Toimin nasta! Asiaa

Urpilainen nousevan myrskyn silmässä - eduskuntavaalit lähenee

Totesin täällä blogissani keskiviikkoiltana, että Jutta Urpilaisen lähtölaskenta on alkanut. Viimeisenä niittinä pidin STX-asian seurauksia ja demarien ay-väen ja muidenkin hallituksen oikeistolaista politiikkaa kammoksuvien raivoa.

 

Tänään Iltalehdessä toimittaja Juha Keskinen nostaa "näkökulmassaan" saman asian esille.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013011116541509_uu.shtml

Iltalehden lukijaäänestyksessä mielipiteet osoittavat selkeästi, että Sdp:n puheenjohtajavaihdosta pitää ajankohtaisena liki neljä viidestä. Vakava viesti, vaikka onkin vain parinkymmenen tuhannen kevyen napinpainalluksen tulos.

 

Kun tuollainen vyörytys istuvaa puheenjohtajaa ja valtiovarainministeriä vastaan alkaa ja varmasti jatkuu julkisuudessa ja perusteet ovat selkeät, on vaikea ajatella, että seurauksia ei tulisi. Urpilaisen pallit todella huojuvat  -  sekä puheenjohtajana että ministerinä.

Valtiovarainministerin on oltava vahva sekä omassa puolueessaan että hallituksessa. Hän ei voi olla joukkoja takaa johtava varjo. Ei varsinkaan nyt, kun tehdään isoja kehyspäätöksiä hänen valmistelustaan ja esittelystään. Sdp:n puheenjohtajalla on lisäksi oltava ay-liikkeen tuki ja luottamus. Nyt se on peräti huteraa.

 

Mitä tästä seuraa?

 

Hallitus ei pysy pystyssä, kun sen toinen pääpuolue ajautuu puheenjohtajakriisiin.

Uuden hallituksen rakentaminen nykyisillä eduskunnan voimasuhteilla on kivuliasta. Se ei onnistu.

Kokoomukselle, jolla on sekä pääministerin että presidentin paikat hallussaan, uudet eduskuntavaalit lähikuukausina eivät ole aivan ongelmattomat, vaikka niihin ajautumiseen syyllinen olisikin Sdp. Kysymyksessä on Kataisen hallitus, joka epäonnistuisi ja kaatuisi kesken kauden. Viimeinen pisarahan oli koko hallituksen yksimielinen STX-päätös.

Eduskunnan hajottamiseen tarvitaan pääministerin esitys ja presidentin päätös. Eduskuntaryhmiä on "vain" kuultava. Koko soppa on siis Kokoomuksen käsissä, kun Urpilainen lähtee ja Sdp horjuu kohti ylimääräistä puoluekokousta.

Selviäisikö Sdp ahdingostaan niin, että se menestyisi edes kohtuullisesti vaaleissa, on täysi arvoitus. Sehän on hävinnyt neljät vaalit peräkkäin ja sisäiset ristiriidat varjostaisivat eduskntavaalityötä. Kuka olisi uusi puheenjohtaja?

Uusi hallitus muodostettaisiin vaalien jälkeen todennäköisimmin Keskustan ja Perussuomalaisten perusrungolle. Rkp tippuisi ulos, koska se ei sovi Ps:n kanssa samaan porukkaan. (Koko maan pakkoruotsitus loppuisi samalla.) Vihreillä olisi sama kohtalo Rkp:n kanssa. 

Mitä tekisi Kokoomus? Se joutuisi, vaikka ehkä olisikin suurin puolue, alistumaan hallituksessa keskustavoimien tukipuolueeksi, mikäli Sdp jäisi  - kuten vuonna 1991 Pertti Paasion johdolla -   nuolemaan haavojaan oppositioon yhdessä Kataisen hallituksen "äänettömän yhtiömiehen" Vasemmistoliiton kanssa.

 

Puoluetoimistoissa aletaan ensi viikolla pohtimaan tilannetta ja laatimaan suunnitelmia. Syytä onkin.

 

Seuraava gallup antaa varmasti runsaasti tulenarkoja aineksia näille pohdinnoille.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (37 kommenttia)

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Aiemmin kirjoittamani (muutama tunti sitten) toisaalle:

Tässä kun hieman jo pohdin demareiden, tai ainakin heidän puheenjohtajansa Urpilaisen toimintaa niin häntä on moitittu linjattomuudesta. Olen varovaisesti samaa mieltä, ja ongelmakohdathan ovat:

1) Mahdollisuus valtio-omisteisen telakkayhtiökortin heiluttelusta, kunhan kyseessä ei ole STX.

Ongelma: Kuten aiemmin jo arvailin niin tarkoituksena lienee ennemminkin vain hieman tyynnytellä duunareita ja AY-jermuja. Tilauksiahan ei ole ja TUI Cruisesin tilauskuvio on sekin rahoitusta vaille valmis. Siis siitä samasta kiikastaa, mihin RCCL:n tilaus kariutui. Miksi siis näiden kanssa olisi toisin?

2) Ei julkista riskirahaa yksityiselle yritykselle kuten STX:lle.

Ongelma: Lähinnä poliittinen ilmapiiri. Kovan paineen alla tiukan linjan pitäminen halutaan helposti tulkita tarkoituksellisesti linjattomuudeksi.

3) Vaatimukset yksityisestä sijoittajavastuusta euromaiden ylivelkaisuuksien hoidossa alaskirjauksin.

Ongelma: Hemmetin vaikea toteuttaa kaikkien vasemmistolaisliikkeiden edessä pitkin Eurooppaa. Euromaissa veronmaksajien rahaa ollaan mielummin syytämässä tappioiden tilkkeeksi.

4) Vakuudet valtiolainoissa.

Ongelma: Ilman teknistä tietoutta ja osallistuvien firmojen talouskunnosta on hyvin vaikea määritellä tämän linjauksen onnistumisastetta.

Mikäli nyt esillä oleviin ongelmiin saadaan jonkinlainen selvyys ja otollisemmat olosuhteet niin Urpilaisellahan on hyvin selkeä linja. Harvoin enää näkee näin "patamustan porvarin" linjakkuutta. Veto voi olla siksi ovela, että Kokoomuksen ulkomaisten rahoitusalan yritysten jatkuvaan subventointiin kyllästyneet porvarit voivat hyvinkin vaihtaa leiriä tällaisen demaripuheenjohtajan edessä. Keskustan pj. Sipilä on niinikään esittänyt valmiutensa haastamaan porvariston ääniä omalle porukalleen.

Jukka Palo

Juha Sipilä pitää hallitusta pystyssä huolimatta sosialidemokraattien hallituksenvaihtamishalusta SDP:ssä.

SDP:n virkamiehet ovat täysiä liberaalikokoomuslaisia, jotka tuhoavat SDP:n luokkaetunsa vuoksi.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

En minä ottanutkaan kantaa hallituksen olotilasta niinkään. Annetussa linkissä vaan seisoo sellainen virke, jossa Urpilaisen arvellaan kärsivän linjattomuudesta. Nopealla mielikuvalla olen ollut varovaisesti samaa mieltä.

Tilanne vaan mielestäni muuttuu, kun linjaa hahmottelee tarkemmin. Moitittu linjattomuus minusta pelkistyy ihan selkeäksi linjaksi tietyin varauksin, joissa on mukana mm. tämänhetkinen ilmapiiri.

Tällöin mielikuva siitä, että SDP olisi "työväenpuolue" toki romuttuu. Se ei silti tarkoita samaa kuin, että puolue olisi linjaton. Pohdin, mistä tällainen linja voisi juontaa juurensa ja mieleeni tuli, että SDP haluaisi vallata reviiriä Kokoomukselta.

Jos itse saisit (kuvitteellisen) tehtävän: "Mitä SDP:n pitäisi tehdä saadakseen kokoomuslaiset äänestämään demareita?", niin millainen olisi vastauksesi?

Jari Jakonen

Kai sen ny jo ay-demarikin ymmärtää, että niiden omilta palleilta putoaa pohja pois tämmöisellä lekkeripelillä...

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Tämä on mielenkiintoinen argumentti. Muistan yhden uutisen, lähdin hakemaan sitä ja haaviin tarttui paitsi se hakemani uutinen myös SAK:n oma kannanotto.

Lue ja hämmästele:

Uutinen heinäkuulta 2011, ja SAK:n ulostulo marraskuussa 2012.

Mietteitä?

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Nyt alkaa valjeta, mitä tarkoittaa sanonta; "istua kahdella jakkaralla"...

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #30

Niin siis SAK:ssa euroskeptisyys on ollut rivistössä hyvässä vireessä jo kesällä 2011. Hallitus on ollut uunituore.

Puolet suomalaisista vastustaa tukipaketteja silläkin uhalla, että euro hajoaa.

STX-sotku, jota on hyvin hyvin vaikea selvittää SAK:lle.

Urpilainen jatkanee kyllä vaalimenestysputkeaan näillä saavutuksilla. Siitä tulisi ennätys, jota on hyvin vaikea lyödä.

Jari Jakonen

'Kreikan työläiset kärsivät – näin tekee SAK Suomessa', Taloussanomat 26.7.2011, toimittaja Elina Ranta, http://www.taloussanomat.fi/uutiset/2011/07/26/kre...

Lainaan kuvaavaa juttua kuvaamaan jälkimodernin Suomen Sosialidemokraattinen Puolueen kansainvälistä solidaarisuuspolitiikkaa:

Ateenan yliopiston taloustieteen ja sosiaalipolitiikan professori Savas Robolis antaa lohduttoman kuvan Kreikan työmarkkinoiden tulevaisuudesta. Der Spiegel -lehdessä haastatellun Roboliksen laskelmien mukaan Kreikan 960 000 yrityksestä peräti 930 000 on pienyrityksiä, jotka työllistävät alle viisi työntekijää. Ne ovat tyypillisesti perheyrityksiä, jotka myyvät tuotteita ja palveluita suoraan kuluttajille. Kun kotitalouksien tulot laskevat, pienyritykset kaatuvat heti, koska niillä ei ole pääomia, joilla selvitä taantuman yli.

Viime vuonna näitä yrityksiä meni nurin noin 60 000. Professori arvioi saman verran menevän nurin myös tänä vuonna.

– Kauppoja ja ravintoloita on suljettu paljon. Todella pahalta tuntuu, että leikkaukset kohdistuvat kaikkein pienituloisimpiin, työttömiin ja nuoriin. Kun ylipäänsä Kreikassa ja kriisimaissa nuorisotyöttömyys on jo korkea, moni nuori miettii lähtemistä muualle. Köyhtyminen on vaarallinen asia, kun ihmisiltä menee usko tulevaisuuteen ja yrittämiseen, SAK:n Marjaana Valkonen sanoo.

– Todella vaarallinen kehitys on se, että nuorista tulee toivottomia. Kreikassa voisi syntyä erilaisia ääriliikkeitä, ja se mitä tapahtuu Kreikassa voi vaikuttaa myös meihin. Tästä pitäisi EU:nkin olla vielä enemmän huolestunut.

-

Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö EAY on antanut julkilausuman eurooppalaisen solidaarisuuden puolesta. Järjestö haluaa elvytykseen ja rahoitusmarkkinoiden tulonjakoon perustuvaa rahoitusmekanismia lääkkeeksi Kreikan taloudelle. Kreikan palkansaajakeskusjärjestö on valittanut Kansainväliselle työjärjestölle ILO:lle, että säästöohjelma mitätöi minimipalkkasopimuksen ja romuttaa minimipalkan nuorilta.

Kreikan työväen ahdinko ei kuitenkaan ole saanut joukkoja kaduille muissa EU-maissa, eikä suomalaisilta palkansaajilta ole herunut solidaarisuuden ilmauksia kreikkalaisten hädälle. Näkyvät tuenilmaukset ovat puuttuneet myös järjestötasolla.

-

Lehtitietojen mukaan sosialistisen internationaalin presidenttinä, Kreikan panhelleenisen sosialistisen liikkeen eli PASOKin johtajana ja maansa pääministerinä toimineen George Papandreoun 89-vuotiaalla äidillä on 550 miljoonan euron pankkitili Sveitsissä.

Jukka Palo

Jutta "Yes, we can" Urpilainen on Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen oma Mari Kiviniemi, joka onnistui saumattomalla yhteistyöllä Timo Laanisen kanssa kehittämään Suomen Keskustan kannatuksen 13%:iin.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

"Hän ei voi olla joukkoja takaa johtava varjo". Se lienee totta. Mutta ei kai hän voi myöskään olla joukkoja edestä hymyissä suin kohti jyrkännettä vievä jäärä, joka vasta viimeisenä huomaa, minne ollaan menossa?
Kun on mennyt kyllin kauas, paluuta ei enää ole. Siinä pulma.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Vaikka Kankaanniemen tiedän hengelliseksi mieheksi niin toivon ymmärrystä, kun pohdin mitä rinnakkaistodellisuudessa tapahtuu vuonna 2011 kesällä.

Katsotaanko sielläkin historialliseksi voitoksi se, miten SDP onnistuu kampeamaan myös Vasemmistoliiton hallitukseen, vai pysähdytäänkö siellä miettimään historiallisen voiton hintaa?

Käyttäjän AnteroTossavainen kuva
Antero Tossavainen

VAS:a ei tarvinnut houkutella hallitukseen. Arhinmäki olisi antanut vaikka taivasosuutensa siitä ja suostunut aivan mihin vaan saadakseen ministerin paikan.
Arhinmäki tietää senkin, että hän jää historiaan VAS:n viimeisenä ministerinä, joten tilaisuus täytyi käyttää hyväksi.

Vasureiden linja on jo vuosia ollut laulun sanoin sanottuna: "minne tuuli kuljettaa"

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #11

Todennäköisesti kyllä.

Kysymys olikin siinä, mitä demarit pohtisivat nyt, jos ajassa voisi näillä kokemuksilla mennä taaksepäin.

Pieni muistutus siitä, että Urpilaisella oli oma osuutensa siinä, että Katainen sai hallituksen kasaan. Pieni "ei kiitos" ja presidentti Halonen olisi myöntänyt Urpilaiselle tunnustelijan aseman.

Toivottavasti ei kaduta. :D

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari Vastaus kommenttiin #18

Jos tuo tunnustelijan osa rinnakkaistodellisuudessa olisi vaihtunut, silloin ei olisi voinut enää olla kenenkään selän takana kantamassa kakkosvastuuta, vaan joutuisi itse määrittämään suuntaa ja avaamaan polkua...
Ja ottamaan tuulettimesta täyslaidallisen.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #18

Henri, oma mielipiteeni tuohon miksi Urpilainen otti "kihlat" mieluummin Kataiselta vastaan kuin olisi pitänyt kiinni esittämästään vaatimuksesta siitä että PS pitää olla hallituksessa suurena vaalivoittajana. Nimittäin Jutta taisi saada takaoven kautta ukaasit ettei PS:n kanssa samassa hallituksessa olla. Eikös Paavo "Pöö" ainakin hieman puheissaan sorsinut PS-puoluetta ja Soinia.

Jos Jutta ei olisi kihlautunut Jyrkin kanssa olisi hänestä tullut automaattisesti seuraava hallitusneuvottelija, mutta mitenkäs silloin olisi saatu kokoon enemmistöhallitus? Ei olisi onnistunut ilman PS.

Nyt ei auta sitten katumuskaan. :D

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #33

Euroalttarille oli uhrattava demokratia ja yhteiskuntarauha. Tämän uhrauksen mepit Hassi ja Cronbergkin jo myöntävät.

Henry Hammar

Se että Urpilainen siteeraa Churchilliä on jo mauttomuuden huippu.
On meinaan pikkuisen eri tason poliitikko.

Siinä suhteessa Urpilainen on ihan oikeassa, sillä jos hän saa jatkaa pestissään, niin kansalaisille on tiedossa verta, hikeä ja kyyneleitä.

Pekka Iiskonmaki

Jutan jatkaminen pestissään on suomalaisten valtaosan etu ensi vaaleissa.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Valti tukekoon vain verotuksellisesti yksityisiä yhtiöitä, STX mukaan lukien.
Valtio omistakoon yhteiskunnalle välttämättömyydet, kuten sähkön ja veden.
Valtio tukekoon koulutusta mitä se nyt on määräraha-alennuksin ja luokkakokoja suurentamalla repimässä alas ja näin tuottamassa kaksikymppisiä työkyvyttömiä eläkeläisiä.

Pekka Iiskonmaki

Eniten olen pettynyt Lauri Ihalaisen toimintaan hallituksessa. Ei mitään valmista tule entisen AY -jyrän hommista. Latella urakka kusee.

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

Mutta jos ministeri Urpilainen lähtee, kuka on todennäköinen seuraaja ja aiheuttaako pj:n vaihdos väistämättä muutaman kierroksen ministerinsalkkupasianssia pääministerin toimesta?

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Eiköhän tuo "kuuluisi" palvelusvuosilla mitattuna Tuomiojalle tai Heinäluomalle? Tosin nyt, kun duunarit ja AY-jermut on suututettu tällä porvarilinjalla niin voihan tuo olla Ihalainenkin.

Iltalehden kyselyn tuloshan ei suoranaisesti mitään merkitse, puoluekokouksessahan tuo päätetään. Henkinen painostusasema kyselyllä voi hyvinkin olla.

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

Heinäluomahan on toiminut myös valtionvarainministerinä, joten kokemusta löytyisi ottaa vaikka molemmat jakkarat haltuun. Taitaa mies kuitenkin mielummin pysya taustavaikuttajana.

Olisi hienoa nähdä vaihteeksi raikas puheenjohtajakisa. Eihän sitä koskaan tiedä vaikka demarileiri tekisi KePut?

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi

Maria G-R olisi kyllä erinomainen - kaikkien muiden puolueiden näkökulmasta.

Eilen hän kehui sote-työryhmän esitystä erinomaiseksi. Äsken tv:ssä hän valitti, kun tuo työryhmä ei saanut esitystä aikaan ja nyt pitää odottaa pari kuukautta, jotta alueelliset "kommandojoukot" saavat esitykset aikaan.

Totta puhuen, jos Urpilainen ei pane muutamaa sd-ministeriä pikaisesti kiertoon niin hänellä tulee oma kiertoon laitto eteen entistäkin nopeammin ja varmemmin.

Tuomo Kankkunen

Yön pimeinä hetkinä syntyy juuri noin epätoivoista tekstiä kuin
Kankaanniemi tuossa päästelee.

Se vaan jää kertomatta, mitä tulisi tilalle jos valtakunta ajautuisi poliittiseen kriisiin ja uusiin vaaleihin.

Tulisiko laivatilaus, helpottuisiko valtion velan maksu, lisääntyisikö yleinen optimismi jne...

Ehkä päivän mittaan saamme selkeitä ratkaisumalleja ?

Tosiasia kuitenkin tulee olemaan, Juha Sipilän viisaampi maltillinen malli; istuva hallitus joutuu ongelmat ratkomaan.

Eikä hallituksen kaataminen tule lähellekään onnistumaan.

Siihen eivät Kankaaniemen ja Hakkaraisen vimat ja kyvyt riitä.

Ministerikiertoa voi toki tapahtua.

Reijo Tossavainen

Toimi kirjoittaa: "Uusi hallitus muodostettaisiin vaalien jälkeen todennäköisimmin Keskustan ja Perussuomalaisten perusrungolle. Rkp tippuisi ulos, koska se ei sovi Ps:n kanssa samaan porukkaan. (Koko maan pakkoruotsitus loppuisi samalla.) Vihreillä olisi sama kohtalo Rkp:n kanssa."

Olen kirjoittanut samalla tavalla jo pitkään: Tulevan hallituksen runko on PS + Keskusta. Apupuolueet Vas., RKP ja Vihreät pihalle, jotta kipeästi kaivatut monet uudistukset voidaan toteuttaa. Hallitukseen tarvitaan kolmas iso puolue. Näillä näkymin se on Kokoomus. Samalla Kokoomus joutuisi "tarkistamaan" EU- ja europolitiikkaansa.

Edessä on hyvin mielenkiintoinen talvi ja kevät politiikan rintamalla. Paljon tulee tapahtumaan. Juhannussaunaa lämmittäessämme tiedämme mitä tapahtui.

Tuomo Kankkunen

Pientä realismia Tossavainen !

Arvuuttelu on arvotonta arvelua.

http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/5...

Edes "pakkoruotsilla" pelottelu ei onnistu.

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi

Epätoivoista tai ei, vaalit tulee viimeistään keväällä 2015.

Mutta ei kannata ohittaa sitä tosiasiaa, että demarien ay-väki kiehuu kiukusta. Se ei hyvää tiedä.

Sak:n soppatykit saattavat jäädä varastoon, jos eurovirta Välimerelle jatkuu vuolaana, mutta kotimaan työllisyyden hoito unohtuu.

Vappupuheitakin aletaan pian valmistelemaan Hakaniemessä. Niissä voi olla kirpeä viesti. Heinäluoma antoi jo pientä esimakua Turussa.

Odotetaan asialliselta Juha Sipilältä joitakin poliittisia avauksia. Pekkariselta niitä tulee solkenaan liki joka päivä ainakin Keskisuomalaisessa. Niiden mukaan Kataisen hallitus tekee paljon, mutta vain isoja virheitä. Nyt varmasti uudet kunta- ja sote-uudistussotkut antavat aihetta kirjoituksiin ja ankaraan kritiikkiin.

Jatketaan keskustelua! Se kuuluu demokratiaan.

Käyttäjän harrimakipetaja kuva
Harri Mäki-Petäjä

Taas hyvä kirjoitus Toimi Kankaanniemeltä.

Omat arvioni Kataisen "sekasotkuhallituksesta" ja erityisesti Sdp:n vaalilupauksista ja tavoitteista löytyvät täältä:

http://harrimakipetaja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/12...

Käyttäjän JukkaTuunanen1 kuva
Jukka Tuunanen

Jutta saa hyvän syyn "jättää" hallitus ja puheenjohtajuus perhesyistä. Silloin hän ei menetä kasvojaan. Näin tässä tulee käymään. Sinänsä aika erikoista arvailua hallituksen kaatumisesta ja uusista vaaleista. Timo Soinihan ennusti uusia vaaleja heti edellisten eduskuntavaalien jälkeen. Mutta tämä sixpäkki vain seisoo. Tuleva kehysriihi ratkaisee hallituksen kohtalon. Jos sitä ennen vielä etelä-Euroopasta tulee huonoja uutisia, Italian vaalit, Espanja, Kreikka, Kypros niin peli on sitten selvä.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Kehysriihestä tulee kieltämättä melko souvi.

Talouskomissaari Olli Rehn on jo tämän vuoden aikana kerinnyt kahdesti "antamaan vinkkejä" hallitukselle.

Ensin sisäistä devalvaatiota ja perään eläkeikärajan nostoa. Jälkimmäisen mielekkyyttä voi pohtia sisäisen devalvaation seurauksia katsellessa Kreikasta ja Espanjasta. Tuskin ihan niin pahaksi äityy, mutta kyllä työttömyys kipuaa sinne 15% nurkille, kun oikein yritetään. Nuorisotyöttömyys on suurin piirtein ollut tuplatasoa sisäisen devalvaation jäljiltä, siis tuon mukaan n. 30%. Mitä siinä eläkeiän nosto auttaa?

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Jospa tuo lähtölaskenta alkoi jo silloin kun SDP meni hallitukseen mukaan. Voi olla, että puoluejohdossa ihan oikeasti uskottiin Kataisen ja Stubbin ruusuntuoksuisiin kuvitelmiin, siitä kuinka euron kriisi saadaan selätettyä. Kuka huijasi ketä? Sanotaan näin, että molemmat päähallituspuolueet huijasivat itseään.

Pahimmat miinat joihin SDP meni oli ALV:n korotukset ja suoranainen valehtelu vakuusasioissa. Jäsenet ja äänestäjät saatiin vielä jotenkuten "unohtamaan" ennen vaaleja annetut lupaukset, koska ne tulivat ikäänkuin vaivihkaa asioiden edetessä. Laivatilaus sen sijaan jysähti kerralla ja sitä on vaikea perinteisen puolueen äänestäjän niellä. No se siitä.

Ensimmäiseksi lienee kysymys siitä, kuinka kauan SDP:n tietyillä kansanedustajilla riittää kantti painaa jaanappia, vaikka sormet ovat ristissä selän takana, kun hallituksen esityksiä puidaan. Toiseksi jäsenistö ja kolmanneksi, mutta silti tärkeimpänä perinteisten äänestäjien tulevan uskollisuuden mittaus. Sehän selviää, kuten Toimi totesi vain uusien vaalien kautta.

Onko SDP hallituspuolueista ainoa, joka on kriisissä. Ei ole. Kyllä Kokoomuksenkin riveissä irtiottoja löytyy. Onhan tuo nähty jo nuorisopuolen, sanotaanko ei niin fiksuista ulostuloista. Perinteinen puolueen kannattaja pysyy kyllä ruodussa, vaikka joutuisi kallonporaukseen. Silti vähänkin ajattelevan kannattajan mielessä taatusti käy ne virheelliset arviot, joita Katainen esitti hallituskauden alussa. Euron kriisi hoidetaan laastarilla, vaan nyt ollaan jo happikaapissa.

Apupuolueista Vasemmistoliitto lienee jo tilanteessa, jossa ei auta muu kuin puolueen täydellinen uudistus ja paluu juurilleen.

Joka tapauksessa kyse oli SDP:stä. Toki se on saanut jotain aikaiseksi, ei vain tule heti mieleen. Ihmisenä tunnen myötähäpeää niiden puolesta, jotka ovat puoluetta uskollisesti kannattaneet. Taisin itsekkin ääneni jossain vaaleissa antaa. Demokratiaamme kuuluu monipuoluejärjestelmä, siis enemmän kuin kaksi ja SDP on tärkeä, ideologinen lenkki kokonaisuudessa. Sitä tarvitaan. Nyt ei enää riitä hallituskumppaniin kohdistuva lievä kritiikki. Kokoomuksen ajamalle linjalle on yksinkertaisesti saatava stoppi.

Ihan muuten vain. Kuka arvaa koska Katainen ottaa selityslaatikosta suunnitelma C:n käyttöön. Huhujen mukaan se sisältää mm. seuraavia lauseita. Emme voineet arvata, emme hyväksyneet alunalkaen, ei me mut kun nuo toiset.......

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Näköjään demarien asioista kommentoivat ne jotka siitä vähiten tietävät, huvittavaa.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Olen muuten ollut havaitsevinani saman ilmiön perussuomalaisia koskevia asioita kommentoitaessa. Siis muiden puolueiden kannattajat ovat kommentoimassa vaikka varmasti samoin vähiten tietävät. Sekin on huvittavaa.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Arto
Ehkä ymmärryksessäni on vikaa, kun en käsitä tarkoitustasi. Vai onko niin, että Sinulla ja demaripiireissä on jotain salaista tietoa, joka lisäisi kommentoijien kykyä ymmärtää ko. puolueen nykylinjaa? Jos on niin kerro ihmeessä.

Käyttäjän janimakela kuva
Jani Mäkelä

Toiselta puolen asiaa katsoen, on syytä kerrata miksi Urpilainen lähtökohtaisesti on demareiden puheenjohtajana. Tälle ilmiöllehän on vain yksi selitys; uskottavien ehdokkaiden puute.

Tämä johtuu Paavo Lipposen varjosta. Kyseinen herra junttasi niin perusteellisesti kaiken muun ajattelutoiminnan kun omansa lyttyyn, että siitä eivät toverit ole vieläkään toipuneet. Keskinkertaisuuksia ja "viime vuosituhannen osaajia" riittää, uusia tähtiä ei.

Hätävara-Heinäluoman jälkeen tuli Urpilainen, nuorena naisena taantuvan ukkopuolueen keulaan. Ei helppo pesti ollenkaan, mutta katajaan kapsahdus taisi kuitenkin tulla vasta kun lähti euro-herrojen kanssa marjaan.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Jani olet varmasti lähellä totuutta. Urpilaisen aivoituksista ei tietysti voi mitään sanoa, mutta varmaan mielessä on käynyt, että kannattiko lähteä mukaan ollenkaan. Siitä kuuluisasta vastuunkannosta taisi alkuaikoina muutaman kerran mainita. Eipä enää.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset