*

Iloa, eloa ja älyä! Kansamme parhaaksi!

Vapaakauppa-alue vai tulonsiirtounioni - siinä Euroopan perusvalinta!

Ylen jälkiviisaissa Kalle Isokallio tiivisti loistavasti sen, mistä on kysymys pääministeri David Cameronin halussa muuttaa Euroopan unionia.

Kysymys on lyhyesti siitä, halutaanko Eurooppaan vapaakauppa-alue vai tulonsiirtounioni.

Isokallio katsoi, että Suomen tulee asettua voittajien puolelle ja tukea Cameronin tavoitetta luoda EU:sta vapaakauppa-alue. Se on hänen mukaansa Suomen ja koko Euroopan etu.

Hän torjui tulonsiirtounionin, jossa Suomi olisi häviäjä. Suomen kansan elintaso laskisi ja menot kasvaisivat.

Todella viisaita ajatuksia ja terävä analyysi.

 

Vapaakauppa-alueella olisi yhteiset pelisäännöt, joiden noudattamista valvottaisiin tehokkaasti. Niillä turvattaisiin rehellinen kilpailu, työolot, järkevät ympäristövaatimukset ym.

Tulonsiirtounioni vaatii valtavan byrokratian ja aiheuttaa jatkuvia riitoja Euroopassa, jossa elintaso-, kulttuuri- ja muut erot kansojen välillä ovat suuret. Niitä ei suurillakaan tulonsiirroilla pohjoisesta etelään pystytä tasaamaan eikä valtavalla direktiivi- ja asetusmäärällä tasoittamaan.

 

Järki käteen ja Suomi tukemaan pääministeri Cameronin tavoitetta luoda koko Euroopan kattava vapaakauppa-alue!  Siihenhän ilman muuta liittyisivät myös EU:n ulkopuolella olevat Euroopan itsenäiset valtiot oman etunsa takia  -  ehkä jopa Venäjä lähivuosina!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

29Suosittele

29 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (55 kommenttia)

Käyttäjän VilleMaki kuva
Ville Mäki

Suomen kannalta vapaakauppa-alue olisi paljon järkevämpi ratkaisu. Nykyjärjestelmässä Suomi on vain nettomaksaja. Tosin vapaakauppa-alueessa ei tulisi sallia vapaamatkustajia ja siinä täytyy olla tiukat ja pitävät kriteerit, keitä otetaan mukaan.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Viisaita sanoja jälleen mieheltä, jolla on pitkälti monipuolista poliittista kokemusta ja näyttöä yhteisten asioiden parissa. Kiitos Toimi!

Käyttäjän tapio kuva
Tapio Äyräväinen

Jep. Katsoin, kuten aina.

Siellä oli uusi naisjäsen, joka puhui kaikkien muiden päälle ja yritti vängätä ongelmia Caronin ja Soinin niskaan.

Taisi olla Iltalehden tai Ilta-Sanomien toimittaja tai sinne päin.

Rasittava tapaus, joten ei mitenkään poikkea toimittajista.

Pentti Järvi

Iltalehden uutispäällikkö Kreeta Salmela siellä hölisi.
Ylen toimittaja pirun vilkkaasti käänsi keskustelun pois aiheesta ja aloitti marginaalisen höpötyksen kannabis-huhuista.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Irtaantumisesta EU:sta, samalla eurosta, ja otettavaksi käyttöön vapaakauppa-alue tulisi järjestää myös medioissa vilkas keskustelu. Nyt eikä viidestoista päivä. Cameron teki hyvän aloitteen. Otettakoon tuosta "onkeen" myös meillä. Miksi meidän pitäisi olla vain maksumiehen roolissa yhdentyvässä EU:ssa, jota ollaan viemässä tiukkaan liittovaltioon.

Hallituksen taholtahan keskustelua ei tulla käymään. Se lienee päivän selvää. Nyt oppositiopuolueilla on tuhannen taalan paikka näyttää "kyntensä" ja tuoda kansalaisille selväksi mihin johtaa nykyinen meno ja meininki.

Kalle Isokallio sanoi aamu-tv:ssä syyn selkeästi, ymmärrettävästi, miksi meidän pitäisi erota EU:sta ja ottaa vapaakauppa-alue käyttöön.

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi

Euroopan talousalue ETA on jo olemassa. Kun vuonna 1994 vastustin Suomen liittymistä EY:hyn, ehdotin juuri ETA-mallia, liki sama kuin vapaakauppa-alue, vaihtoehdoksi. Se vaiettiin kuoliaaksi.

Pidin yhteisiä tilaisuuksia Helsingissä ja Turussa Norjan myöhemmän pääministerin Kjell-Magne Bondevikin kanssa. Yhdessä puhuimme vapaakauppa-aluemallin puolesta ja EY-jäsenyyttä vastaan. Bondevikin vesti tehosi, Norja jäi EU:n ulkopuolelle; minun ei, Suomi meni kolhoosiin.

Nyt on aika nostaa todellinen vaihtoehto pöytään! Vapaakauppa-aluemalli vie perusteet niiltä, jotka pelottelevat eristäytymillä. Ei kukaan järkevä halua eristäytyä, vaan toteuttaa viisaan ja parhaan vaihtoehdon, joka on vapaakauppa-alue vahvoin pelisäännöin.

Jouni Haimi

Mutta onko siiitä varmuutta että jos suomi eroaisi eusta niinolisimme automaatisesti tuon etan jäseniä vai pitäiskö se neuvotella sitten uudestaan?

Olli Pusa

Olisiko kohtuutonta kuulla kannanottosi Toimin kysymykseen? Vapaakauppa-alue vai tulonsiirtounioni?

Jouni Haimi Vastaus kommenttiin #35

Kysymys on nniin ettäkuinka varmaa on se että suomelle jää nuoeta etuudet vaikka unnioinita erottaisiiin?tuota käytetää kyllä vaihtoehtona mutta onko se sitä enää vai käykö siinä niin ettäero eusta on myös ero etasta ja se olisi nneuvoteltva uudestaan.

Olli Pusa Vastaus kommenttiin #41

????

Jos noista kahdesta toinen pitää asettaa tavoitteeksi, niin kumpi?

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Voinemme kai olla yhtä mieltä siitä, että Tanskalla ja Ruotsilla on nuo oikeudet ilman eurojäsenyttä.

Justin Case

Suomalaisten käsitys Euroopan Unionista näyttää perustuvan pitkälti vapaamatkustamiseen eli siihen, että odotettavissa olisi pelkkiä etuja.

Päämiehet perustelevat Unioniin kuulumista viennillä Eurooppaan, joka todellisuudessa on paljon vähäisempää kuin annetaan ymmärtää ja tavan kansalainen sillä, että on helpompi liikkua kun ei tarvitse vaihtaa rahaa.

Heikki Porkka

Mitäs täällä meuhkataan. Älkää nyt hyvät ihmiset aiheuttako pahaa mieltä sosialisteille. Heillä on ollut jo vuosikymmeniä tavoitteena internationalismi, jonka voimalla kaikki rajat kaadetaan, jotta olisimme yhtä ihan kaikessa. Hyvyys valtaisi maapallon eikä kukaan kärsisi.
Nykyinen EU on projekti, jolla Euroopan kansat opetetaan tavoille, jotta monikulttuurisuuden ilosanoma olisi myös ennen niin onnettomien eurooppalaisten saatavilla.

Nyt te olette kiihottamassa kansakuntaa aivan toiseen suuntaan.

Isokallio on harjoittanut tätä samaa kiihotusta jo pitkään. Aivan kuten Toimi, mutta Isokalliolla on ollut viime aikoina etulyöntiasema, koska hän on jälkiviisaiden tähti, ainoa vieras, jolla on sivistynyt tapa esittää asiansa ja olla keskeyttämättä toisia.

Jo pelkästään siksi, että pää-PS Timo Soini on puhunut tästä samasta asiasta jo moneen otteeseen, sitä on vastustettava henkeen ja vereen hallituksen sekä valtamedioiden taholta.

Eliitillä on kohta lievä ongelma. Kansalaiset alkavat nimittäin olla kurkkuaan myöten täynnä eurokriisiä, tukipaketteja ja sitä myöten koko nykyistä EU:ta.
Eivät kai kansalaiset niin tyhmiä ole, että antavat seuraavissa vaaleissa valtakirjan niille, jotka ovat Suomen tähän suohon kuljettaneet?

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu

Minun puolueeni on aina oikeassa, vaikka olisi väärässäkin. ;-)

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Täytyy myöntää, että Cameron teki palveluksen EU:n kehittämiseksi. Nyt Keski-Eurooppa heräsi myös elinkeinoelämän osalta. Kun noita raskaan sarjan lausuntoja tarkkailee vaikkapa Saksassa niin vaikutus taitaa olla päinvastainen kuin mihin Cameron puheillaan pyrki. En kannata Cameron-Soini linjaa vaan suomalaista linjaa EU:n kehittämiseksi.

Käyttäjän olliripatti kuva
Olli Ripatti

"En kannata Cameron-Soini linjaa vaan suomalaista linjaa EU:n kehittämiseksi."

Tarkoitatko tällä Kataislaista nyökyttely -linjaa vai mitä?

Olli Pusa

Täsmentävä kysymys: Kaipaatko vapaakauppa-aluetta vai tulonsiirtounionia?

Käyttäjän KansalainenKane kuva
Markku Nieminen

Mikähän se on se suomalainen linja josta puhut?

Että, maksetaan kaikesta oma osuus kolmin- kymmenkertaisena ja ollaan mallioppilaita! Sekö?
Vai se, mitä Aho, Lipponen, ym. eliitti puhui liittymisen aikoihin, Eu ei ole kaikin puolin ihanneliitto mutta me menemme korjaamaan sitä suomalaiseen demokraattiseen suuntaa!???? Kuinkas kävikään?

Minusta tämän päivän "suomalainen linja" on ehdottoman antautumisen ja kaiken kustantamisen linja. Onko se oikein?

Mauri Hyhkö

Tulonsiirtounioni toimii jo Suomen ja Viron välillä. Virolaisyritykset saavat urakoita halvemmilla hinnoilla maassamme ja rahat valuvat Viroon. Viron korkein oikeus linjasi viikolla, että virolaisyrityksen on maksettava Suomessa rakennusmiehille suomalaisen työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Saa nähdä johtaako mihinkään. Tätä taustaa vasten ymmärtää paremmin nuorkauppakamarin ehdotusta yrittäjille siirtää firmat Viroon. Jos näin käy niin verotulot vähenevät entisestään.
Tulonsiirtounioni tuhoaa sukupolvien aikana rakennetun hyvinvoinnin, aiheuttaa köyhtymistä ja sitä kautta sekasortoa sekä rikollisuutta.

ulf fallenius

Mitä tekee hallitus,ilmeisesti ovat tulonsiirto unionion puolesta kun jakaavat takauksia vasemalle ja oikealle.Mutta totuus on nyt vaan se että ei auta räksytely ja viisastellu koska pahimmat mokat on tehty ja nimiä ei saa enään papereista pois niin se ihan sama mitä persut ja opposiitio räksyttää,lasku on jo meillä maksettavana se päivä kun se realisoituu.

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu

Hyvä kirjoitus. Ehkä suomalaiset uskaltautuvat keskustelemaan erilaisista Euroopan vaihtoehdoista paremmin nyt, kun ulkomaisetkin merkittävät tahot ovat avanneet suunsa. Yhden ainoan oikean politiikan totuutta (=lisäintegraatio) onkin jo kuultu uupumukseen asti.

Jaakko Anttila

Ikkunat auki Eurooppaan!

Euroopan talousyhteisö oli tulonsiirtoyhteisö vuodesta 1957 vuoteen 1986. Euroopan yhteisö oli tulonsiirtoyhteisö vuodesta 1987 vuoteen 2009 (30.11.2009).

EU:n ollut tulonsiirtoyhteisö 1.12.2009 alkaen. EU:ssa on 10 nettomaksajäsenvaltiota.

Saksa, Ranska, Iso-Britannia, Hollanti ja Ruotsi ovat EU:n suurimpia nettomaksajia. Vain 500 000 asukkaan Luxemburg on Suomea pienempi nettomaksaja.

Saksan rikkaimmat osavaltiot Baijeri, Baden-Württenberg ja Hessen ovat vuosikymmenten ajan tukeneet Saksan 13 muuta osavaltiota tasausrahaston kautta.

Entisen Saksan liittotasavallan osavaltiot ovat vuodesta 1992 tukeneet 70 miljardilla eurolla entisen DDR:n jäsenvaltioita solidaarisuusrahaston ja kahden muun rahoitusvälineen kautta.

EU on solidaarisuusyhteisö. EU tukee myös kehitysmaita.

Ikkunat auki Eurooppaan ja maailmaan!

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi

Ikkunat ja ovet ovat jo auki Eurooppaan! Lipponen avasi ne selälleen. Vanhanen ja Katainen avasivat kassakaapitkin Välimeren maille ja pankeille.

Nyt on syytä panna asioita järjestykseen. Aloitetaan se pöhöttyneestä eurobyrokratiasta.

Olli Pusa

Olet oikeassa. EU on jo nyt tulonsiirtounioni ja Suomi nettomaksaja. Aikoinaan EU:hun liittymistä puolustettiin sillä, että Suomi on nettosaaja, mutta nyt asetelma on keikahtanut päälaelleen.

Mutta EU:n budjetti on 1% BKT:sta. Tulonsiirrot ovat rajallisia, vaikka Suomen nettomaksu onkin kasvanut räjähdysmäisesti ja on jo yli 500 miljoonaa vuodessa. Todellinen tulonsiirtounioni on silloin, kun liittovaltion budjetti on 25% BKT:sta ja Suomen nettomaksu yli 10-kertainen nykyiseen.

Kumpaa haluat: vapaakauppa-aluetta vai tuota laajaa tulonsiirtounionia?

Käyttäjän TeroIln kuva
Tero Ilén

Mikäli tämä liittovaltio ja yhteisvastuu veloista toteutuisi, niin mistä Suomi ottaa siihen tarvittavat rahat ? Olli Pusa on esittänyt laskelmia, jossa nykyinen valtionvelka tuplaantuu ja vuosittain pitäisi vielä maksaa luokkaa 10 miljardia lisää.

Tarkoittaako yhteisvastuu sitä, että takaamme toistemme velat, mutta jokainen maksaa korot itse ?

Jos valtionvelka tuplaantuu, niin myös korot tuplaantuvat. Vaikka velkaa ei koskaan maksettaisi, niin korot pitää joka tapauksessa maksaa.

Otamme nyt luokkaa 8 miljadia uutta velkaa ja yhteisvastuutapauksessa alijäämä kasvaisi ainakin 20 miljadiin euroon. Joka vuosi tarvittaisiin 20 miljardia uutta velkaa.

Onko tarkoitus saada myös Suomi velkaantumaan niin paljon että päätösvalta siirtyy IMF:lle ja komissiolle ?

Suomessa ei voi enää veroja nostaa niin paljon kuin tämä vaatisi. Lopetammeko ilmaisen terveydenhuollon ja jatkossa jokainen hoitaa vanhukset itse. Poliisi tulee Brysselistä ja tulo saattaa hieman kestää. Työttömät saavat kuolla nälkään.

Liittovaltio ja yhteisvastuu veloista on Suomelle taloudellinen itsemurha, enkä usko että kukaan pystyy esittämään sellaisia faktoihin perustuvia laskelmia jolla tästä selvitään kuivin jaloin.

Haluammeko todella tuhota elämisen mahdollisuuden Suomessa vain siksi että haluamme olla solidaarisia muulle Euroopalle? Pienenmpi paha olisi vaikka kaikki kauppa EU:n kanssa loppuisi, se on paljon halvempaa.

Hannu A Virtanen

”Tee valheesta suuri, tee siitä yksinkertainen, toista sitä ja lopulta he uskovat sen”

~ Entinen Suuri Saksalainen Valtiomies

Maailma on paljastumassa näyttämöksi ja pelkäksi kulissiksi, jossa naruja vetelee esiripun takana piilotteleva pieni eliitti. He ovat ymmärtäneet sen tosiasian, että kun valheesta tehdään tarpeeksi suuri, niin se on helpompi uskoa ja se uppoaa suureen väestöön kuin lämmin veitsi kylmään voihin.

Yhteiskunnassamme yksilöt muodostavat kokonaisuuden ja sitä on hallinnut jo muutamien vuosikymmenten ajan suuret monikansalliset yritykset. Yritykset omistavat näennäistä varallisuutta muiden yritysten muodossa ja sitä voidaan likvidoida liikuteltavaksi varallisuudeksi. Tätä on käytetty vallan ylläpitämisen apuvälineenä todella pitkään tässä maskuliinisen energian hallitsemassa maailmankuvassamme.

"Katsokaa nyt meitä. Kaikki on ylösalaisin; kaikki on päälaellaan."

- Lääkärit tuhoavat terveyden
- Lakimiehet tuhoavat oikeuden
- Yliopistot tuhoavat tiedon
- Valtiot tuhoavat vapauden
- Massamedia tuhoaa tiedon
- Uskonnot tuhoavat henkisyyden

~Michael Ellner

Käyttäjän jopolassi kuva
Lars Mahittu

Paha tästä on olla eri mieltä.

Hannu A Virtanen

HS teki jo itse oman itsemurhansa levittelemällä kritiiköttämästi tätä valheellista EU-Propagandaa

- Velkaantuminen saatava kuriin (9 vuotta jatkunut valhe)
- Ruuan hinta laskee
- Ei koske meitä
- Kannamme vastuuta
- Hei, me tienataan tällä
- Se on pölhöpopulisti joka muuta väittää
- Kansan tuki Suomen EU-jäsenyydelle on vahva, Suomi pysyy Euroopan Unionissa etuineen ja vastuineen.

Ylen julkaisutoimintajohtaja Olli-Pekka Heinonen siirtyy pääministeri Jyrki Kataisen (kok) valtiosihteeriksi valtioneuvoston kansliaan.
(Uskollisimmille, Tyhmimmille muttei taitavimmille löytyy aina tilaa ) Mitä isomman vahingon teet, sitä isommalle EU-pallille pääset. Heinonen osti Soneralle 3.5 MRD ilmaa Saksasta - siitä virka.

Suomen liittyessä EU:hun, kananmunien ja broilerin hinta laski siksi aikaa kunnes suomalainen tuotanto oli tapettu, sitten hinnat vielä nousivat alkuperäisistä!

Nyt sama tehdään sikaloille ja pikku sahoille , kansa maksaa ja jatkaa maanpettureiden äänestämistä!

Maaseudun lahtauksessa on käytössä kaikki mahdolliset ja mielipuolisimmat mediavalheet mitä ajatella saattaa

Täytyy olla todella idiootti jos kannattaa kokoomusta, stubbia tai kataista

http://www.youtube.com/watch?v=2DVb-Lvk4iY
"Katainen puhuu suorassa lähetyksessä niin totta kuin osaa"

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=6558 Veronkanto-oikeus EU:lle

Käyttäjän kaituovinen kuva
Kai Tuovinen

Juuri näin, että EU:n kehittämiseen vihdoin pitäisikin päästä. Euroopan vapaakauppa-alue olisikin toivottavampaa kuin nykyisenlainen tie, joka vääjäämättä johtaa yhä syvenevän tulonsiirtounionin kautta liittovaltioon. Liittovaltiotie lisää pohjoinen-etelä vastakkainasettelua Euroopassa.

Cameron haluaa konservatiivina EU:ssa pysyttäytyä (puolueessa on toki toismielisiäkin), mutta kansan tuki EU:lle on huvennut ennätys alas talouden kelkkamäessä. Yhä suurempi joukko briteistä tähyää EU:sta ulos.

Niin aikalisän saamiseksi Cameron sitten ehdotti jäsenyyssopimukseen neuvoteltavia muutoksia, joista sitten järjestettäisiin kansanäänestys, mikäli hän vain konservatiivihallituksineen pääministerinä jatkaisi vuoden 2015 parlamenttivaalien jälkeen. Cameronin matopurkista löytyi näin vielä yksi täky koukkuun pujotettavaksi. Jäämme odottamaan saalista.

Sittenkin jää kysymysmerkki. Jos Cameron maansa vaalit voittaisi, järjestettäisiin 2017 mennessä kansanäänestys. Tässäkin tapauksessa saadaan lisäaikaa kansan asemointiin suhtautumisessa EU:ssa pysymiseen. Lisäksi britit saavat lypsyaikaa itselleen paremman EU-sopimuksen neuvotteluun, johon voidaan hyvinkin suostua. Olisihan se isku yhtenäisyyttä eli EU:n perusajatusta vastaan, jos britit ulos lähtisivät. Cameronin vaalivoiton todennäköisyys onkin sitten jo toinen juttu.

Jos brittien vastustus EU:ta kohtaan kasvaa edelleen samaa vauhtia maan talouden heikentymisen kanssa, kansanäänestykseen EU:sta päädyttäisiin joka tapauksessa. EU:ssa on nyt edessä pitkä etsikkoaika, mikä halvaannuttaa entisestään ongelmien ratkaisuja.

Hannu A Virtanen

Kuntauudistus, terveyspalvelujen järjestäminen, maanpuolustus, tieverkoston kunnostus, ylivelkaantumisen hoito ja pankkien pelastaminen olisi tehty toisin, jos poliitikot olisivat kuunnelleet edes toisella korvalla asiantuntijoita.

Poliitikot välittävät yhä vähemmän ongelmien ratkaisemisesta. He keskittyvät omaan uudelleenvalintaansa ja pitävät kiinni omasta työllisyydestään.

Tehokkaita korjaustoimia ei tehdä, koska ne olisivat ikäviä äänestäjille.

Siksi äänestäjien pettäminen ja tosiasioiden kieltäminen pitävät poliitikot vallassa niin kauan kuin veroja voidaan korottaa ja myydä valtion omaisuutta.

Sumutuksessa kapellimestareina YLE, Hs ja Maakunta"lehdistö"

Anna-Leena Nieminen

"Tehokkaita korjaustoimia ei tehdä, koska ne olisivat ikäviä äänestäjille."
"...poliitikot vallassa niin kauan kuin veroja voidaan korottaa..."

Juuri näin ja korjaustoimeen ei ole valmis poliitikko Toimi Kankaanniemikään ryhtymään, mutta veroja korottamaan kyllä, lainaus Kankaanniemen tuoreehkosta kommentista toisaalla (Viljo Heinosen blogissa):

    "Alv:n korotus toisi valtavasti verotuloja. Niillä voitaisiin rahoittaa mittava "köyhyyspaketti" ja sen jälkeen valtio vielä saisi lisätuloja. Ilman kompensaatiota vähävaraisille ei alv:n korotuksesta pidä kuitenkaan edes puhua."

Eli poliitikko Kankaanniemi haluaa ottaa tuottavilta(paremmin tienaavilta) henkilöiltä ja siirtää sen vähemmän tai ei lainkaan tuottaville(pienituloisille/vain tukia saaville). Ja tässä kohtaa on se ydinongelma, nimittäin ongelman "näkymätön" puoli jota eivät monetkaan huomioi eli tuottavuus pikkuhiljaa rupeaa vähenemään enemmän ja enemmän ja tuottamattomuus eli köyhyys lisääntyy tällaisen keinotekoisen ja kyseenalaisen tulojen siirtelyn takia.

Todellisia korjaustoimia olisikin alv:n lakkauttaminen ja työmarkkinasääntelyn purkaminen jolloinka työllisyys lisääntysi ja köyhyys vähentyisi eli rakeenteellinen korjaustoimi olisi todellinen ratkaisu, juuri se mihin poliitikot eivät halua/kykene koska haluavat kosiskella ja miellyttää kansalaisia kuten Toimi Kankaanniemikin.

Todellisten muutosten tekeminen ts. kansalaisten vapauden lisääminen kun vie valtaa poliitikoilta.

Kankaaniemi on myös sanonut aikaisemmin ettei usko markkinavoimiin:

    "En usko, että markkinavoimat tarjoavat mitään kelvollista ratkaisua. Pääötksiä on tehtävä yhteiskunnan toimesta."

Tätä taustaa vasten tämä blogi vapaakaupan puolustamisesta herättääkin hieman kysymysmerkkiä ilmaan...

Käyttäjän TeroIln kuva
Tero Ilén

Minä olen sikäli eri mieltä, että alvia ei pidä lakkauttaa mutta työn verotuksen voisi poistaa. Verotus pitäisi siirtää vain kaikkeen kulutukseen.

Byrokratiaan voitaisiin purkaa valtavasti ja harmaa talous poistuisí kerralla. Työtä olsi helppo teettää kun voisi maksaa palkan suoraan käteen.

Ihmisten ostovoima lisääntyisi valtavasti ja se loisi myös paljon uusia työpaikkoja.

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi

A-L N - olisi mukava, jos rohkenisit esiintyä oikealla nimelläsi varsinkin, kun kritisoit muita.

En kannata alv:n korotusta. Se on selvä. Totesin, että ilman kompensaatiota vähävaraisille siitä ei pidä edes puhua. Alv:a ei pidä lakkauttaa, koska työn ja yrittämisen verotusta ei voida korottaa korvaamaan menetyksiä juuri lainkaan.

Olen progressiivisen verotuksen kannalla. Minulle saa lisätä veroja. Sen sijaan ihmisarvo ja oikeudenmukaisuus edellyttää, että kaikista ihmisistä pidetään huolta. Siksi yhteiskunnan turvaverkon pitää olla kunnossa. Tulonsiirrot kuuluvat sivistysvaltioon. Ne takaavat myös yhteiskuntarauhan.

Työmarkkinoilla tarvitaan sääntelyä. Se on järjestäytyneen yhteiskunnan velvollisuus. En halua kohtuuttomia työoloja, lapsityövoimaa ja vastaavaa.

Rakenteellisia uudistuksia tarvitaan. Se on selvä.

Markkinavoimilla on ollut viime vuosina valta. Tulokset näkyvät. Niitä on pakko rajoittaa. Siihen EU pyrkii, tosin väärin menetelmin.

Elinkeinovapaus on aivan eri asia kuin markkinavoimien vapaus. Ei pidä sotkea asioita keskenään.

Käyttäjän kaituovinen kuva
Kai Tuovinen Vastaus kommenttiin #32

Tiedetään kyllä, mutta miksi on nykyisin piilosilla? Kamoon - ihan asiallistakin varmuudella on tehnyt. Kaikkea en toki ole läpikäynyt.

Käyttäjän TeroIln kuva
Tero Ilén

Liittovaltio Suomen voi olla vaikea löytää valtionvarainministeriä, jonka kantti kestää virassa yli puoli vuotta. Jostakin hänen pitää kattaa 20 miljardin alijäämä.

Onko Jutta Urpilainen valmis korottamaan alvia 30 prosenttiin, nostamaan bensahinnan 3 euroon ja sähköveron noston niin että kilowattitunti maksaa jotakin 30 snt.

Jokainen voi katsoa omaa talouttaan ja miettiä riittääkö omat tulot enää elämiseen liittovaltiosuomessa.

Käyttäjän MikaVyrynen kuva
Mika Väyrynen

Komppaan Toimin ja Isokallion näkemyksiä tässäkin asiassa.

Käyttäjän SamiVarsell kuva
Sami Varsell

Toiminimi Kankaanniemi haluaa EU:sta varainsiirtounionin, jossa työtätekevien varat siirretään pääomapiireille. Kyllähän tämä tietysti nopeuttaa varojen valumista Euroopasta Kiinaan, mikä on näille perussuomalaisille materiaalisen hyvinvoinnin vastustajille mieleen. Kurjistuminen luo enemmän tilaa henkistymiselle, jonka perään Perussuomalaisten puolueohjelmassa huudetaan.

Nuo Kankaanniemen uneksimat yhteiset pelisäännöt tarkottaisivat käytännössä sitä, että koko EU:n aluella noudatettaisiin työtätekevien kannalta kurjimpia työehtoja ja surkeinta sosiaaliturvaa. Syrjäseutujen tukemiselle ei Kankaanniemen EU:ssa olisi tilaa. Kankaanniemen EU:ssa koko Suomi olisi kuoleva syrjäkylä, josta ainoastaan louhittaisiin malmeja ja mineraaleja ympäristöstä välittämättä. Kankaanniemen EU:ssa Suomi toimisi myös oivana Euroopan ydinjätehautausmaana.

Jos EU:n täytyy ylipäätään olla olemassa, niin kyllä sen täytyy palvella ensisijaisesti Euroopan työtätekeviä ja talonpoikia, eikä kiinalaista pääomaa.

Käyttäjän RogerB kuva
Alexander Holthoer

Taisit lukea väärin. Toimi Kankaanniemi on vapaa-kauppaalueen kannalla...

Käyttäjän SamiVarsell kuva
Sami Varsell

Kenen kannalta olen lukenut väärin?

Toin vain esille sen, mitä se Kankaanniemen vapaakauppa-alue tarkottaisi käytännössä.

Nythän EU:n budjettivalta on käytännössä tulonsiirtoa palkansaajilta maanviljelijöille. Näin on, jotta Euroopan maat pärjäisivät kilpailussa EU:n ulkopuolisille maille. EU:n lainsäädäntövalta taas pääasiassa turvaa yritysten rehdin keskinäisen kilpailun EU:n aluella, mikä on myrkkyä suomalaisille työntekijöille.

Kankaanniemi haluaa lisää kurjistavaa EU:ta suojelevan EU:n sijaan.

Olli Pusa Vastaus kommenttiin #31

Onko tuo logiikkasi mietitty ihan loppuun? Nythän tulonsiirtojen esiasteet eli kriisimaiden tukipaketit on junailtu niin, että tuki on mennyt saksalaisille ja ranskalaisille pankeille ja korruptoituneille välimerenmaiden poliitikoille. Eikö silloin päde: mitä pienemmät tulonsiirrot, sitä vähemmän rahaa menee vääriin taskuihin?

Käyttäjän SamiVarsell kuva
Sami Varsell Vastaus kommenttiin #39

Ei pidä sotkea unionia ja rahaliittoa keskenään.

Nyt on kyse siitä, että Britannian pääministeri David Cameron, jälkiviisas Kalle Isokallio ja politiikan konkari Toimi Kankaanniemi haikailevat sellaisen EU:n perään, jossa markkinoita suojellaan kansalaisoikeuksilta ja kansalaisia kuritetaan markkinavallalla.

EU:sta pitäisi tehdä joko täysi kansallisvaltio, jossa kansalla olisi yhteiset päämäärät yhteiskunnan kehittämisestä tai sitten pitäisi purkaa koko unioni ja palata täysin itsenäisiin pienempiin kansallisvaltioihin, jotka saavat kehittää itse yhteiskuntaansa haluamaansa suuntaan.

Itse kannatan jälkimmäistä vaihtoehtoa, sillä Euroopan valtiot ovat liian erilaisia yhteiskunnallisilta kehitysasteiltaan ja Euroopan valtio tietäisi suomalaisille työtätekeville huononnusta nykyiseen verrattuna. Suomen järjestäytynyt työväki joutuisi käymään uudelleen samat taistelut, jotka se on käynyt hyvinvointi-Suomen rakentamiseksi.

Nykyinen tilannekkaan ei ole kestävä, vaikka EU tarjoaa jonkinlaista suojaa myös työtätekeville. Pääsäätöisesti EU kuitenkin turvaa pääoman valtaa kansalaisiin nähden. Pääoman valtaa Euroopassa ei pidä kasvattaa, kuten Cameron, Isokallio ja Kankaanniemi vaativat.

Kuten sanoin, niin rahaliitto on oma onneton juttunsa.

Olli Pusa Vastaus kommenttiin #43

"Ei pidä sotkea unionia ja rahaliittoa keskenään."

Siitä tässä on kuitenkin kyse. Komissio ja tietyt mannereuroopan maat haluavat liittovaltiota tulonsiirtoineen - oman edunvalvontansa kannalta ja Britannia (Cameron) haluaa pysäyttää tuon kehityksen. Jonkinlainen vapaakaupppa-alue tästä harjoituksesta varmasti jää, hajosi EU tai ei.

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi

Sami Varsell, olet täydellisesti metsässä. Aivan totaalisesti.

Lue ensin ja kommentoi vasta sitten!

Käyttäjän SamiVarsell kuva
Sami Varsell

Mitäköhän väki siellä Uuraisilla tuumaa, kun sinä haluat lakkauttaa "byrokraattiset" maatalous-, yritys- ja kehittämistuet.

Kari Ahlava

Toimi Kankaanniemi on erittäin merkittävä oman maan puolta pitävä poliitikko. Samalla suomalaisten työntekijöiden puolta.

Hän on merkittävä mies, joka on julkisuudessa jatkuvasti kirjoittaen mielipiteensä selkeästi kaikkien luettavaksi ja uskon hänen pitävän myös kantansa kussakin tilanteessa, lehmänkauppoja ei ole odotettavissa hänen taholtaan.

Toivomme suurta menestystä Toimi Kankaanniemelle.

Käyttäjän PekkaVeistola kuva
Pekka Juhani

Vapaakauppa-alue olisi hyvä ja houkuttelisi muitakin maita mukaan. Olisi hienoa saada esimerkiksi Norja mukaan. Joka tapauksessa Eurooppa ja Suomi tarvitsevat mielestäni kilpailukykyisen sisämarkkinan.

Olen pohtinut tosin sitäkin että olisiko liittovaltio kuitenkin paras ratkaisu. USAlla on yhtenäisestä kulttuurista ja kielestä ja valuutasta johtuen ylivoimainen asema mihin tahansa eurooppalaiseen valtioon nähden.

(Josta tulikin mieleen, että pitäisikö Suomen hakea jäseneksi Amerikan Yhdysvaltoihin :-D. Tuotteillamme ja palveluillame olisi hetkessä iso kysyntä.)

Eurooppalainen liittovaltiokin toimisi jos sillä olisi selkeät pelisäännöt ja niitä noudatettaisiin. Näyttää siltä että vaikka sääntöjä luodaan, niitä ei noudateta. Ehkä se johtuu täysin erilaisista kulttuureista. Siksi en usko liittovaltion toimivan nykyisten jäsenmaiden voimin kymmeniin vuosiin.

Vapaakauppa-alue olisi siis minun valintani, ja jos kultuurit ovat esimerkiksi sadan tai kahden sadan vuoden aikana lähentyneet, saattaisi liittovaltio olla mahdollinen.

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu

USA:n tilanne on mielenkiintoinen. Se on vahva maa, mutta sen vahvuuden voi ajatella syntyneen myös valtavista luonnonvaroista. Aika monella USA:laisella on huono luottamus sikäläisen poliittisen koneiston (kaksipuoluejärjestelmä + Brysseliäkin isompi joukko lobbareita Washingtonissa) toimintaan. Joillain aloilla Yhdysvaltojen osavaltioiden lainsäädännöt voivat jo poiketa enemmän toisistaan kuin EU-maiden tai euromaiden hiljattain yhtenäistetyt lait.

Minäkin kannatan vapaakauppa-ajattelua. EU:ta ja vastaavia organisaatioita kannattaa käyttää kaupallisen yhteistyön yhteisten sääntöjen sopimiseen, mutta kaiken vallan siirtäminen niille veisi vallan vain pois kansalaisten käsistä. En kannata liittovaltiota pitkälläkään tähtäimellä, sillä keskitetty valta toimii hajautettua huonommin. Mieluummin Suomen delegoimaa valtaa EU:lle ja muille kansainvälisille järjestöille kuin niiden delegoimaa valtaa Suomelle. (asiasta tarkemmin osoitteessa: http://juholaatu.puheenvuoro.uusisuomi.fi/130910-c...)

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Eli moni näyttäisi ajattelevan jotenkin tähän tapaan YES/NO:

ETA-tyyppinen vapaakauppa-alue YES; EU-valtioiden yhteistyö YES; työvoiman ja pääomien vapaahko liikkuminen YES; Schengen-alue OK; Vahvistetaan maiden omien parlamenttien asemaa suhteessa EU:iin YES.

Mutta:
Tulonsiirtounioni NO; Huonosti toimiva ns. pakko-euro ja/tai sen laajennus menee kohti-->NO; Läpinäkymätön ja demokratiavajeinen EU-hallintobyrokratia NO. EU-komission vallan kaventaminen nykyisestään.

Suomi ei tällöin eristy Impivaaraan, vaan läheinen yhteistyö jatkuu: maa siirtyy Tanskan tai Ruotsin tapaiseen EU-suhteeseen. Kaupan esteitä on vähän, ihmiset voivat liikkua helposti ja kukin maa voi huomioida omat erityiset luonnonolot sekä parhaaksi katsomansa sote-tason ja ratkaisee itse ns. maailmanparantajan roolinsa oman kantokykynsä mukaisesti.

Olisiko tällainen hahmotelma siedettävä Suomelle? Tästäkin voisi olla pieniä variaatioita etenkin euroalueen kattavuuden (tai sen lakkauttamisen?) osalta jne.

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu Vastaus kommenttiin #49

Luulen että Suomessa ja muissakin Euroopan maissa olisi varsin hyvä tuki noille tai tuon suuntaisille linjauksille. Valitettavasti on yleinen sääntö, että kaikkien organisaatioiden johto (poliitikot, virkamiehet, myös keskeiset lobbarit) pyrkii kasvattamaan valtaansa, mikä tarkoittaa siis myös keskusjohdon vallan kasvua. Kansalaisten tulee kertoa mielipiteensä akiivisesti, jos haluavat pitää vallanjaon aiemmin sovitulla pohjalla.

Käyttäjän PekkaVeistola kuva
Pekka Juhani

Mietin kommentteja ja olen samaa mieltä siitä että keskitetty valta toimii huonommin kuin hajautettu. On todennäköisempää että vapaakauppamalli toimisi tehokkaammin kuin kaiken vallan keskittäminen yhteen asioista huonosti selvillä olevaan ja demokratian ulottumattomissa toimivaan hallintoon.

Yhdysvalloissa osavaltioilla on omaakin valtaa ja lait poikkeavat paljon toisistaan. Se mitä sieltä haluaisin ovat kilpailukykyiset sisämarkkinat ja tietynlaisen me-hengen. Ehkä sitä on turha odottaa eurooppalaisilta vanhoilta valtioilta joilla on edelleen muistoissa suurvalta-ajat. Euroopan vapaakauppa-alue tulisi olemaan keskenään kilpailevien maiden taistelukenttä jossa kateus ja kampittaminen olisivat este yhteisen hyvän etsimiselle. Mutta tällainen Eurooppa meillä on ja siihen on tyydyttävä. Kulttuureja ja ajattelumalleja on vaikea muuttaa rakenteilla.

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu Vastaus kommenttiin #54

Uskon että toimivin ratkaisu Euroopassa olisi vapaakauppa-alue tai sellaisen luonteinen EU, jolla olisi selkeät säännöt sille, mikä on reilua ja toimivaa kaupankäyntiä, mutta joka tyytyisi siihen, unohtaisi keskushallintohaaveensa, ja tyytyisi olemaan valtioiden yhteistyötä tukeva järjestö. Tällaisessa ratkaisussa voisimme unohtaa nykyisen köydenvedon liittovaltiokehityksen ja valtioiden oman päätöksenteon välillä, ja voisimme keskittyä itse asiaan, eli kauppaan ja sitä kautta Euroopan ja oman hyvinvointimme edistämiseen.

Tavoittelen siis rauhantilaa. EU:n saavutuksiin on luettu sodan riskin vähentäminen Euroopassa. Nyt olisi aika estää myös tällaiset poliittiset sodat ja löytää Euroopalle joku kaikkien kansalaisten hyväksymä tasapainotila. Tämä mahdollistaisi me-hengen syntymisen (tai uudelleen viriämisen - ovathan eurooppalaiset monella tasolla kokeneet olevansa yksi perhe jo vuosisatoja).

Minulle tuo tasapainotila olisi siis kattava kauppasopimus Euroopan valtioiden välillä, mutta ilman haaveita siirtää valta keskusjohdolle tai siirtää uusia aloja tarpeettomasti keskusjohdon haltuun. Eurooppalaisuuden olennainen osa on kirjava joukko valtioita ja kulttuureita, joilla kullakin voi olla omat erikoispiirteensä ja oma politiikkansa, joista muut voivat sitten ottaa oppia (tai vältellä). Monoliittinen ja byrokraattinen virkamiesten ja lobbareiden hallitsema jätti olisi linja, jota en kannata.

Kari Ahlava

"Tulonsiirtounioni vaatii valtavan byrokratian ja aiheuttaa jatkuvia riitoja Euroopassa, jossa elintaso-, kulttuuri- ja muut erot kansojen välillä ovat suuret. Niitä ei suurillakaan tulonsiirroilla pohjoisesta etelään pystytä tasaamaan eikä valtavalla direktiivi- ja asetusmäärällä tasoittamaan."

Minusta olisi suuri ihme, jos saksalaiset koskaan tähän suostuisivat, siis Saksan kansa. Jotain muuta tulisi tapahtumaan ennen sitä, tai sen jälkeen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset