Iloa, eloa ja älyä! Kansamme parhaaksi!

Tuulivoima vastatuulessa

 

Tuulivoimaan liittyvät ongelmat ja sen kalleus veronmaksajille puhuttavat todella paljon vaalikentillä.  Myös neljän suuren puolueen puheenjohtajat tarttuivat aiheeseen Mtv:n keskustelussa.

 

Veronmaksajat tukevat tuulivoimaa takuuhinnalla.  1.3.2011 voimaan tullut laki takaa tuottajalle 83,50 €/MWh takuuhinnan 12 vuoden ajan.  Kolmena ensimmäisenä vuonna valmistuneille laitoksille takuu on 105,30 €/MWh.  Tämä merkitsee yli sadan miljoonan euron vuotuista laskua veronmaksajille.

 

Muhkean syöttötariffituen lisäksi valtio maksaa tuulienergian rakentamiseen investointitukea.  Tahkoluodon puisto sai 20 miljoonan euron tuen ministeri Jan Vapaavuoren toimesta.

 

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen, kesk, lupasi "tuulen tavoittelijoille" tukea  200 miljoonaa euroa/vuosi. Näin paljon ei kuitenkaan ole verovaroja kulumassa, koska tuulimyllyjä ei ole rakennettu Pekkarisen haaveilemaa määrää.

 

Vakinaiset ja loma-asukkaat, merikotkat ja muut linnut, puolustusvoimien tutka-asemat, Natura- ja muut suojelualueet rajoittavat tuulimyllyjen pystyttämistä edullisimmille alueille rannikolla.  Avomerelle niiden rakentaminen tulee erittäin kalliiksi, koska jääolot vaativat erittäin vahvaa rakentamista sekä itse myllyjen että kaapeleiden osalta.

 

Esimerkiksi Luhangassa Keski-Suomessa asukkaat vastustavat jatkuvasti kiusallisesti humisevien myllyjen rakentamista.  Valituksia tehdään ja hylätään valitettavasti.

 

Puoluejohtajat Rinne, Stubb ja Soini ilmoittivat olevansa halukkaat leikkaamaan tuulienergian takuuhinnan veronmaksajille aiheuttamia menoja. Puheenjohtaja Sipilälle leikkaus on perin ikävä, koska se tarkoittaa Pekkarisen ajaman systeemin murtamista.  Sipilä kuitenkin taipui myös leikkaukseen.

 

Päästötön tuulienergia näyttää olevan vaikeuksissa.  Se on marginaalinen tuotantomuoto Suomessa. Lisäksi se ainakin nykyisin on erittäin kallista.  On todennäköistä, että siitä ei meillä tule koskaan kannattavaa.

 

Tuulimyllyliiketoiminta on keskittynyt muutamalle yritykselle. Niille se on käytännössä riskitöntä ja tuottavaa, koska veronmaksajat takaavat hyvän tuoton Pekkarisen mallin mukaisesti.  Esimerkiksi ydinvoimalla tuotettu sähkö ei saa mitään tukia.

 

Tuulivoimaliiketoimintaan väitetään liittyvän julkisuudessa kerrottuja salaperäisiä sidoksia, jotka koskevat ex-ministeri Pekkarista.  Olisi peräti välttämätöntä, että hän julkistaisi omat ja lähipiirinsä kaikki mahdolliset kytkennät. On todella hankalaa, kun Keski-Suomen vaalikentillä ihmiset joka ainoa päivä kyselevät näiden väitteiden paikkansapitävyyttä eikä kysymyksiin osaa vastata.  Avoimuutta Pekkarinen!

 

Varmaa on kuitenkin se, että ihmiset eivät hyväksy niin valtavia tukia verovaroista, jotka Kiviniemen hallituksen. Ehdokas no 65  Keski-Suomi

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Mika Samuel Kiekkijev

Tuulessa soiden, kaikuu laulu kasakoiden...

Kepulaisten tuulivoimakasakoiden ryöstöretkelle olisi tosiaan aika laittaa suitset.

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi

Miksi juuri Kepu ajaa tuulivoimaa ja vieläpä veronmaksajien suurella tuella? Tätä on syytä ihmetellä. Pekkarinen voisi vastata, koska on tuulivoimapanostusten isä! Mutta ei vastaa!

Käyttäjän kaituovinen kuva
Kai Tuovinen

Tuulivoima, Talvivaara, jätepöntöt... Mikähän tässä olisikaan yhdistävä tekijä?

Oma lehmä näyttäisi liukastuneen sinne ojan puolelle.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Iissä Vatungin tuulipuisto (Leppäkoski oy) ilmoittaa tuottavansa täysin tukivapaata puhdasta kotimaista sähköä tuulivoimaloilla. En osaa linkittää tällä ipadilla, mutta halutessaan jokainen löytää kun etsii Iin kunnan Vatungin tuulipuiston. En tiedä onko muita tuulipuistoja, jotka eivät saa tukia, mutta luulisin niitä löytyvän. Kaiken järjen mukaan tuulivoiman käyttöpolttoaine on täysin ilmaista, koska tuulelle ei ainakaan vielä ole asetettu hintaa, joten sähköntuotanto tuulella täytyy olla kilpailukykyistä ja eihän sitä muuten rakennettaisikaan. Suomessa olevia tuulipuistoja omistaa kotimaiset kauppaketjut kuten Oulun läheisyydessä Osuusliike Arina. Toimitusjohtajansa mukaan tuulella tuotetaan puhdasta kotimaista ympäristöä säästävää sähköä mm Arinan myymälöiden käyttöön, joka hyödyttää Arinan asiakkaita ja omistajajäseniä. Jotenkin noin Arinan toimitusjohtaja totesi Iin Olhavan tuulipuiston avajaisissa. Kerroppa sinä Toimi, että halpuisiko kuluttajien sähkölasku tuulivoiman syöttötariffin lakkauttamisen myötä? Ja vielä, että miten tuo hyödyttäisi valtion budjettia?

Käyttäjän seppoviljakainen kuva
Seppo Viljakainen

Tuulivoima laskee sähkön hintoja Suomessa, nostaa tuulimaissa kuten Tanskassa ja Saksassa; syy on tämä järjettömyyden Mount Everest l. tuulituki.

Olen itse säästänyt tuhansia euroja sähkölaskussani ( pörssisähkösopimus) ; kiitos tanskalaisten tuhansien tuulimyllyjen ja tanskalaisten verovaroista näille,sähköntuoton kannalta hyödyttömille ympäristöturhekkeille, maksettu hulppea tuki.

Ja miten tämä mielettömyys realisoituu ;

http://www.hs.fi/mielipide/a1388748339086

Toimituksen poiminnat