Toimin nasta! Asiaa

Venäjä kaataa pian pakkoruotsin - MTV3:n gallup tyly

MTV3:n uuden kyselyn tulos on tyrmäävä pakkoruotsille Itä-Suomessa. Vain 10% alueen asukkaista kannattaa toista kotimaista pakollisena peruskoulussa. Peräti 88% olisi valmis vaihtamaan ruotsin venäjään. Pääosa siten, että kielivalinta olisi vapaaehtoinen.

Koko maassa tulos tuskin olisi aivan näin raju ruotsin kielelle, mutta todennäköisesti vahvasti samansuuntainen. Viimeaikainen venäläisten ostos- ja muiden matkailijoiden ryntäys Suomeen on ymmärrettävä peruste kansan mielipiteen muutokselle.

Ruotsin kielestä on syytä tehdä vapaaehtoinen siten, että jokaisella oppilaalla on sen opetukseen oikeus, mutta ei pakkoa. Tällaista liberalismia olisi tarvittu jo pitkään, mutta "yleiset syyt" ovat estäneet järjen käytön tässä asiassa.

Venäjä on monin tavoin erinomaisen tärkeä meille suomalaisille. Maarajan takana on heti monimiljoonainen kehittyvä Pietari, vanha kulttuurikaupunki. Suomi ampuu itseään jalkaan, kun ei hyödynnä sen tarjoamia mahdollisuuksia. Hyödyntäminen edellyttää venäjän kielen osaamista laajasti maassamme; Itä-Suomessa erityisesti, mutta myös kaikkialla muualla maassa.

Ruotsi on pieni kieli. Kun ajaa Juutinrauman sillasta yli, on jo pakko vaihtaa ruotsi johonkin suureen kieleen. Siksikin panostus pakkoruotsiin on niukkojen opetus- ja tuntikehysresurssien tuhlausta.

Virkamiesruotsivaatimuksesta voidaan myös luopua. Nykyisinkin aika harva virkamies rohkenee antaa edes haastattelua ruotsin kielellä. Toisaalta aika vähäisellä kielitaidolla saa todistuksen tyydyttävästä ruotsin kielen taidosta. Tästä löytyy omakohtainenkin kokemus.

Seuraavan hallituksen on otettava ohjelmaansa kansan enemmistön tahdon mukainen uudistus. On siis taattava jokaiselle peruskoulun oppilaalle koko maassa oikeus ja mahdollisuus opiskella ruotsia, mutta sen ei pidä enää olla pakollista.

Vastaavasti on pikaisesti lisättävä panostusta venäjän kielen opiskelumahdollisuuksien lisäämiseen, siis jo tällä vaalikaudella.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

31Suosittele

31 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (33 kommenttia)

Reijo Tossavainen

Hyvä uutinen! Nyt on ryhdyttävä tositoimiin!

Johan Lom

Mikähän olisi tuollaisen gallupin tulos Vaasassa, Kristiinankaupungissa tai Uusikaarlepyyssä?

Onko mielekästä jakaa Suomea Pähkinäsaaren rauhan rajan mukaisesti enää uudelleen?

Ainakin "pakkovenäjä" olisi suomalaisille kauhistus.

Janne Hilden

Luetun ymmärtäminen on tärkeä taito myös. Kukaan ei varmaan vaadi "pakkovenäjää".

Käyttäjän ryyti kuva
jarmo ryyti

Johan Lom on nimimerkki. Pahainen puskista huutelija.

En ihmettelisi yhtään jos hänellä olisi kytkös Ruotsin etuja Suomessa valvovaan Ruotsalaiseen kansanpuolueeseen.

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi

Ei pakkoa, ei. Oikeus ja mahdollisuus riittää.

Rkp mainostaa olevansa liberaali puolue. Tosiasiassa se on äärimmäisen ahdasmielinen suhteessa järkevään koulutuspolitiikkaan kielten suhteen.

Pähkinäsaaren rauhan rajoista ei kannata tässä yhteydessä puhua. Elämme 2010-lukua.

Tuo yliopistonäkökulma on tärkeä. Samoin se, että pakkoruotsi tukahduttaa oppilaiden halun oppia kieltä. Lapsia ei saa kiduttaa, ei ruumiilisesti eikä henkisestikään.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

"Lapsia ei saa kiduttaa, ei ruumiilisesti eikä henkisestikään."

Suomessa kidutus on kielletty perustuslain 7 §:ssä. Jos Kankaanniemi syyttää kidutuksesta, on Kankaanniemen otettava yhteys poliisiin ja Amnesty Internationaliin. Jos käyttää näin voimakasta rikosterminologiaa, on oltava myös johdonmukainen.

Omasta mielestäni siinä vaiheessa, kun kouluaine muuttuu kidutukseksi, on jonkinlainen pullamössösukupolviajattelu ottamassa vallan.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Eiköhän noissa kaupungeissa opiskeltaisi ruotsia vapaaehtoisestikin ihan ilman pakkoukaaseja?

Lauri Korhonen

Ne jotka vapaaehtoisesti ruotsia opiskelisivat tekisivät sen todennäköisesti enempi tosissaan. Sitä en tiedä olisiko parempi verrattuna nykytilanteeseen. Ehkä joku intohimoisesti ruotsin kielen sivistävästä vaikutuksesta jotakin mieltä oleva voisi tähänkin vastata.

Toisaalta voisi kuvitella ruotsinkielisten olevan ajatuksesta hyvillään - mahdollisuudesta parempaan palveluun omalla äidinkielellä myös Itä-Suomessa mikäli sinne joskus eksyvät. Mutta koettaisiinko liian hyvä kielitaito jo uhkaksi joissakin piireissä sitä on mahdotonta minun sanoa.

Periaatteessa entistä parempi ruotsin kielen taito kyllä avaisi paremmat työmahdollisuudet hänelle joka ajattelee joskus työllistyvänsä nimenomaa palvelemalla ruotsinkielisiä.

Käyttäjän tuomosalovaara kuva
Tuomo Salovaara Vastaus kommenttiin #41

"Toisaalta voisi kuvitella ruotsinkielisten olevan hyvillään- mahdollisuudesta parempaan palveluun omalla äidinkielellä myös Itä-Suomessa mikäli sinne joskus eksyvät."

Miksi ihmeesä suomenkielisten pitäisi opiskella ruotsia palvellakseen suomentaitoisia ruotsinkielisiä ruotsiksi Itä-Suomessa?

Käyttäjän JulesLehtonen kuva
JV Lehtonen

Virkamies ei käytä ruotsia kuin pari kertaa vuodessa.
Sitä varten ei tarvita vuosikausien pakko-opiskelua.

http://www.solki.jyu.fi/julkaisee/virkamiesjaviera...
https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/36797

"Ruotsin kieli on katoava luonnonvara Suomessa ja valtionhallinnossa" : svenska språket i arbetet vid inrikesministeriet-användning, kunskaper och beaktande vid anställning"

Ruotsinkielinen väestö on oppinut sadassa vuodessa kaksikieliseksi,
suomenkielinen ei ole.

Käyttäjän JulesLehtonen kuva
JV Lehtonen

Yliopistot ovat pulassa:

Ruotsin pakollisuus ei ole ongelma vain peruskoulussa. Suomen yliopistojen kielikeskusten verkosto Finelc antoi 28.08.2012 lausunnon opetus- ja kulttuuriministeriön “Toiminnallista ruotsia” -raporttia varten. Lausunnossa todettiin valmistumisaikojen pidentyvän jatkuvasti ylioppilaiden puutteellisen ruotsin kielen takia. Finelc tarjoaa kahta vaihtoehtoa: joko peruskoulun ja lukion on jollakin tavalla tuotettava kaikille yliopistossa jatkaville parempi ruotsin taito tai ruotsin taidon vaatiminen osana kaikkia yliopistotutkintoja täytyy lopettaa. “Jos korkeakoulutasolla noudatettaisiin samaa logiikkaa kuin ylioppilaskirjoituksissa, korkeakouluopiskelijalla olisi subjektiivinen oikeus opiskella toista kotimaista kieltä —, mutta korkeakoulututkinnon saaminen olisi mahdollista myös ilman ruotsin taidon osoittamista”,
lausunnossa todetaan.

Lukioissa on tyhjäkäyntiä:

Huoleni kohdistuu lukiolaisten huonoon intoon ruotsin opiskelussa. Sen jälkeen, kun pakollinen ruotsin koe poistettiin ylioppilaskirjoituksista, opiskelu on laantunut, kurssimäärät ovat supistuneet ja kielitaito on mainittavasti heikentynyt. Näin on tapahtunut myös Oulun lukioissa.

Opettajat ovat viestineet siitä, että nuorten motivointi ruotsin opintoihin on vaikeaa ja opetukseen käytettävästä ajasta lohkeaa iso osa opiskelun tarpeellisuuden perustelemiseen.

https://wilmalukio.ouka.fi/10100010000,+111110151/...

http://blogit.mtv3.fi/ahtiainen/2013/01/13/kielipo...

Käyttäjän WaltteriHosia kuva
Waltteri Hosia

2/3 on vastustanut pakkoruotsia kyselyissä niin kauan kun se on ollut olemassa. Se ettei mitään tapahdu on kirjaesimerkki korkean tason kiristyksestä ja lahjonnasta jolla pakkoruotsin takapirut pitävät sitä väkisin yllä.
Pakkoruotsi ei myöskään liity millään tapaa ruotsin kielen osaamiseen maassa. Maahan saataisiin nykyistä enemmän ruotsinkielen osaajia jos sen opiskelu olisi vapaaehtoista ja opetus korkeatasoista. Pakkoruotsi ei tee mitään muuta kuin pitää yllä juopaa kieliryhmien välillä. Tämä on pakkoruotsin takapirujen perimmäinen tarkoitus.

Lauri Korhonen

Aika heikoilla ollaan siinä vaiheessa kun raha on ainoa millä saat ystäviä.

Mietin vain missä ovat vasemmiston avaukset niiden varojen verottamiseksi.

Mark Bayer

On aivan selvää että pakkoruotsi on RKPlle vain yksi pelimerkki virkamiesruotsin ja muiden tyhjänpäiväsyyksien ohessa. Jos suomenruotsalaiset joutuisivat itse kustantamaan pakkoruotsin, ruotsinkielisen ylen ym. keinotekoiset toimet suomenruotsin ylläpitämiseksi niin näitä riesoja ei tuskin olisi olemassa koko kansakunnan kiusana.
Se poliitikko jolla on munaa nostaa nämä asiat oikeasti esille saisi minun ääneni seuraavissa vaaleissa.

Lasse Laaksonen

Hyvältä näyttää. Tässä on kuitenkin kyseessä kielisota. Vihollinen on ankara ja ovela ja hänellä on kaikki kulta.

Sotaa emme voineet välttää, kun pakkoruotsittajat ovat niin tehokkaasti linnoittautuneet ja ovat päättäneet näivettää talouselämän moisella Koko-Suomi-ruotsalaisuuden-museoksi hankkeellaan. Rahaa on palanut ja palaa, kultaa jaetaan niille, jotka tulevat kielipettureiksi suomalaisia vastaan.

Kun on nyt hyvä tilanne, ei riitä, että pikkuisen toivotaan ja katsotaan ja toivotaan. Nyt on aika laittaa kovat piippuun ja aloittaa pakkoruotsin linnakkeiden moukarointi.

Itä-Suomen koululaisten, opiskelijoiden ja vanhempien sekä yrittäjien on aloitettava kaikkien aikojen kovin kielivapautuksen lakkoliike. Toimintamuodot olkoot paikallisten käsissä. Vapaus tulee ryskyen. Niin tuli ryskyen Suomen kieli yliopistoonkin, ei tullut nöyryydellä. Barrikadeille!

Eikä tämä jää tähän. Kielivapauden pitää koskea kaikkia suomalaisia - sillä Suomen kieli on suomi.

Vapaus on saatava heti! Heti pois niiltä pakkoruotsin tunneilta ja pois tekemästä mitään kielikokeita. Heti pois kaikki virkamiesruotsin vaatimukset.

Ja ne, jotka vielä vikuroivat, heidät tulee asettaa syytteeseen rasistisesta sorrosta suomenkielisiä vastaan, ks. EY 2000/43.

Toivoo
Lalli
Lahjomaton Kielisoturi vuodesta 2000.

Johanna Fredriksson

Kansa ei unohda harhaanjohtajiaan vaan petollisten poliitikkojen romahdus tulee yllättäen.

Kun pakkoruotsi muutaman vuoden jälkeen poistuu, joutuvat ne poliitikot jotka ovat tähän asti olleet pakkoruotsin takuumiehiä suuren halveksunnan kohteiksi. Kansa ei unohda vaikka suuri osa kansasta ei vielä välitä tai ole tietoisia pakkoruotsin haitoista.

Lipposten, Urpilaisen, Tuomiojan, Jyrki Kataisen, Folktingeting puheenjohtajan Kimmo Sasin, Jan Vapaavuoren, Alex Stubbin, Heidi Hautalan ym. tapaiset pakkoruotsin takuumiehet unohdetaan poliitikkojen hautausmaalle aivan kuten Lipposelle kävi presidentinvaaleissa.

Hävetkää suomalaiset heikkoja johtajianne.

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi

Olin eduskunnassa 24 vuotta. Kertaakaan pakkoruotsin lopettamisesta ei muistini mukaan päästy äänestämään. Aina jollakin ihmeen konstilla (Rkp:n uhkauksilla ja pääministerien diktaatilla???) asian pääsy äänestykseen estettiin.

Olen ollut aina sillä kannalla, että on kaikkien etu, että pakosta luovutaan ja turvataan vain oikeus ja mahdollisuus opiskella ruotsia.

Luulin jo, että en tule sitä päivää näkemään, jolloin pakko jää historiaan, mutta nyt vaikuttaa siltä, että saatan sittenkin nähdä. Toivon ainakin niin!

Jouni Nordman

Toimi, tee meille palvelus ja mene pistämään jonnekkin jossa voidaan kansalaislakialotten keräämine aloittaa, sillä se tarvitsee nimekkään alottaja. Sekä se tarvitse tutkijoita, jotka voivat siihe komentoida, niitä ei tavalisella kansalaisella ole lähipiirissään.
Ei meina monta päivää tarvitse niitä 50000 nimeä kerätä, sillä niin paljon on tolla asialla kannattajia. Eikö eduskunna ole kansalaisalotteet pakko käsitellä, toisinkuin on kansanedustajien.

Käyttäjän perttupulkkinen kuva
Perttu Pulkkinen

Tähän asiaan liittyy laajasti ajatellen sekin, että oppimismahdollisuudet olisi vietävä nettiaikakaudella niin pitkälle, että halukkaat voivat oppia ruotsia, saksaa tai venäjää kotonakin itsenäisesti. Tämä on täysin mahdollista, ja tämä huomioonottaen monipuoliset mahdollisuudet elämässä lisääntyvät.

Reijo Tossavainen

Tein äskettäin julkisen ehdotuksen, että pakkoruotsin poistamista lähdettäisiin ajamaan kansalaisaloitteen kautta. Näin saataisiin asialle laajalti julkisuutta ja samalla syntyisi monipuolinen kansalaiskeskustelu. Viimeistään seuraavien vaalien jälkeen tilanne olisi kypsä historialliselle muutokselle.

Käyttäjän ryyti kuva
jarmo ryyti

Avoimessa ministeriössä on kaksikin aloitetta pakkoruotsin poistamisesta.

Tässä toinen niistä:

http://www.avoinministerio.fi/ideat/254-aloite-pak...

ja tässä se toinen:

http://www.avoinministerio.fi/ideat/41-pakkoruotsi...

Käyttäjän kaikupohja kuva
Teemu Roni

Hyvä avaus Kankaanniemeltä.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Voisihan asiassa edetä RKP:n toiveiden mukaan niin, että pakkoruotsi tungetaan myös Venäjälle? Tällöin venäläisturistitkin voisivat kommunikoida sofistikoituneesti ruotsiksi Suomessa lomaillessaan?

Käyttäjän Tkope kuva
Tommi Jalava

Toimi: kun ehkäpä seuraavalla kerralla olet taas mukana eduskunnassa, laitapa seuraava ehdotus punnitukseen:

Nykyisellään ruotsinkieleen käytettäviä tunteja ei ylipäänsä pitäisi korvamerkitä kielien opiskeluun, vaan ko. tunneillä pitäisi mahdollistaa myös se, että teknistaidollisesti orientoituneet oppilaat voisivat opiskella itselleen luontevia aineita. Samalla säilyttäen toki mahdollisuus lukea ruotsia tai tai muitakin kieliä.

Hiljattain hyväksytty uusi tuntikehys tuhoaa käsityönopetuksen yläkoulutasolla ja siirtää aivan perustason teknisen osaamisen opetuksen ammattikoulun harteille. Pian ei talakoitakaan tarvita, kun osaaminen häädetään maasta!

Suomessa puhutaan kovasti moniarvoisuudessa, mutta esim. opetussuunnitelman suhteen käy nyt niin, että moniarvoisuuden sijaan kaikki oppilaat pyritään ajamaan saman ahtaan putken läpi ilman, että oppilaan omaa orientoitumista juuri mitenkään huomioitaisiin.

Jo peruskoulutasolla tulisi huomioida se, että suomi ei pärjää vain kielitaidolla, vaan tarvitsemme teollisuutta, teknistä innovointia ja osaamista. Tuleva tuntijako ei palvele tätä.

Käyttäjän mctimo kuva
Timo Korpelainen

Mikä mättää ruotsinkielisten kotoutumisessa kun he eivät opi tai halua oppia suomea? Ja jos he osaavat suomea niin miksi suomenkieliset palvelut ei kelpaa?

Aki Saarikoski

Järkevää puhetta, venäjä on monin verroin parempi ja hyödyllisempi kieli suomalaisille kuin ruotsi. Eikö nyt vihdoin olisi jo aika päästä pakkoruotsista eroon?

ulf fallenius

Viisumipakko poistuu kohta niin Suomi on kohta osa Venäjää muutenkin

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Perussuomalaisista suurin puolue ja samalla pääministeripuolue, niin eiköhän saada kielivalinnoille vauhtia!!

ulf fallenius

Kyllä Suomi on silloin tuhon oma.

Käyttäjän POOL kuva
Olli Porra

Fallenius, tällä menolla se alkaa kohta olla Ruotsin oma.

Käyttäjän POOL kuva
Olli Porra

Kankaanniemi toivoi ja ennusti, että seuraava hallitus voi poistaa pakkoruotsin ja ns. virkamiesruotsin. Näin saattaa käydäkin, paitsi, jos hallitukseen ollaan valitsemassa silloinkin vain lahjottavissa olevia luopioita - rahaa nimittäin riittää ruotsinkielisillä säätiöillä.

Kielivapaus toteutuisi jo hyvinkin nopeasti, jos nykyministereillä ja hallituspuolueilla olisi sen verran ryhdikkyyttä, rohkeutta, järkeä ja halua kansan enemmistön tahdon huomioon ottamiseen, että kielikysymykset nostettaisiin käsittelyyn, tietysti vastoin hallitussopimusta. Hallitus kaatuisi erimielisyyteen, jolloin uusi voitaisiin muodostaa ilman RKP:tä.

Tämä taitaa olla lahjonnan luvatussa maassa kuitenkin toiveajattelua. Kuinka kauan suomenkielisten kyykyttäminen saakaan vielä jatkua?

Käyttäjän JulesLehtonen kuva
JV Lehtonen

Mitä palveluita ruotsin kielellä pitäisi taata ?
Mitä sanoo veteraani Toimi ?
Onko näkemystä ?

http://juleslehtonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1299...

ulf fallenius

Mielummin Ruotsin oma,ei ollenkaan paha ajatus.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset