikin, poistuu itsenäisten kuntien listalta. Se tapahtunee luonnollista tietä 10 vuoden kuluessa.

Keski-Suomen sopiva kuntamäärä voisi olla 12-14. Tämä määrä olisi sopiva lähidemokratian toteutumisen näkökulmasta. Määrään antaa perustan myös nykyisten kuntien taloudellinen perusta ja niiden pinta-ala sekä väestön määrä- ja ikäkehitys.

Esimerkiksi meillä Uuraisilla tulevaisuuden näkymät ovat koko maakunnan valoisimmat, koska asukasmäärä kasvaa reippaasti, keski-ikä on alhainen ja kunnan talous kunnossa. Liitostarpeita ei ole, vaikka asukasmäärä on vielä alle 4000. Kunnan koko ei ratkaise, vaan kehityksen suunta.

Koko manner-Suomessa sopiva kuntamäärä olisi noin 200. Tähän määrään kannattaa tähdätä vapaaehtoista tietä kannustaen kuntia tarvittaviin liitoksiin.

Koko manner-Suomessa noin 200 ja Keski-Suomessa 12-14 kuntaa toteuttaisi parhaiten lähidemokratian. Laajempaa väestöpohjaa edellyttävät palvelut   – koko terveydenhuolto, toisen asteen koulutus, maankäytön suunnittelu ja pelastustoimi –   tulisi tällöin hoitaa maakuntapohjalta demokraattisesti kuten aiemmin täällä kirjoitin. Ehdotukseni saikin hyvän vastaanoton lukuunottamatta muutamaa kommentoijaa, joilta jähmettynyt ideologia on sumentanut kyvyn nähdä asiaperusteet.

Toivon sydämestäni, että Perussuomalaiset ja Keskusta saisivat niin suuren vaalivoiton seuraavissa eduskuntavaaleissa, että ne yhdessä voisivat toteuttaa viisaan ja vastuullisen kunta- ja maakuntahallintouudistuksen.  Se olisi Suomen kansan suuri voitto sen jälkeen, kun Kataisen hallituksen järjetön suurkuntahanke on lopullisesti ajanut karille  –  siellähän se jo onneksi alkaa ollakin!

Lisäksi toivon, että Kokoomus, Sdp ja vihreät hoitavat pikaisesti erillislailla pääkaupunkiseudun hallinnon uudistuksen, koska ovat sillä alueella vallassa ja ovat ajaneet seudun asiat huningolle!

toimikankaanniemi
Perussuomalaiset Jyväskylä

Olen ollut kansanedustaja vv. 1987-2011 ja 2015 alkaen edelleen. Ministerinä (UM ja STM) olin vv. 1991-94. Olin kaikkien ministerivaliokuntien ja monien työryhmien jäsen. Eduskuntatyössä ollessani olen ollut liki jokaisen valiokunnan jäsen tai varajäsen jossakin vaiheessa.
Olen valtiovarainvaliokunnan ja ulkoasiainvaliokunnan varajäsen. Lisäksi olen Eduskunnan ja Kansaneläkelaitoksen tilintarkastaja sekä Finnfund Oy:n hallintoneuvoston jäsen.
Tulin ylioppilaaksi Vammalan yhteislyseosta ja opiskelin Tampereen yliopistossa kunnallistutkinnon pääaineena kunnallisoikeus. Opiskelun jälkeen olin kunnallisvirkamiehenä noin 12 vuotta 1975-87.
Uuraisten kunnanvaltuuston puheenjohtajana olin vv. 2001-2014. Lisäksi olin Keski-Suomen maakuntavaltuutettu ja Jyväskylän koulutuskuntayhtymän valtuutettu saman ajan. Keski-Suomen sairaanhoitopiirin hallituksen jäsen ja Kehitysyhtiö Jykes Oy:n hallituksen jäsen sekä Vitapolis Oy:n hallituksen puheenjohtaja olin 2013-2014.
Nykyisin olen Jyväskylän kaupunginvaltuuston jäsen ja Keski-Suomen maakuntavaltuuston varajäsen. Edelleen olen Suomen Kuntaliiton hallituksen ja työvaliokunnan jäsen sekä Kuntaliitto Holding Oy:n ja Suomen Kuntasäätiön hallituksen jäsen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu