Gazan julma sota järkyttää – miksi näin?

 

Keskikesän ajan on nähty äärettömän murheellista kuvaa Gazasta. Miksi kansat eivät voi elää sovussa ja rauhassa rinnakkain? Tätä moni pohtii syystäkin katsellessaan valtavia tuhoja ja uhrimääriä.

 

Jordania, Libanon, Syyria ja Israel saivat itsenäisyyden noin 70 vuotta sitten 1940-luvulla, Egypti vuonna 1922. Ne ovat tunnustettuja Lähi-idän valtioita, joilla on olemassa olon oikeus. YK:n päätöksellä perustettiin yhtä aikaa sekä Israel että Palestiina. Israelin valtio syntyi ja tunnustettiin. Palestiinalaiset eivät valtiotaan luoneet eivätkä rinnakkaineloon suostuneet, vaan alkoi yhä jatkuva sota. Tavoitteena oli hävittää juutalaisvaltio, joka YK:n päätöksellä perustettiin näille ammoisista ajoista kuuluneelle alueelle.

 

Monta sotaa on käyty vuosikymmenten aikana. Paljon on verta vuodatettu ja tuhoa saatua aikaan. Ratkaisua ei näy.

Vuonna 2005-2006 Israel ankaran kansainvälisen painostuksen jälkeen luopui Gazan miehityksestä. Alueella pidettiin vaalit. Ne voitti Hamas, joka on siis poliittinen puolue. Se esiintyy myös hyväntekeväisyysjärjestönä.  Mm. USA ja EU (Suomi sen mukana) on luokitellut sen myöskin terroristijärjestöksi. Mielenkiintoinen kokonaisuus, joka on hallinnoinut Gazaa vuodesta 2006 alkaen.  Mm. EU on antanut merkittävää taloudellista avustusta Gazaan. Avustus on mennyt sen terroristijärjestöksi luokitteleman Hamasin luomalle palestiinalaishallinnolle.

 

Israelin miehityksen aikana sen kaupungeissa tapahtui jatkuvasti itsemurhaiskuja, joita tekivät pääasiassa nuoret palestiinalaispojat. Heille luvattiin "paratiisin ilot" palkkioksi henkensä urhaamisesta taistelussa Israelia vastaan. Osin estääkseen näiden pääsyn alueelleen Israel rakensi turva-aidan, minkä jälkeen itsemurhaiskut likipitäen loppuivat. Israel sai ankarat moitteet "rasistisen" turva-aidan rakentamisesta.

Tämän jälkeen Hamas aloitti rakettien ampumisen alueeltaan Israeliin. Israel kuitenkin rakensi vahvan ilmatorjunnan, mistä syystä tuhot ovat olleet vähäisiä. Vuosina 2006-2013 raketteja ammuttiin yhteensä 10 749 kappaletta eli keskimäärin 3-4 päivässä. Osa niistä on tehokkaita tuhoajia, osa lyhyen kantaman pienempää tuhoa aiheuttavia, jos pääsevät summittaiseen kohteeseensa.

Tänä vuonna Hamas on ampunut aiempaa enemmän rakettejaan, joita se hankkii joiltakin tukimailta, mm. Pohjois-Korealta ja osasta islamilaisia maita. Suuri osa arabimaista ei tue Hamasia. Mm. Egyptin nykyinen hallinto ei ole yhteistyössä sen kanssa, koska Hamas ja Muslimiveljeskunta ovat olleet läheisiä toisilleen.  Tällä hetkellä Syyria, Irak, Egypti ja Libya ovat lähes sekasortoisessa tilassa eivätkä kykene hallitsemaan edes omia kansojaan saati tukemaan Hamasia.

 

Väitteet siitä, että Hamas käyttää siviilejä ihmiskilpinä, ovat yleisiä. Kun tiedetään itsemurhaiskujen tekijöille luvattu "paratiisi", ei liene poissuljettua, että muillekin vastaavia lupauksia on annettu. Näin mahdollisesti niille, jotka antautuvat tai jotka pannaan ihmiskilviksi. Jos pitää paikkansa se, että Hamas tietoisesti asettaa rakettien ampumisalustoja lastenkotien, koulujen ja sairaaloiden katoille ja läheisyyteen, on se järkyttävä menettely. Iskiessään rajusti näihin "sotilaallisiin siviilikohteisiin" Israel saa aikaan kauhistuttavaa tuhoa siviilen keskuudessa.  On väitetty, että Hamasin ohjuksia on harhautunut omienkin päälle.

 

Hamas on vaaleissa valtaan päässyt poliittinen puolue Gazassa. Yhä se on kuitenkin myös mm.  EU:n luokituksessa terroristijärjestö. Tässä on vaikea ristiriita. Voiko Hamas neuvotella Israelin kanssa, jos se ei tunnusta Israelin olemassaoloa? Voiko Israel neuvotella Hamasin kanssa, kun sen tavoite peruskirjansa mukaan on Israelin täydellinen tuhoaminen?  Hamas pyrkii perustamaan oman valtion Israelin tilalle, ei rinnalle. Kahden valtion malli ei kelpaa Hamasille eikä kaikille Israelissakaan.  Lisäksi Jerusalem on kolmen uskonnon pyhä kaupunki, jonka kaikki haluavat itselleen.

 

Israel saa mittavaa tukea USA:lta. Sillä on vahva armeija, jota se myös käyttää silloin, kun se katsoo sen tarpeelliseksi. Näin toki ovat valmiit käyttämään kaikki valtiot, jos niiden kansalaiset ovat hyökkäysten kohteina. Näin Suomikin teki 70 vuotta sitten, joskin paljon pienemmällä volyymilla ja tuhovoimalla kuin Israel nykyisin. Usein riittääkin voiman näyttö, mutta ei aina. Milloin voiman käyttö on ylimitoitettua, on tärkeä arvioida. Israelia syytetään nyt tästä.

 

Lähi-idässä käytännössä kaikki valtiot ovat uskonnollisia diktatuureja. Demokratia ja ihmisoikeudet eivät niissä toteudu.  Vain Israelissa toimii länsimaisen mallin mukainen parlamentaarinen demokratia vapaine vaaleineen ja monipuoluejärjestelmineen. Oikeuslaitoskin toimii. Kun se on lähes jatkuvassa sotatilassa, saattaa esimerkiksi lehdistön vapaudessa olla arvosteltavaa, mutta arabimaissa ei median vapaudesta tai ihmisoikeuksista voida edes puhua. 

 

Gazan sota on kauhistuttava. Sota on aina väärä ratkaisu ongelmiin.  On järkyttävää, että Israel käyttää valtavaa sotilaallista voimaa suojellakseen omia juutalais- ja arabikansalaisiaan.  Sodassa on kuitenkin aina vähintään kaksi osapuolta. Niiden pitää tunnustaa tosiasiat ja olla valmiit rauhanomaiseen ratkaisuun. Näin ei Lähi-idässä ole.  Siksi ratkaisua ei ole löydetty eikä ole näkyvissä.  Jos kaikissa Lähi-idän maissa olisi toimiva demokratia, rauhanneuvotteluille olisi perustaa. Kansat harvoin haluavat sotaa.

 

Mikähän olisi nyt tilanne Lähi-idässä, jos palestiinalaisetkin olisivat hyväksyneet vuonna 1947 YK:n päättämän kahden rinnakkaisen valtion mallin eli sen, jota laajasti nytkin pidetään parhaana ratkaisuna ja jota Oslon sopimuskin tarkoitti – itsenäiset valtiot Israel ja Palestiina?

 

Pyrin edellä tarkastelemaan monimutkaista, vaikeaa ja hirvittävää Lähi-idän tilannetta maltillisesti. Tiedän, että esittämäni näkökohdat aiheuttavat ankaraa kritiikkiä.  Saan varmasti jopa tuomioita molemmilta puolilta. Meillä on syvässä asenteet, jotka eivät aina perustu tosiasioihin.  Kuten usein on sanottu, sodassa ensimmäinen häviäjä on totuus. Niin tässäkin tapauksessa. 

 

 

toimikankaanniemi
Perussuomalaiset Jyväskylä

Olen ollut kansanedustaja vv. 1987-2011 ja 2015 alkaen edelleen. Ministerinä (UM ja STM) olin vv. 1991-94. Olin kaikkien ministerivaliokuntien ja monien työryhmien jäsen. Eduskuntatyössä ollessani olen ollut liki jokaisen valiokunnan jäsen tai varajäsen jossakin vaiheessa.
Olen valtiovarainvaliokunnan ja ulkoasiainvaliokunnan varajäsen. Lisäksi olen Eduskunnan ja Kansaneläkelaitoksen tilintarkastaja sekä Finnfund Oy:n hallintoneuvoston jäsen.
Tulin ylioppilaaksi Vammalan yhteislyseosta ja opiskelin Tampereen yliopistossa kunnallistutkinnon pääaineena kunnallisoikeus. Opiskelun jälkeen olin kunnallisvirkamiehenä noin 12 vuotta 1975-87.
Uuraisten kunnanvaltuuston puheenjohtajana olin vv. 2001-2014. Lisäksi olin Keski-Suomen maakuntavaltuutettu ja Jyväskylän koulutuskuntayhtymän valtuutettu saman ajan. Keski-Suomen sairaanhoitopiirin hallituksen jäsen ja Kehitysyhtiö Jykes Oy:n hallituksen jäsen sekä Vitapolis Oy:n hallituksen puheenjohtaja olin 2013-2014.
Nykyisin olen Jyväskylän kaupunginvaltuuston jäsen ja Keski-Suomen maakuntavaltuuston varajäsen. Edelleen olen Suomen Kuntaliiton hallituksen ja työvaliokunnan jäsen sekä Kuntaliitto Holding Oy:n ja Suomen Kuntasäätiön hallituksen jäsen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu