Toimin nasta! Asiaa

Ps:lla erinomainen vaihtoehto eurotukipolitiikalle Suomen eduksi

  • Tätäkö halusimme?  Ministerit kyllä - kansa tuskin!
    Tätäkö halusimme? Ministerit kyllä - kansa tuskin!

 

Toukokuussa 2010 pääministeri Matti Vanhasen hallitus ehdotti eduskunnalle, että Suomi antaa Kreikalle 1,6 mrd euron suoran lainan. Kreikka oli ajautunut kriisiin. EU:n säädökset kielsivät unionia tai Euroopan keskuspankkia lainaamasta varoja jäsenmaalle. Kiellot kierrettiin niin, että jokainen euromaa teki oman erillisen päätöksen myöntää Kreikalle laina. Kunkin maan lainaosuus oli sama kuin sen osuus oli EKP:n peruspääomasta. Suomen osuus on noin 1,8%. Kreikka sai tätä kierrettyä lainaa yhteensä 110 mrd euroa. Mitään vakuuksia Vanhanen ei pyytänyt eikä saanut.

 

Eduskunnan käsitellessä Suomen lainaa pääministeri Matti Vanhanen, kesk, julisti, että ”tämä on hyvä bisnes”. Vatiovarainministeri Jyrki Katainen, kok, uhosi, että ”nyt otetaan niskalenkki markkinavoimista”.

 

Edustamani eduskuntaryhmä ehdotti, että lainaa ei olisi myönnetty. Pidimme sitä riskinä. Lisäksi pidimme menettelyä moraalisesti vääränä, koska sillä kierrettiin EU:n perussopimusta.

 

Ehdotimme vaihtoehtoa, jonka mukaan Kreikalle olisi myönnetty maksuvalmiuden turvaamiseksi puolen vuoden ajaksi tarvittava (noin 100-300 miljoonan euron) laina. Edelleen ehdotimme, että tämän puolen vuoden aikana Kreikka olisi saatettu hallitusti velkajärjestelyyn EU:n, EKP:n ja IMF:n valvonnassa.

 

Ehdotuksemme olisi merkinnyt sitä, että Kreikkaa holtittomasti lainoittaneet saksalaiset, ranskalaiset ym pankit olisivat kärsineet tappioita. Tämä on normaalin pankkitoiminnan periaatteiden mukaista markkinataloudessa. Yksikään em. pankeista ei olisi kaatunut. Menettely olisi ollut veronmaksajiemme etujen mukaista. Lisäksi se olisi nopeasti nostanut Kreikan talouden vakaammalle perustalle. Se olisi ollut samalla selkeä opetus ja varoitus pankeille, jotka lainoittaessaan ovat ottaneet kohtuuttomia riskejä.

 

Pääminsiteri Vanhanen ja valtiovarainministeri Katainen halveksivat vaihtoehtoista ehdotustamme, joka sai Perussuomalaisten täyden tuen äänestyksessä.

 

Jos ehdottamamme vaihtoehto olisi hyväksytty, Kreikan kansa ei olisi sellaisessa syvässä kurjuudessa ja ahdingossa, jossa se nyt ja vielä vuosia eteenpäin on. Lisäksi Suomi ei olisi sellaisessa vastuussa, jossa se nyt on. Vanhasen hallitus lähti väärälle keskieurooppalaisten pankkien omistajien etujen turvaamisen tielle veronmaksajiemme piikkiin.

 

Vuonna 2010 kansanedustajia peloteltiin virheellisesti sillä, että jos Kreikka-lainaa ei myönnetä, syntyy dominoilmiö, joka tuhoaa myös Suomen talouden. Portugali, Irlanti ja Kypros olisivat saattaneet joutua vaikeuksiin. Sen sijaan Italia ja Espanja eivät olisi kaatuneet, vaikka nekin ovat epäonnistuneen europolitiikan takia ylivelkaantuneet. Mitään dominoa ei siis olisi syntynyt. Päinvastoin kaikkien euromaiden taloudenhoito olisi ollut pakko tervehdyttää. Nyt ”tervehdyttäminen” on toteutettu ERVV:n, EVM:n ja EKP:n toimesta. Suomi on näiden kaikkien kautta ajettu miljardien eurojen vastuisiin Välimeren maiden velkataakoista. Pankit on vapautettu ja vastuut siirretty meidän veronmaksajillemme. Suomessa on leikattu lapsilisiä ja kiristetty eläkeläisiä jne.

 

Eurotukipolitiikka on ollut epärehellistä. Yhteisiä sääntöjä on kierretty perustamalla Luxemburgiin yhtiöitä, joiden kautta vastuut on jaettu mm. suomalaisille. Lisäksi harjoitettu politiikka on epäonnistunutta tulostensa osalta. Kreikka on yhä suuremmissa veloissa eikä niistä koskaan selviä. Eräissä muissakin euromaissa rakenteelliset uudistukset on tukimekanismien takia tosiasiassa jätetty tekemättä. Korruptio jatkuu. Työttömyys vaivaa koko Eurooppaa. Köyhyys lisääntyy.

 

Islanti teki pääosin niin kuten ehdotimme Suomessa ja euroalueella tehtäväksi toukokuussa 2010. Islanti jätti vastuut pankeille ja mm. brittiläiset ja hollantilaiset pankit kärsivät holtittomasta lainanannostaan. Pankit eivät kaatuneet, mutta niiden omistajat ”saivat mitä olivat tilanneet”.

 

Vanhasen hallituksen aloittama väärä eurotukipolitiikka, jonka pääasia oli euron pelastaminen hinnalla millä hyvänsä, jatkuu yhä uusin muodoin. Valtavat velkataakat on siirretty poliittisin päätöksin pankkien vastuulta euroalueen veronmaksajien vastuulle. Esim. Ruotsi, Norjasta puhumattakaan, ei ole tällaisen valtavan taakan alla. Ruotsissa kansa kansanäänestyksessä torjui euroon liittymisen. Suomessa kansaa ei kuunnella. Kansaamme on petetty.

 

Keskusta, Kokoomus, Vihreät ja Rkp olivat vuonna 2010 Vanhasen hallituksessa, joka teki raskaat eurotukipolitiikan virhepäätökset. Vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen Sdp, Vasemmistoliitto ja KD rikkoivat vaalilupauksensa ja lähtivät viemään Suomea yhä syvemmälle väärän eurotukipolitiikan suohon. ”Kukin jäsenmaa maksakoon omat pelimerkkinsä!” oli kuuluisa vaalilause, joka unohtui heti vaalien jälkeen.

(Tämä vaalilupauksen unohtaminen oli pääsyy siihen, että erosin kd-puolueesta. Vasta 18 kk myöhemmin liityin Ps:iin.)

 

Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka on johdonmukaisesti tarjonnut Suomen kansan etujen mukaista vaihtoehtoa harjoitetulle virheelliseksi lopullisesti osoittautuneelle eurotukipolitiikalle (mm. Hesari 31.1.2015 Issingin haastattelu).

 

Eurosta ei ole ollut Suomelle hyötyä. Esim. Ruotsissa    - euron ulkopuolella -    korot ovat koko ajan olleet yhtä alhaalla tai jopa alempana kuin euro-Suomessa. Kallis euro on enemmän haitannut vientiämme kuin hyödyttänyt sitä. Lisäksi euro on sitonut meidät em. valtaviin yli sukupolvien ulottuviin vastuisiin vieraiden maiden veloista. Järjetöntä politiikka. Suomi on kriisissä!  On muutoksen aika!

 

--

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (21 kommenttia)

ulf fallenius

Suomella ei todellakaan ollut muuta kuin haittaa eurosta ja Eu,sta mutta niin tai näin niin lirissä oltaisiin kyllä silti koska hyviä yrityksiä on menetetty liikaa.

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi

Helppoa ei ole millään maalla, mutta eiköhän Ruotsilla ja Norjalla mene melkoisesti paremmin kuin Suomella!

ulf fallenius

Menee mutta siihen on kyllä muitakin syitä.Norja rikas öljyvaltio ja Ruotsi vaan ylivoimainen kaupanteossa ja yritysten määrän kasvattamisessa.Suomi on liian hidas kaikissa käänteissään ja sellainen ei käy globaalisilla markkinoilla missä nopeat syö hitaat.

Anne Lindell

"Uffe", voisit kerrankin kehua, kun siihen on aihetta. Mieti, kuinka moni ex- tai nykyinen päättäjä uskaltaa puhua asiat halki kuin Toimi ... mitään salaamatta ja ketään mielistelemättä.

ulf fallenius

Tapana on puhua niin kuin asiat on mutta Toimissa Kankaaniemessä mitään vikaa ole rohkea mies sanoisin.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

3.2.2015 12.20

TTIP-sopimuksen pääneuvottelijat Dan Mullaney Yhdysvalloista ja Ignacio Garcia Bercero EU:sta aloittivat maanantaina kädenpuristuksella uuden kierroksen. Nyt Kreikka kuitenkin uhkaa kaataa sopimuksen.
Syriza pysäyttämässä TTIP-sopimuksen: ”Annamme lahjan koko Euroopalle.”

Kreikan uusi hallitus ei aloittanut räväkästi pelkästään leikkausohjelman purkamista. Se uhkaa myös EU:n ja Yhdysvaltojen välistä TTIP-kauppasopimusta, jonka kahdeksannen kierroksen neuvotteluja käydään tällä viikolla Brysselissä.

– Kreikan parlamentti ei tule ikinä ratifioimaan TTIP-sopimusta, sanoi europarlamentista Syriza-johtoisen hallituksen varaministeriksi siirtynyt Georgios Katrougkalos maanantaina verkkolehti EurActivelle.

Katrougkalosin mukaan Kreikka tulee käyttämään veto-oikeutta ainakin, jos sopimus yritetään viedä läpi nyt neuvoteltavassa muodossa.

– Tämä ei ole lahja ainoastaan kreikkalaisille, vaan kaikille eurooppalaisille, varaministeri jatkoi.

Vaatii kaikkien hyväksynnän
Kansalaisjärjestöt ovat vastustaneet liian yritysmyönteisenä pitämäänsä kauppasopimusta. Ne pelkäävät muun muassa ruokaturvan ja ympäristön sääntelyn heikentymistä. Katrougkalosin mukaan Kreikan uusi hallitus jakaa nämä huolet, samoin kritiikin mekanismia kohtaan, jolla välimiesoikeus ratkaisisi riitatilanteet.

TTIP-neuvotteluiden arvioidaan kestävän vielä vuoden. Sen jälkeen kaikkien 28 EU-maan pitäisi hyväksyä sopimus, joten Kreikka voi yksin estää sen syntymisen. Myös Syrizan hallituskumppani itsenäiset kreikkalaiset vastustaa sopimusta.

Katrougkalosin mukaan neuvotteluita on alusta asti leimannut avoimuuden ja demokraattisuuden puute. Hän uskoo sopimuksen läpäisevän Euroopan parlamentin käsittelyn, koska oikeistoryhmä kannattavat sitä ja myös sosialidemokraatit ymmärtävät sen logiikan, vaikka heillä on varauksia.

Kukahan euta ohjaakaan,ettei vaan usa jonka juoksupoikia ovat poliitikot kautta linjan.Paha,paha kansalainen,älä uskalla epäillä eu-kommuunin eliittiä,rangaistuksesi tulet saamaan.Kun ottaa kaiken hienon politikoinnin sanaston ja hienot lauseet,jotka eivät tarkoita mitään,pois, näkee selvemmin.Moni poliitikko ,varsinkin nuo sdp,kok,keskusta ..kun kirjoittavat,voi alusta lukea pari riviä,ja mennä "loppulauseisiin",ei jää mitään asiaa lukematta.Suomessa ei kukaan uskalla enää salaisuuksia paljastaa,ei anneta.Eliitti kautta eun pelkää kansalaisten saavan tietää liikaa,ja nousevan kapinaan.Pelko on kautta unionin ,siksi eu-mainostaminen,lobbareineen,veronmaksajien rahoilla.

Nyt vasta herätään,kun vallan kahvassa roikkuvat,ovat miehittäneet joka sopen,lonkeroituneet ja jakaneet kulissien takana sopivat paikat keskenään.Poliitikot ja liike elämän hyvä veljet/siskot,eivät toisiltaan leipää syö,eivätkä toisiaan kavalla.Niin tärkeää on oma asemansa säilyttää.

Kukaan ei pysäytä usan ja eun ,"rauhan nobelistien" sotakonetta,joka on vallan ja ahneuden kiimassa laitettu etenemään.Koko kommuunia ei olisi alunperinkään pitänyt luoda,ei enää 2000 luvulle sovi sosialistinen kolhoosi,diktaattoreineen ja eliitin oman edun tavoittelijoineen.Näillä kun haave on 30 vuoden päässä kukoistava eusupervaltio,tahi vielä suuruuden hulluusvisio,jossa koko maailma on yhtä,eliitin vaaleanpunaista unelmahöttöä.Ilman ilkeitä sivuääniä,eli kansalaisten narinaa oikeuksistaan,ja ihmisarvostaan.

Siihen tarvitaan valitettavasti orjia,ja hallitsijoita,suu supussa ja pelossa hallittu ja ohjailtava kansa,josta voi tappaa nälkään ja kurjuuten osan,aina tulee lisää,kun tarvitaan.Kaikki kun on kaupan jo nyt.Ihmislapsetkin.

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela

Jotenkin tuli mieleen naapurikaupungin miehen tekstiä lukiessa, kokeeko hän nyt olevansa todistaja, jonka velvollisuus on puhua tässä ajassa totta mitään salaamatta ja mitään lisäämättä niin perusteellisesti Kankaanniemi kirjoituksensa oli laatinut. Oli todella suuri vahinko ettei hänen puolueensa ollut tuolloin hallituksessa estämässä onnettoman päätöksen syntyä. Toivottavasti Kankaanniemen nykyinen puolue saa tulevissa vaaleissa sellaisen kannatuksen, että jotkut sen edustajista pääsevät hallitukseen tekemään päätöksiä, joita ei tarvitse myöhemmin kenenkään moittia.

Anne Lindell

Huh, huh, ... olipa Ilona aikamoinen purkaus. No, ei se mitään. ...Täysin oikeassa tosin olet. Tästä samasta "Eu & euro vikatikki"- aiheesta kirjoitin eilen … eli nyt ainakin yksin euron arkkitehdeistä Otman Issing on vanhoilla päivillään tunnustanut, eli parempi olisi jos EU:ta ja euoa ei olisi koskaan keksitty. Kandi lukea tämä. http://annemargaretalindell.puheenvuoro.uusisuomi....

Anne Lindell

Risto ... jep ... siis Suomelle. ... Pssst! Risto, oletko sinäkin "valaistunut" eli myöhäisherännyt?

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Ihan vain tiedoksi: Ilona Oksasen kommentti oli todella hyvä.
Yhtä asiaa jäin kuitenkin kaipaamaan tästä:

"Moni poliitikko ,varsinkin nuo sdp,kok,keskusta ..kun kirjoittavat,voi alusta lukea pari riviä,ja mennä "loppulauseisiin",ei jää mitään asiaa lukematta.Suomessa ei kukaan uskalla enää salaisuuksia paljastaa,ei anneta.Eliitti kautta eun pelkää kansalaisten saavan tietää liikaa,ja nousevan kapinaan.Pelko on kautta unionin ,siksi eu-mainostaminen,lobbareineen,veronmaksajien rahoilla"
__________________________

Nimittäin myös PS:n johto on ilmoittanut olevansa TTIP-sopimuksen kannalla.

Henry

Anne Lindell

Henry ... ei kai ... Ei voi olla totta, että Soini on TTIP:n kannalla !? No, nyt alkaa seletä miksi se Soini lappaa solkenaan siellä USA:ssa. Olen hyvin pettynyt... hyvin pettynyt. Voisiko Kankaanniemi olla niin ystävällinen, että ottais asiasta selvää.

Anne Lindell

Te "heränneet" ja valveilla olevat, Toimi, Henry ja Jorma, mitä pidätte siitä EU:n uudesta mainoksesta, joka pyörii TV:sä. Minua oksettaa koko mainos. Kansa kärsii, ja siellä hehkutetaan kuinka helppoa nyt on tehdä ostoksia netissä ja ulkomailla ja matkustaa kaukomaihin (ei muihin EU-maihin), kun on "kultainen" maksuväline ja EU turvana. --- Yäääk! Rienaavaa tosi äklöä. Ettäs kehtaavat! Ja varmasti on tuhlattu miljardeja tuohonkin potaskaan.

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi

Anne,

olen samaa mieltä tv-mainoksesta. Vastuutonta probagandaa ja kansan sumutusta vaalien alla tarkoituksellisesti. Hävetkööt!

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi

TTIP on neuvottelujen kohteena. Lopputulosta ei kukaan tiedä. Siksi on hieman ennenaikaista lausua lopullista tuomiota.

Luin Suomen eduskunnan kolmen valiokunnan lausunnot viime juhannusviikolta TTIP:sta. Ne olivat kaikki täysin yksimielisiä. Yksikään puolue ei niissä tyrmännyt sopimusta etukäteen eikä yksikään mukana olleesta yhteensä noin 50 kansanedustajasta jättänyt lausuntoihin eriävää mielipidettä.

Onko siis tulkittava niin, että yksikään puolue ei ole TTIP-sopimusta vastaan? En tiedä. Näin vain oli talousvaliokunnan, valtiovarainvaliokunnan ja suuren valiokunnan lausuntojen pohjalta todettavissa. Niissä on edustus jokaisesta puolueesta.

Maanantai-iltana 2.2.2015 olin Jyväskylässä Teknologiateollisuus ry:n ja Metalliliitto ry:n yhdessä järjestämässä eduskuntavaalikeskustelutilaisuudessa. Kysyin molemmilta liitoilta (työnantaja ja työntekijä) näiden kantaa TTIP:hen. Vastauksissa teollisuus piti sitä erittäin tärkeänä ja katsoi, että vapaakauppa on eduksi Suomelle myös USA:n kanssa. Työntekijäjärjestön edustajat nyökyttivät vieressä eivätkä siis ilmaisseet ainakaan minkäänlaista vastustusta.

Mikä lienee SAK:n, STTK:n ja Akavan kanta? Sitä en tiedä.

Itse olen huolestunut investointisuojakysymyksestä ja riitojen ratkaisujärjestelmästä. Niissä ei pidä antaa amerikkalaisille valtaa. Näistä kysymyksistä ei ole vielä neuvoteluja aloitettu.

Olen toki hulestunut myös siitä, että EU-komissio käy nuo neuvottelut Suomenkin puolesta. En valitettavasti täysin luota siihen. Kauppapolitiikkahan on unionin yhteistä politiikkaa, ei kansallista.

Perussuomalaisten kanta TTIP:hen on siis yhtä avoin kuin kaikkien muidenkin puolueiden. Siksi on turha osoitella sormella mitään puoluetta tai sitten kaikkia! Odotetaan neuvottelujen tuloksia!

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Luin myös tuon yhden valiokunnan lausunnon. Lausunnon loppukaneetissa sanotaan; "Lausunto
Lausuntonaan suuri valiokunta ilmoittaa, että se yhtyy asiassa valtioneuvoston
kantaan edellä perusteluosassa olevin huomautuksin."

Perusteluina esitetään mm.; "Tätä taustaa vasten valiokunta pitää myönteisenä
sitä, että komissio on ilmoittanut arvioivansa uudestaan investointisuojaa koskevia EU:n neuvottelutavoitteita julkisen kuulemisen seurauksena
ja myös muutoin asettanut tavoitteekseen korjata riitojenratkaisumenettelyn osalta
esille tulleita epäkohtia. Valiokunta toteaa, että uudistuksen keskeisiä elementtejä tulee olla keskeisten juridisten käsitteiden (esimerkiksi "fair
and equitable treatment") sitova ja selkeä määrittely sekä välimiesmenettelyn uudistaminen mm. prosessisääntöjen ja välimiesten valintaprosessin
kautta siten, että julkisen edun näkökohdat huomioidaan. Ulkoasiainvaliokunnan tavoin suuri valiokunta pitää myös harkitsemisen arvoisena esityksenä mahdollisen muutoksenhakutuomioistuimen perustamista. Valiokunta toteaa, että parhaimmillaan TTIP-sopimusneuvottelut tukevat riitojenratkaisumenettelyn uudistamista
ja mahdollistavat uuden mallin omaksumisen myös muissa investointisuojasopimuksissa."

Toisin sanoen paljon on vielä avoimia hyväksymättä olevia kysymyksiä, joten tuossa valossa on ymmärrettävää ettei ole puoluiella vielä eriäviä mielipiteitä. Keskeneräisestä sopimuksesta ei liene tarpeen edes sellaista esittää. Katsotaan mitä tapahtuu kun tai jos lopullinen sopimusluonnos tulee valiokuntien ja eduskunnan käsittelyyn, mitä silloin tapahtuu.

Itse en ymmärrä tämän TTIP:n ympärillä käytyä hälyä kun ei ole edes tiedossa lopullista sopimusta. Tuleehan tämä uusi neuvottelun alla nyt oleva sopimus uudelleen Suomessakin valiokuntien ja eduskunnan käsittelyyn. Kuten valiokunnan lausunnossakin todetaan asiaa käsitellään täällä hyvin avoimin kortein. Kaiketi Suomen antamalla lausunnolla lienee EU:ssa jonkinmoinen painoarvo, sillä eikös tällaisissa sopimuksissa pidä olla yksimielisyys niitä hyväksyttäessä?

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

SAK:n kanta on, että Suomen tulee hyväksyä TTIP. Euroopassa on joku toinenkin ammattiliittojen keskusjärjestö, joka on sopimuksen puolella - muut ovatkin sitten kriittisempiä.

Henry

Anne Lindell

Sorry, hyvät lukijat? Minä taidan olla nopeasti lämpiävää sottia, kun heti aloin epäillä Soinia.

Kankaanniemi oikaisi todella hyvin käsityksemme missä tuossa TTIP-asiassa oikein mennään. Kiitos tästä.

Lupaan käyttäytyä siivosti ja hillitysti tästä etiäppäin. ... (Heh ... uskoo ken halajaa)

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

No,tuostakin vapaakauppasopimuksesta keskustelevat ne samaiset poliitikot ja liike elämän edustajat,jotka ovat tähänkin asti siellä kabineteissaan ja seuroissaan sopimuksiaan tehtailleet.Ihmisillä ei ole mitään jakoa noihin piiri pieni leikkien sisältöihin.Demokratian kanssa ei sillä paljonkaan ole tekemistä,salatut sopimukset eivät kai sitä ole.

Nyt on vähän hassu juttu,kun kaikki tuppaa pitämään suomalaisiakin aivan idiootteina.Kyllähän se on tosiasia,että sopimuksesta neuvotellaan salassa,ja tahdissa,joka ollaan sovittu jo eun koko ajan etenevän suunnitelman mukaan.Koskien niin työvoiman halpakäyttöä,kuin sosiaaliturvan leikkauksia,jotka on aloitettu jo suomessakin ajamaan läpi..

Suomestahan oli jo kartta olemassa es.kuntien määristä 24 vai 25 aluetta taisi kartassa olla.Pakkohan se on,kun eun osavaltioksi liitetään,ei tarvita kokeilujen maassa,takapajulassa enempiä alueita,vai maakuntia,mitä lie,aivan sama.

Siitä vaan hankkimaan vakuutuksia ynm.jotta saatte edes jonkinlaista terveydenhoitoa,jos on vara maksella,jos ei..ketä kiinnostaa.Amerikan malliin.Kaikki mitä tehdään suomessakin,on ennalta sovittua.Poliitikot ,liike elämän edustajat jne.OVAT KAIKKI SAMAA PORUKKAA,LOPPUPELEISSÄ.Ei suomessakaan ole irrallaan politiikoiden ja liike elämän edustajien intressit.Kun tutkitte tarkkaan ne kytkökset ja sen,mihin raha johtaa,saattaapi tv:n haastattelut ynm.alkaakin näyttäytyä uudessa valossa,eli paljastuu koko hupaisa kusetus.

Yksikään hallituksen ,tai sen ulkopuolella olevista puolueista ei vastusta sopimusta(ne pienet jotka ovat eri mieltä,vaihtoehtoineen,eivät sijaa mediassa tai julkisuudessa saakkaan,jotta eivät ihmiset hairahdu),kun se löydään lukkoon,lopullinen niitti onkin isketty suomen arkkuun.Natolla lyödään vielä perään,eiköhän kansa vaikene,kun sotilasmahti astuu maaperälle turvaamaan eliitin rauhaa.Siellähän kokoomus,kristilliset,perusuomalaiset,keskusta... kannattavat sopimusta.Tämä kehitys on kulkenut kuin juna eteenpäin,kaikkine ukraina ynm.vivahteineen,kuten pelin henki on.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

YLE:

Politiikka 21.3.2014 klo 17:24
Valiokunta: EU:n ja USA:n vapaakauppasopimus vahvistaa Suomen turvallisuutta

Ulkoasiainvaliokunta arvioi EU:n ja Yhdysvaltain talouskumppanuuden vahvistamisen hyödyttävän Suomea paitsi taloudellisesti myös turvallisuuspoliittisesti. Valiokunnan mukaan parhaillaan neuvoteltava vapaakauppasopimus vahvistaisi Suomen turvallisuutta.

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta on esitellyt yksimielisen lausuntonsa EU:n ja Yhdysvaltain vapaakauppasopimuksesta perjantaina kokouksensa jälkeen.
Valiokunnan puheenjohtaja, perussuomalaisten Timo Soini luonnehti Eurooppaa ja Yhdysvaltoja maailman suurimmaksi demokratiakeskittymäksi ja kaupan vahvistavan keskinäisriippuvuutta.

– Me näemme tällä laajan poliittisen merkityksen myös ulko- ja turvallisuuspoliittisesta näkökulmasta. Viime aikojen tapahtumat alleviivaavat myös sitä, että kauppapolitiikka on ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, Soini sanoi.

Henry

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset