*

Iloa, eloa ja älyä! Kansamme parhaaksi!

Herätys, oppositio! Kertokaa talouspolitiikan vaihtoehtolinjanne!

 

Nyt eri suunnilta kuuluu vaatimuksia talouspolitiikan suunnan muuttamiseksi. Hyvä, että keskustellaan ja vaaditaan.

 

Viime vaalikaudella julkinen sektori kulutti varoja 40 mrd euroa enemmän kuin sai tuloja. Tästä huolimatta työttömyys kasvoi 100 000:lla, bruttokansantuote aleni vuosina 2012, 2013 ja 2014, investoinnit olivat lähes jäissä, köyhyys ja leipäjonot kasvoivat, kotitaloudet velkaantuivat jne. Sotea tai muitakaan uudistuksia ei tehty. Päätöksentekokyky oli hukassa.

 

Viime vaalikauden hulvaton velanotto ei siis ollut erityisen tuloksellista. On jäänyt hyvin epäselväksi, millaista talouspolitiikkaa nyt muutosta vaativat haluavat.

 

Ymmärrän hyvin sen, että leikkauksia vastustetaan. Tosin esim. useiden omavastuiden vuotuisten kattojen olemassaolo ja säilyminen unohdetaan.

 

Ymmärrän myös sen, että vaaditaan työeläkeindeksin palauttamista 50/50 tai jopa 100%-palkkaindeksiksi. Oukea tavoite! Tosin unohdetaan, että työeläkejärjestelmä on kolmikanta-asia ja myös ay-liike vastustaa indeksikorjausta. Miksi muuten?

 

Työeläkeratkaisut (kuten kikykin) ovat siis työmarkkina-asioita ja ay-liike kuten työnantajatkin pitävät niitä hallussaan äärimmäisen tiukasti.

 

Olisiko poliittisen opposition valmisteltava oma talouden korjausohjelma, joksi ei edellisen kauden velkavetoinen meno kyllä kelpaa? Olisiko opposition alettava painostaa ay-liikettä työeläkeindeksin korjaamiseksi?

 

Työmarkkinaosapuolet solmivat kiky-sopimuksen. Hyvä niin. Hallitus on keventänyt pienituloisten verotusta ja kiristänyt suurituloisten veroja. Takuueläkettä on korotettu kahdella päätöksellä. Julkinen velkaantuminen on hidastunut tuntuvasti miljardin uusista turvapaikkakustannuksista huolimatta. Liikenneväylien korjausvelkaa supistetaan ensi kertaa ja suuria hankkeita toteutetaan. Jne.

 

Mikä on vaihtoehto? Velka, veronkiristykset, leikkaukset??? Unohdetaanko EMU-kriteerit ja komission uhkailut?

 

Kiinnostaa kuulla!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (118 kommenttia)

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Unohditko Kataisen hallituksen perusturvan korotuksen ?
Ensimmäisen kerran köyhimpien tukiin ,mitkä kepu,kok,rkp ja Kristilliset leikkasi 1994?
Toimeentulotuki pysyi -90-11 Samana ,muutettuna euroiksi 419,11e/kk.
Laskettuna -90 hinnoilla jolloin ei vielä ollut ALV.
Myös yksinuoltaja sai saman 419,11e/kk
SDP/Vas Nosti -12 sen 480e/kk (60e)
Yksinhuoltajalle 560e/kk (80e)

Asumistukea nostettiin pienituloisimmille.

Kun Persut piti meteliä 8e lapsilisän leikkauksesta ,miksei se kertonut että -94 ne leikattiin pois toimeentulotuesta? Köyhimmiltä,tulottomilta. Lasketaan tuloksi ja vähennetään tuesta.
PS ei kertonut että ne joilta leikattiin sai yhä 12X vuodessa lapsilisät,17v/per lapsi.
Savonsanomat laski että köyhien lapsilisissä valtio säästää 150 milj/vuodessa.
-94-16 22X 150 milj=
Palautetaanko ne nyt kuten muillekkin tuen päälle? Muillehan ne tulee tulojen päälle?

Eikä ole selitys että ne sisällytettiin lapsen toimeentulotukeen.
Heiltähän vietiin myös kotihoidontuki,lapsiperheen muut tuet,elatusmaksut.

Eivätkö irtisanotut ,työttömät olleet ovat yhä ex-palkansaajia ,veronmaksajia?
Jotka työssäollessaan maksoi muiden lapsilisiä,maataloustukia,luopumistukia ja myös omaa sosiaaliturvaansa työttömyyden varalle?

Se lapsiko on jo kehdossa syyllinen työttömyyteen ?

Nuo kaikkihan löytyy
Kelan ja STvm-94 /HE -94

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

JK.
Nythän on persuilla tuhannentaalanpaikka. Kirstun päällä istuu PS Sosiaali ja terveysministeri Hanna Mäntylä.
Peruspalveluministeri on Rehula kok . Korjata -94 "väliaikaiset" leikkaukset.
Kelan tuista päättää hallituspuolueiden enemmistö.

SDP oli Kataisen hallituksessa kok,rkp,vihr,krst. kanssa.
Kirstusta vastasi Risikko kok. ja Räty kok.

helmikuu-11 Kiviniemen ja Kataisen leikkauslistalla oli seuraavalle kaudelle:
Lapsilisien leikkaus ja korotusten jäädyttäminen
Eläkkeiden leikaus
Kuntatiedotteen mukaan helmikuu-11

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi

Minkä kirstun päällä Mäntylä istuu?

Onko Rehula siirtynyt Kokoomukseen?

Miksi Sdp alistui Kokoomuksen apupuolueeksi 2011-2015?

Miksi Sdp ei itse korjannut 2011-2015 virheitä, jotka se teki pääministeri Lipposen johdolla? Aikaa oli. Eläkeläiset köyhtyivät miljardeilla 1996-2011 Lipposen "euro-intoilun ansiosta". Miksi?

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #14

Mäntyläkö? Löytyy eduskunnansivuilta Sosiaali ja terveysministerin vastuualue.
Ei Rehula ole siirtynyt kok mutta SOTESSA on ykstyistämisessä täysin samaa mieltä kuin Vanhasen tilaama USA konsulttifirma on neuvonnut-07-10 seuraavalle hallituskaudelle .Niitähän SOS-hallituskin nyt jatkaa.
Miksi "työväenpuolue"-Kansan puolue PS käänsi takkinsa ja hyppäsi EK kelkkaan ?

Siksi kun kuten nyt Sipilä ja kok,PS keventää yritysten ja julkisenpuolen maksutaakkaa viemällä indeksikorotukset -15-19 aikana.
(eläkkeistä n.13e/kk/4v laski HS)
Olisi mukava jos päättäisit vastaako pääministeri hallituksesta,vai valtionvarainministeri?
Jos pääministeri niin leikkauksethan teki ja tekee Aho ja Sipilä.Varallisuusveron poisti Vanhanen.
Jos taas VM niin leikkaukset teki Viinanen/Sale -91-95 ja Lipposen aikana.

Käyttäjän JussiNummelin kuva
Jussi Nummelin Vastaus kommenttiin #14

Hei sinulle Toimi

On todella ylimielistä kansanedustajalta vastasta kansalaisen kysymyksiin vastakysymyksillä.

Suoraselkäisyyttä sinulta ja kaltaisiltasi odotetaan, ei kansalaisten alistamista ja halveeramista.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #14

Lainaus:
Miksi Sdp ei itse korjannut 2011-2015 virheitä

Ne oli tuolloin oppositiossa kuten persutkin.

1) Eurooppa-neuvosto pääsi 17 päivänä joulukuuta 2010 sopimukseen siitä, että euroalueen jäsenvaltioita varten on tarpeen perustaa pysyvä vakausmekanismi. Tämä Euroopan vakausmekanismi, jäljempänä "EVM," ottaa hoitaakseen Euroopan rahoitusvakausvälineen.

Eduskunnan suuren valiokunnan 13.5.2011 hyväksymässä
-Suomen kannassa EU:n talouskriisin hoidosta todetaan väliaikaiseen Euroopan rahoitusvakausväline ERVV:hen liittyen seuraavaa:

-Suomen kanta ERVV:n puitesopimuksen uudistamiseen etenkin 440 miljardin euron tosiasiallisen lainakapasiteetin varmistamiseksi:
Mikäli jokin euromaa pyytää ERVV:ltä lainamuotoista tukea vielä Portugalin jälkeen, on

-Suomi valmis harkitsemaan tätä vain sillä ehdolla, että Suomi saa takausosuudelleen vakuudet kyseiseltä maalta.

Suomi tulee edellyttämään jo ERVV-järjestelyissä nykyistä kattavampaa velkakestävyyden arviointia.
Suomen tavoitteena on, että mahdollisten lainamuotoisten tukipakettien yhteydessä valtion toimesta pääomitettavissa pankeissa pankkien omistajat ja sijoittajat kantavat vastuunsa.

Tässä yhteydessä ministeri Katainen painotti
- erityisesti vakuuksien saamista
- yksiselitteisenä Suomen ehtona mahdollisille tuleville lainoitusohjelmille todeten, että kyseessä on Suomen puolelta ilmoitusluonteinen asia,
-joka ei ole neuvoteltavissa.
Nykyisen ERVV-puitesopimuksen mukaan takausten yhteismäärä on
- 440 miljardia euroa. Kokonaismäärä sisältää niin varainhankinnan pääoman kuin siitä maksettavat korotkin.
- Suomen valtiontakaukset ovat sopimuksen mukaan enintään 7,9052 miljardia euroa.
Eurooppa-neuvoston 25.3. hyväksymien
- päätelmien mukaan ERVV-sopimukseen tehtävien, 440 miljardin euron tosiasiallisen lainanantokyvyn varmistavien muutosten valmistelu oli saatettava päätökseen aikataulussa, joka mahdollistaa sopimuksen
-allekirjoittamisen kesäkuun 2011 loppuun mennessä.
EU-tiedote

finland.eu
17.5.2011 - Tiedote VM
-Vastauksena Portugalin viranomaisten 7.4.2011 esittämään pyyntöön,
27 EU-maan ministerit hyväksyivät maanantaina EVM Euroopan vakausmekanismin.

Jyrki Kataisen 13.5.2011 eduskunnalle jättämästä EVM:n perustamista koskevasta muistiosta.
STT

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #111

Lainaus:
"Tässä yhteydessä ministeri Katainen painotti
- erityisesti vakuuksien saamista
- yksiselitteisenä Suomen ehtona
- mahdollisille tuleville lainoitusohjelmille todeten, että kyseessä on Suomen puolelta ilmoitusluonteinen asia,-joka ei ole neuvoteltavissa.

A)-Tuliko Kreikan III-tukipakettiin vakuudet?
B) Vai luvattiinko ne Riskillä (saada niitä koskaan takaisin)
C)-Muuttuiko lainaehdot?
D)-leikkatiinko velkoja?
E)-menetettiinkö 920 milj.vakuudet?
F)-mitä muita velvoitteita edm.sopimus sisälsi? Hintalappu niistä oli?

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi

Yli 20 vuotta sitten tehtiin monenlaista. Hyvä niitäkin on muistella.

Vuosina 1996-2003 Lipposen hallitukset toteuttivat ns. Liisan listan ajaessaan Suomen euro-kuntoon. Se vasta oli köyhien kyykyttämistä. Silloin eläkeläisiltä vietiin rajusti, mm. indeksi ja kelan pohjaosa ja myös työttömiltä ja lapsiperheiltä.

Viime vaalikaudella aluksi tehtiin joitakin vähäisiä parannuksia, mutta sitten Urpilainen lähti suurpääoman puolelle. Niin ja pelasti saksalaisten pankkien Kreikka-saatavat.

Mutta tärkeintä on katsoa eteenpäin. Siksi kysyn, mikä on Sdp:n ja muun opposition linja nyt ja lähitulevaisuudessa. Jatkuuko kaiken vastustaminen, uudelleen kiihtyvä velanotto, vastuun siirtäminen tuleville sukupolville, uhkapeli velkojien ja komission kanssa ja muutoin täydellinen linjattomuus?

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Eikö Lipposen hallituksessa Niinistö jatkanut Viinasen aloittamia leikkauksia?
Eiköhän VM-virkamiehet ollut ynnännyt mitä tarvitaan Ahon hallituksen velkoihin ?
Velkaahan jäi 201 Mrd.
Alijäämää 65 Mrd.
KOP ja SYP ulkomaanvelkoja maksettiin 140 mrd.
Annettiin vapaavaltakirja SYP kuitata velkansa valtion kirstusta. (Nallelle)
Tuposta leikattiin 3mrd/työnantajille
sosiaaliturvasta,Kelasta 30 mrd/pääomille
Johonkin "hävisi" 60 mrd.
lähde:
YLE arkisto

Urpilainen lähti? Mihin PS lähti "Kreikan" III-tukipaketilla 86 Mrd-15?
Eiköhän PS tiennyt koko aika jo -09 kun Vanhanen sopi IMF kanssa mihin ne rahat menee.
-Ja kuten tiedät EU-maiden ,IMF valtioidenvälinen sopimus joka hyväksyttiin elokuussa -10 Kiviniemen hallituspuolueiden äänillä oli
-Valtio Suomen sitova sopimus.

Vai mitä Rehn olisi tuuminut kun Merkkel olisi kysynyt
-"Vasemmistoko Suomea johtikin" ,
-jos Urpilainen olisi kieltäytynyt maksamasta.
EI yksi SDP 42 edustajalla voi torpata sopimusta jonka on hyväksynyt kepu,kok,vihr,rkp porvarienemmistö.

Jos hallitus sysää vastuun sdp 36 vas 12 ,on porvarienemmistö turhaan eduskunnassa.
Vai joko Sipilä kaipaa taas Lipposen apua kuten yhteiskuntasopimuksen alkumetreillä?
Mikä on oppositio porvareiden vihr, krst ja Rkp linja? Takiaispuolueet kulisseissa samaa mieltä kuin hallitus.

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi Vastaus kommenttiin #15

Eli Sdp oli hallituksissa AINA äänettömänä apupuolueena! Silloinkin, kun se oli pääministeripuolue tai valtiovarainministeripuolue!

Huh huh.... sääliksi käy demariäänestäjiä kautta aikain!

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #16

Siksikö Soini ei huolinut VM salkkua? Saa luovia ja sysätä syyt kepulle ja kok ja PS
seuraa sivusta hallituksessa?
Tiedät itsekkin kuinka hyvin yksi vasemmistopuolue saa taakseen ehdotuksiinsa porvaienemmistö eduskunnan.
Kerroppa miksi :
Liikanen -91 1,4 Mrd ylijäämä
Lipponen/Sale -03 3 mrd Ylijäämä/Velkaa 65 mrd /Ahon 201 mrd.
Heinäluoma -07 3 mrd ylijäämä/Velkaa enää 45 mrd
Kepu/kok-11 8 mrd Alijäämä.-3 mrd ylijäämä?/Velkaa 80 mrd.

SDP tuon teki oppositiosta -07-11?

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #16

Vuonna 1995 aloittaneesta Paavo Lipposen (sd) sateenkaarihallituksesta
-alkoi uusi aika.
-Puoluekentän ääripäät kokoomuksesta vasemmistoliittoon sisältänyt hallitus teki neuvotteluissa itselleen aikaisempaa
-tarkemman hallitusohjelman, ja hallitus alkoi
-toimia sektoreittain,
-ministerivetoisesti.

Ministerit vastasivat omista hallinnonaloistaan aikaisempaa itsenäisemmin,
esim.VM-Niinistö kok. ja Maija Perho kok.leikkauksista Stvm/kela /eläkkeet)eikö niin ?
-ja hallituksen johtohahmot Paavo Lipponen (sd) ja Sauli Niinistö (kok)
-takasivat tuen.

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi Vastaus kommenttiin #50

Ei pidä paikkaansa.

Lipposen ote oli jyrkkä. Niinistö itketti naisministereitä.

Kaikki oli alistettu Lipposen eu-ytimiin -politiikan jyrän alle. Köyhät pantiin kyykkyyn.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #54

Silloin kun sinä ja muut leikkasitte-94 köyhimmiltä,itketti Viinanen E.Kuuskoskea.Te pojat kuulemma pilkkasitte Kuuskoskea kun hän välillä kävi syöttämässä vauvaansa.Iiro kertoi itse että olitte hyvin ilkeitä edm.kohtaan.

Eeva Kuuskoskihan erosi ministeripestistä omantunnon syistä. Ei hyväksynyt niin härskejä leikkauksia juuri kaikkein pienituloisimmilta.

Mutta se on kumma juttu kun 36 SDP on jatkuvasti PS huulilla? Miksette kysele rkp ja vihr (porvareilta). jotka oli tekemässä velat -07-11?Hyväksymässä Kreikka vipit?
Miksette rääkynyt RKP joka salassa kok kanssa teki osinkoverouudistusta -09?
(EK/T.Honkavaara -09 )
Kun kävin valiokuntien sivuilla PS vastusti kaikkea mitä hallitus oli esittänyt. Joka leikkausta,joka uudistusta. Aloitteellinen se oli Kristillisten kanssa vain kaljamainosteten piilottamisesta.

27 välikysymystä -07-11 .Mistään ei saanut leikata. Mitä nyt teette?
Vieläkö "vastustatte" pienituloisilta leikkaamisen ? Vai oliko niitä velkoja ?
Ei kai kun ette antanut leikata mistään Urpilaisen ja Kataisen.

Ns. oppositio taktiikkaa jolla pääsee audin takapenkille leikkaamaan itse kepu,kok kanssa.(Piikittele nyt Orpolle kok touhuista -07-11)

JK. Politiikan asiantuntijat listasi pääministerit
1.Lipponen
2.Lipponen
3.Aho
4.Katainen
5.Holkeri/Vanhanen
HS "Lipponen on ykkönen ja kakkonen"!

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi Vastaus kommenttiin #50

Ei pidä paikkaansa.

Lipposen ote oli jyrkkä. Niinistö itketti naisministereitä.

Kaikki oli alistettu Lipposen "eu-ytimiin" -politiikan jyrän alle. Köyhät pantiin kyykkyyn.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #16

Nyt kun on savotta edesä joka "on" palkansaajien syy,niin persut kai korjaa tämän ?

http://web.archive.org/web/20150328215411/http://s...

Sorsan hallitus ja kepu tietennkin ei osllistunut mihinkään hallituksessa.

Valcon valvonta valtion puolelta oli halvaantunut, koska kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkö Bror Wahlroos ja valtionyhtiöistä vastannut osastopäällikkö Unto Lund olivat Valcon
-alkuperäisiä ajajia ja
-lisäksi Wahlroos oli tuohon aikaan pahoin alkoholisoitunut

MTK:n mukaan lannoitteiden hinnat Suomessa ovat nousseet lähes 50 prosenttia viimeisen viiden vuoden aikana. Samaan aikaan muualla EU:ssa hinnat ovat nousseet vain 10 - 20 prosenttia.

Hintojen nousun takana on käytännössä monopoliasemassa toimiva norjalainen lannoiteyhtiö Yara. Se pääsi asemansa ostettuaan Kemira GrowHown, jossa valtio käytti suurinta äänivaltaa noin kolmanneksen omistusosuudella.

Kansan Uutiset muistutti uutisessaan, että kokoomuslainen omistajaohjauksesta vastannut ministeri Jyri Häkämies oli kaupan takana ja myi valtion omistusosuuden KU:n mukaan pilkkahinnalla ja että ”Samalla [kauppasummalla] noin 200 miljoonalla Yara sai myös Savukoskella sijaitsevan Soklin kaivosoikeudet, jotka arvioidaan fosforin ehtymisen takia miljardien arvoiseksi.”

Soklin niobista ei ollut mainintaa. Se ja fosfori yhdessä nostavat Soklin arvon miljardeissa laskien kaksinumeroiseksi. Jo myyntihetkellä vuonna 2007 GrowHown silloinen toimitusjohtaja arvioi pelkän fosfaatin arvoksi 13-14 miljardia euroa. Asiasta kertoi tuolloin Kauppalehti.

Soija-tehdas.
Talvivaara ym.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #130

Alan asiantuntijoista Virkamies hallitus HETI.

Ennekuin on myyty koko Suomi konkurssiin.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #130

JK.
Ilmaa Saksasta 4,5 mrd. Sonerakaupat!

Totuus on kuitenkin se, että Sonera-asiaa käsiteltiin talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa 4.9.2001 jolloin ministeri O-P Heinonen (kok) sai toimilleen ministerivaliokunnan täyden tuen. Oliko kysymys takautuvasta tuesta?

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

. Liisan listan ajaessaan

Voikkaan irtisanottu työtön,teollisuuslaborantiksi -15 kesäkuussa valmistunut PS "liisan" "Työnäyte" ja 0 euron työ yrityksissä ,sosiaaliturvaa vastaan
on nyt 108 000 TEM-kesäkuu-16
Luku noussut 1000 -15
Työttömiä 366 100+ tilastosta siivotut 108 000 yht.474 100
Lomautettuja 31 000
Tulevia lomautuksia 1 800
TEM-asiakirja/työllisyyskatsaus.

Kauas karkaa 100 000 työpaikka.Ellei sillä tarkoitettu noita palkattomia töitä.

Valtionvelka helmikuu-15
95 897 825 143 €
Valtionkonttori

Valtionvelka nousee 124 miljardiin
-vuonna 2019 –VM virkamiesten ennuste.
TALOUS 24.3.2015
HS

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Jotenkin on sellainen kuva syntynyt mielipiteitä lukiessa, että oppositiossa ainakin vasen siipi haluaa valtiolle lisää velkaa kaikkeen mahdolliseen, kun se on nyt halpaa. Unohtavat kuitenkin komission valvonnan velkakestävyydestämme ja mahdolliset sanktiot. Myös korotusta pitäisi saada sosiaalitukiin ja tietysti maksettuna velkarahalla tai sitten ns. rikkaiden veronkorotuksilla unohtaen siinäkin sen, ettei heidän verojaan voida korottaa kohtuuttomasti.

No, populisimia sitä löytyy vasemmalta laidalta ihan riittämiin. Viime hallituksen teot puhuvat puolestaan karua kieltä.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

lainaus:
Unohtavat kuitenkin komission valvonnan velkakestävyydestämme ja mahdolliset sanktiot.

Niin tekivät. Velkaa 5 mrd-15 Sipilän hallitus.Heti putosi luottoluokitus.

Porvarien "valvonta,sanktiot"=
Kreikan velka 124%/BKT
Saksan 87%/BKT
Suomen 59%/BKT
Vain Suomeako se raja 60%/BKT koskee? Höpö,höpö.
(Kansan vedätystä saada syy palkkojen,sosiaaliturvan alasajoon)
Näinhän se Kiviniemi sopi Maaliskuussa -11 EU huippukokouksessa.Euro -Plus sopimus.
(Ruotsi ja 4 muuta EU maata ei lähtenyt mukaan tuohon kyykyttämis sopimukseen )

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Ei oppositiokaan pysty samalla kannattamaan EU:n kiristävää talouspolitiikkaa ja vaatimaan muutoksia nykyiseen taloudenhoitoon. Sinänsä sääli että PS kannattaa EU:n politiikkaa, nyt meillä ei ole yhtään vaihtoehtoa vaativaa puoluetta.

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi

PS:lla ei ole enemmistöä eduskunnassa eikä hallituksessa.

Ainakin allekirjoittanut on EU- ja eurovastainen. Valitettavasti Kesk ja Kok ovat eri linjalla. Puhumattakaan opposition Sdp:sta ja vihreistä, jotka ovat rähmällään Brysselin byrokraattien edessä.

PS on ainoa edes eurokriittinen puolue eduskunnassa. Se kyllä näkyy hallitusohjelmassakin, jonka eu-poliittisen osion olin neuvottelemassa.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Kun PS on hallituksessa SE on juuri samaa mieltä kuin kepu ja kok enemmistö.
Muutenhan hallitus hajoaa.
Oliko MSP Vistpakka eri mieltä kun Kekkonen puuhasteli EU (ETY-70) ja Emua (-59 Haagin kokous?
Istuiko Vistpakka Holkerin ministerinä -89 kun raha vapautettiin EMU kokeilua varten ?
Tiesikö MSP puoluesihteeri Soini mitä eduskunnassa oli meneillään -92-94?
Maastriitin sopimus/Rahaliitto EMU.
Allekirjoitus-92
Voimaan 1.11-93
Korfulla 24.6-94
1.1-95 Suomi oli EU ja rahaliitto EMUN jäsen.
lähde:
EU-historia Euroon siirrytään automaattisesti 1.1-99
(Egulla laskettiin jo EU tukia-96) "Lipponen" juu-98 kun kahteen kertaan EMU allekirjoitettiin -92-94.

/SuomenPankin asiakirja.

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi Vastaus kommenttiin #18

Anteeksi, kun en ymmärrä, miten nuo 1980- ja 90-luvun alun päätökset, jotka teki Kepu, Sdp ja Kokoomus, liittyvät Perussuomalaisiin.

Selvää on se, että em. puolueiden tuella ja toimesta Suomi vietiin kansanäänestyksen jälkeen EU:hun. Se oli virhe.

Euroon meidät runnoi Lipponen ja Niinistö. Se oli vielä suurempi virhe ja tehtiin kansaa kuulematta. Sdp polki demokratia maan rakoon.

Europäätökseen liittyivät ne historiallisen suuret sosiaaliturvan leikkaukset, jotka Lipposen johdolla tehtiin. Silloin avattiin myös yksityistäminen.

Ps:lla ei ole osuutta noihin virheisiin.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #20

Eikö MSP ollut Holkerin hallituksessa?
Eikö -90 alussa EU puuhannut Kepu,kok,Kristil,Rkp.Joko unohtui?

Unohtuiko EMU /rahaliitto EMU sopimus-92-94? Mitä kristilliset teki hallituksessa muuta kuin leikkasi köyhimmiltä?

Tämä sama on toiminut aina hallituksissa kuten tiedät pitkäaikaisena kansanedustajana:

Talouspoliittinen ministerivaliokunta

-Talouspoliittinen ministerivaliokunta käsittelee kokonaistaloudellista kehitystä ja yleistä talouspolitiikkaa, julkisen talouden kehityksen pääsuuntaviivoja ja muita pääministerin määräämiä talouspoliittisia toimia vaativia asioita.

Kokoonpano
Pääministeri Juha Sipilä, puheenjohtaja
Ulkoasiainministeri Timo Soini
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen
Oikeus- ja työministeri Jari Lindström
Valtiovarainministeri Petteri Orpo
Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen
Elinkeinoministeri Olli Rehn

Missä yhdessä päätetään Valtionvarainministeriön toimista.
Joka ministeriössä on ministerivaliokunta,jäseninään ministereitä jotka yhdessä päättävät.
Jos äänestys menee tasan pääministerin kanta voittaa.

Käyttäjän PaavoVaattovaara kuva
Paavo Vaattovaara Vastaus kommenttiin #23

#23
No onpa omituista keskustelua. Kankaanniemi blogissaan kyseli mitkä ovat opposition talouspoliittiset ohjelmat V. 2016 tilanteessa, täällä oppositiolaiset puhuvat -90 luvun alun päättäjistä ja sen ajan päätöksistä.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #27

Mistä Suomen velat johtuu? EU:ta.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Totta. Mutta ei sitä vähemmistönä PS mitään olisi tullutkaan .

Nythän on niin että -03-19 aikana yksikään puolue ei voi sanoa ettei olisi kannattanut hallituksissa kepun tai kok päätöksiä.
PS nyt kun viimein 12v jälkeen uskalsi ottaa "vastuuta" .
(vetämällä syyt Demareille joita oli 42-158 muut edustajat -11-15)
Yksi puolehan ei eduskunnassa päätä mitään ellei enemmistö ole takana.

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi

Oli kyllä valtava virhe muodostaa vuonna 2011 Kataisen (-Stubbin)-Urpilaisen (-Rinteen), Arhinmäen, Niinistön, Haglundin ja Räsäsen hallitus. Se ei saanut aikaan juurikaan muuta kuin velkaa, vastuita, työttömiä, köyhyyttä ja riitoja.

Ps:n olisi pitänyt päästä hallitukseen jo 2011, vaikka sillä oli lähes kokonaan ensikertalaisista koostunut eduskuntaryhmä. En kuulunut silloin ryhmään.

Kyllä demareilla oli valtiovarainministeri- ja työministeri- ym puolueena valtava vastuu harjoitetusta epäonnistuneesta politiikasta. Vaaleissa se näkyikin.

Nyt onkin tärkeää kuulla, mikä on Sdp:n linja tästä eteenpäin.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #13

Ai,ai.Eikö se Soini sanonut että hallitus vastaa yhdessä ?
Jos Vanhasen II tuli kok,vihr,rkp jotka jatkoi aloittamiaan toimia ,täydennettynä Krst niin eiköhän tahtipuikkoa heiluttanut porvarit?

Valtionvarainministeriössähän on myös elinkeinoministeri? Eikö? Kuinkahan paljon Häkämiehen sana painoi VM päätöksiin Pääministerin tuella?

Taisi tulla Karhu vastaan nyt mitä PS pelkäsi -11? Ne kepu ,kok velat ja Kreikka-vipit ei hävinnyt mihinkään 4 vuodessa.
Etenkin kun Kreikan velka aika päättyy vasta 2018.
ERVV sopimuksessa-10 lukee:
Lainaa kaikille rahaliitto Emun jäsenmaille jos ne lainaa tarvitsee,tai tulevat tarvitsemaan.
Lähde:
VM-muistio-10
Siellä on kohta käsi pitkällä Italia,Portugali.Saksan pankit on kuralla.
Nyt sitten PS vastustamaan hallituksessa lisä lainoille.
Kuten Urpilaista vaaditte tekemään .
Tai vaihtoehto on hyppy oppositioon kuten vihr. ja vasem.teki .

Käyttäjän JussiNummelin kuva
Jussi Nummelin Vastaus kommenttiin #13

"Ps:n olisi pitänyt päästä hallitukseen jo 2011, vaikka sillä oli lähes kokonaan ensikertalaisista koostunut eduskuntaryhmä. En kuulunut silloin ryhmään."

Soini kertoi että kynnyskysymyksenä oli Kreikka ja nimenomaan kreikan lainapaketti.

Jostain syystä 2015 se ei enää ollut... #suoraselkäisyydenpuute #äänestäjienpettäninen #persutpettääaina

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #66

"Soini kertoi että kynnyskysymyksenä oli Kreikka ja nimenomaan kreikan lainapaketti."

Itse olen sitä mieltä että tyhmät ihmiset ovat vain tyhmiä eikä heille voi järkeä sanella. Sinulta kysyisin tiedätkö ketkä suomalaiset allekirjoittivat nimet velkapapereihin?

Käyttäjän JussiNummelin kuva
Jussi Nummelin Vastaus kommenttiin #71

ota selvää vaikka googlesta, mikä minä sinulle olen vastamaan, jankkaat vaan samaa aina.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Porvari enemmistö eduskunta.Hallitukset 3 kepun,1kok-03-19

-Nämä etuudet eivät täytä Euroopan neuvoston sosiaalisen peruskirjan vaatimuksia

Sosiaalinen peruskirja edellyttää,
- että minimimäärien tulee olla vähintään 50 % kansalaisten mediaanitulosta
eli 970 euroa kuukaudessa vuonna 2013.
Vähimmäistaso ei saisi missään tapauksessa alittaa
-40 % mediaanitulosta eli toissa vuonna 776 euroa kuukaudessa.
Sairauspäivä-, äitiyspäivä-, ja kuntoutusraha sekä takuueläke ja työttömyysturvan peruspäiväraha
- rikkoivat 40 prosentin säännöstä.
Työmarkkinatuki ja toimeentulotuen perusosa jäivät selvästi
-alle 50 prosenttia mediaanitulosta.
Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea.
YLE-15
Mitä Sosiaali ja terveysministeri H.Mäntylä Ps
Peruspalvelumiisteri Rehula kesk.
Työministeri Linström Ps.
Pääministeri Sipilä aikoo tehdä tuon huomautuksen takia?
(muutakin kuin heikentää enemmän vielä noita leikkauksilla?)

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Keskityttäisiinkö siihen sääntelyiden ja byrokratian vähentämiseen? Ei enää lisää sääntö-Suomea tai päädymme kohta Linnunradan Liftarin Vogoneiksi.

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi

Juuri niin, Topi.

Sipilän hallitus on jo vuodessa purkanut säädöksiä enemmän kuin edelliset hallitukset yhteensä.

Saataisiinpa tuo EU-byrokratia kuriin niin vapautuisimme monesta järjettömästä kahleesta.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Hyvä, jos puretaan. Isompaa vaihdetta silmään. Olen havainnut, että raha ei juuri liiku mahdottomien pykälien takia ja itsekään viranomaiset eivät osaa tulkita sääntöjä.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Helpostihan sen saa.Suomella 13 Meppiä ja pieni maa.
Muilla mailla yht. 720 Meppiä.
JOko kohta Erotaan EU ja EMUSTA 12 vuoden lupausten jälkeen ?

Joko säädöksistä on hoidettu tähtisädetikkujen ikäraja ? Entä hääkyltit tienvarsilla? Entä solariumin ikäraja?

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Soini: Keskusta on näennäisoppositio
STT -14
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini suomii keskustan toimia.
- Hänen mielestään keskusta on näennäisoppositio, joka ei pyri hallituksen kaatamiseen.
"Keskusta on toimittanut vähät heinänsä pääministeri Jyrki Kataisen kaukaloon. Keskusta on hallituksen tukipönkkä.

Nythän asioista "päättää" VM Orpo kok hallituksessa
(kuten VM Urpilaista Kataisen hallitus) ja perus-kepu tekee mitä kokoomus käskee.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Hmm? Mitkä noista PS nyt toteutti?
(koitalousvähennyksen korotuksen,jota 80% käyttää hyvätuloisimmat .Sekin on pois verokirstusta)

Perssuomalaisten vaihtoehto budjetti 2014

Veropakettimme uudistaisi verotustamme oikeudenmukaisempaan suuntaan. Olisimme valmiita
vastaamaan muiden maiden aloittamaan yhteisöverokilpailuun,
mutta emme hallituksen tavoin halua kiihdyttää sitä.

-Laskisimme siis yhteisöveron samalle 22 prosentin tasolle kuin Ruotsissa ja
Tanskassa. Tästä säästyneet varat käyttäisimme maamme työllisyyden ja talouskasvun selkärangan,pk-sektorin, tukemiseen.

Nostaisimme alv:n alaisen toiminnan alarajaa nykyisestä 8 500 eurosta 20
000 euroon ja toteuttaisimme työllistävien pk-yritysten Viron-mallin mukaisen yritysverotuksen.
Lisäksi nostaisimme kotitalousvähennyksen vähennyskelpoisen työkorvauksen määrää 45prosentista takaisin 60 prosenttiin.

-Katsomme myös, että suurituloisten on osallistuttava nykyistä
vastuullisemmalla panoksella valtiontaloutemme tasapainottamiseen: Nostaisimme suurituloisten
tuloverotusta, ja lisäksi uudistaisimme osinkoverotusta hallitusta oikeudenmukaisemmin ja kasvua
paremmin tukevalla tavalla verottamalla pieniä osinkoja hallitusta kevyemmin ja suuria osinkoja hallitusta ankarammin.

Hyvinvointipakettimme tarkoituksena on eriarvoistumisen pysäyttäminen.
Olisimme valmiita
lisäämään rahaa vanhustenhoitoon,
-omaishoitoon
-sekä lasten,
-nuorten ja perheiden tukemiseen.
Emme jäädyttäisi lapsilisien indeksiä
- ja antaisimme kunnille 300 miljoonaa euroa hallitusta
enemmän peruspalveluiden järjestämiseen.

- Pidämme häpeällisenä sitä, että uuteen lastensairaalaan
ei löytynyt riittävästi varoja valtion kassasta vaan osa rahoituksesta on kerättävä lahjoituksilla.
Katsomme myös, että tasa-arvoinen ja laadukas opetus on maamme menestyksen perusta, joten lisäisimme resursseja peruskoulun ryhmäkokojen pienentämiseen ja kattavan kouluverkon ylläpitoon.

Käyttäjän KalervoNiementaus kuva
Kalervo Niementaus

T.K:"Sipilän hallitus on jo vuodessa purkanut säädöksiä enemmän.."

Lehdistä lukenut siitä ettei sen parkkikiekon tarvi enää olla sininen, mutta oliko jotain muitakin?

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Aito oppositoasetelma loppui -87-03 .
Kun MSP tuli porvari PS-03
Krst.pikku-kok-03

vihr.porvarit tuli -90 luvun puolessavälissä.
Kepu vaihtui porvariksi -87
Rkp
Kok

Nyt -03-19
Porvaripuolueita 6-2 sdp,vas

-60-87 porvareita oli vain kok ja Rkp.

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi

Sdp on Lipposen ajasta lähtien ollut täydellinen porvaripuolue.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Onko? Lipponen SDP -95-99 69-131 muut puolueet
-99-03 56-144 muut puolueet. Oliko vaihtoehtoja porvarienemmistön ajamille asioille?

Näkyykö se nyt jotenkin kepu ja kok kanssa vähemmistönä PS "työväenpuolueen" oppositiossa lupaamat asiat? Mitä etuja olette saanut palkansaajille ja eläkeläisille läpi? Irtosko helposti Kok ja kepulta? EntäEK ja perheyrityksiltä?

Kuten Tal.eläm. kirjoitti:
"Maalaispuolueet voitti-"Kekkonen" ja "Vennamo"!
Perus-kepu pettää aina.
Johan Tossavainen oli puuhaamassa perus-keskusta puoluetta ja haaveili puolueen ylivallasta.Täällä ja EU.
lähde:
Kelmi Korhosen blogi

Jukka Mäkinen

Äänestäjiltään ja jäseniltään virkahenkilöporvaripuolue, johdoltaan RKP:n marionettipuolue. Leppäkerttu on syönyt piikit ruususta jo kauan sitten.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #31

Olsko noin pelkästään ?
HS listasi vaikutusvaltaisimmat Suomessa.
I-oli Antti Herliin (kesk)
-Koneen omistaja 4 mrd omaisuus/Perheyhtiöt (Berner/Vanhanen)
EK johtaja /Ex-koneen johtaja Alahuhta.(työmarkkinat)

II-Nalle (Rkp)

Käyttäjän PaavoVaattovaara kuva
Paavo Vaattovaara

"Herätys, oppositio! Kertokaa talouspolitiikan vaihtoehtolinjanne!"

Tuossa on Kankaanniemen blogin otsikko, tarkoittaa tietenkin v. 2016 tilannetta.. Kukaan keskustelijoista ei ole siihen lauseellakaan vastannut, vain vuosikymmenien aikojen tapahtumista kirjoitelleet kommenteissaan.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Ehkä täällä ei ole yhtäkään opposition edustajaa tai ovat ujoja.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Rkp,Krst,vihr.porvaripuolueet?

Vai sdp,vasemmiston ehdotukset?

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Sipilän hallituksen toimet huvittavat tutkijoita: ”Tykillä ammutaan kärpäsiä”
Päättäjillä on vanhentunut ja insinöörimäinen kuva työelämästä, toteavat tutkijat.

26.5.2016
Työelämän tutkijat ovat seuranneet pääministeri Juha Sipilän hallituksen operointia ihmetyksen vallassa.
Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Anu Järvensivu sanoo suoraan, että päättäjillä on vanhentunut kuva työelämästä.
– Tutkijapiireissä on jatkettu taivastelua siitä, miten suomalaiset päättäjät työelämästä keskustelevat.
-Eivätkö he näe, mitä maailmassa tapahtuu? Järvensivu kysyy.

Jukka Nieminen

No minäpä avaan pelin puhtaalla talouspolitiikalla sillä jopa maallikolle on itsestäänseövää mitä tehdä pitää: elvyttää! elvyttää! elvyttää! Eikö olekin yksinkertaista...?

Säästöpolitiikka ei ole koskaan saanut pyöriä pyörimään vaikka virkaatekevät ovat sitä sitkeästi koettaneet aina faaraoiden päivistä saakka - eikä kukaan ole koskaan onnistunut.

Niksi on tietenkin säästämisen ja elvyttämisen oikea suhde. Kun edellinen hallitus Jutta Urpilaisen johdolla ei osannut lopettaa säästövaihetta oikeassa kohtaa ja siirtyä elvytykseen, oli ilmiselvää että työllisyys ja suhdanteet sekä pääomapako jatkavat alamäkeään.

Onneksi tuli uusi hallitus mutta jonkinlaisena markkinaliberaalina ideologiana se jatkoi säästöpolitiikkaa, poislukien sen korporatiivinen osuus jossa vähäkin jaetaan vain yritysjohtajien ja politiikkojen muodostamalle oligarkki-eliitille. ja sanomattakin selvää että kun talouspolitiikka ei muutu piiruakaan järkevämmäksi ja kaikki vain toistavat jo entuudestaan huonoja käytänteitä, on aivan sama mikä on hallituksen nimi ja kuka sitä vetää, ja ketkä ovat mukana.

Valitettavasti asiat on niinkin että perusuomalaiset hallituspuolueena ymmärtävät talouspolitiikan alkeisajattelustakin saman verran kuin allekirjoittanut vetopasuunan soitosta eli eivät mitään. Aika tuntuu menevän lähinnä muslimien parjaamisessa vaikka koko maa on samaan aikaan vajoamassa kivikaudelle.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Mikäs sinun peruste on sille, että kirjoitat "Valitettavasti asiat on niinkin että perusuomalaiset hallituspuolueena ymmärtävät talouspolitiikan alkeisajattelustakin saman verran kuin allekirjoittanut vetopasuunan soitosta eli eivät mitään"?

Oliko tähän perustetta vai oliko venäläistyyppistä ilkeämielistä ja faktoista välittämätöntä trollausta?

Jukka Nieminen

"Oliko tähän perustetta vai oliko venäläistyyppistä ilkeämielistä ja faktoista välittämätöntä trollausta?"

No perusuomalaisten tietämättämyys ja jopa hajamielinen mielenkiinto koko taloutta kohtaan ilmenee jo siitäkin, ettei siltä saralta kukaan ole koskaan mitään maininnutkaan. Hallituksessa tuntuvat lähinnä olevan opprtunistista ainesta eli seuraavat johtajaa hyvässä ja pahassa.

Mitä tulee hallitukseen niin sen linjaukset ovat alusta saakka väärillä vesillä. Sipilällä lienee joku ajatus että julkisen talouden leikkaus nostaisi taloutta joka on ajatuksenakin mielikuvituksellinen (ja liittynee kenties enemmän ko. sektorin vapauttamista yksityisille toimijoille joka ajan kanssa vain pahentaa kestävyysvajetta mutta ei liity tähän). Vertailun vuoksi esim Ruotsilla on maailman suurin julkinen sektori kustannuksineen mutta se ei estä talouskasvua millään lailla - päinvastoin. talouskasvu ja julkinen talous eivät korreloi toistensa kanssa, asia joka jonkun pitäisi varmaan ministereille selittää ja koko hallituksen suuri visio on myös asia - joka ei nosta tai laske taloutta (tai siis laskee tietenkin kun osa poliiseista ja opettajista joutuu työttömiksi)

On toki olemassa elvyttäviäkin toimia -teoriassa. Kun vienti ei vedä, on talouskasvu tällä hetkellä sisämarkkinoiden varassa. tähän auttaisi huomattavasti kotitalouksien ostovoiman lisääminen joka lisäisi kysyntääkin ja sen myötä loisi työpaikkoja. Kaikki elvytyshän ei aina liity velanottoon (vaikka tavallinen rivikansalainen niin luulee) vaan se voidaan toimittaa myös yleisellä veronalennuksella. Tätähän on eekoon pojat Sipilän hallitukselta vaatineet joka on tähän asti ottanut lusikan kouraan hyvin vastentahtoisesti ja vasta nyt syksyllä aletaan "valmistelemaan" asiaa joka toimii samalla nopeudella kun iisakin kirkko. Sitten olisi tietenkin myös tuo perustulo joka nopeudestaan päätellen ehtii siinä ja siinä ennen kuin maailmankaikkeudesta viimeinkin tähti sammuu. Näitä odotellessa pyörät pyörivät yksinomaan ja vain kotitalouksien velkaantumisella...

Se mitä pitäisi nyt tehdä ehdottomasti olisi kaataa noin turha hallitus, turha pääministeri ja vielä turhemmat ministerit. Jos puhutaan kataisen hallituksesta historiansa huonoimpana niin kyllä tämä ennätyksen tuntuu tekevän. Tietenkin se on Sipilän omaa vikaa kun halusi mukaan persujan kaltaiset turhakkeet. Epäilen että pääsyynä on ollut Soinin ja Sipilän jakama vakaumus kristinuskon saralla ja sen enempiä osaamisia ei sitten olekaan vaadittu kummaltakaan.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #46

"Kun vienti ei vedä, on talouskasvu tällä hetkellä sisämarkkinoiden varassa."

Perussuomalaisilta on munaus kehua tehtyä talouspolitiikkaa, tällainen näpertely nyt on lähinnä näivettänyt sitäkin vähää mitä Suomen talous olisi voinut nousta kun kilpailijamme nostavat palkkoja ja etuuksia. Vaikka PS on hallituksessa niin ei sen tarvitse typeryksenä esiintyä.

Jukka Nieminen Vastaus kommenttiin #48

"Vaikka PS on hallituksessa niin ei sen tarvitse typeryksenä esiintyä."

Me olemme harvoin samaa mieltä mistään mutta tämä oli nappiin sanottu. On selvää että tämä hallitus on epäonnistunut surkeasti ja seuraavalta hallitukselta menee vain turhaa energiaa saada korjattua jo tehdyt virheet.

Alusta asti oli selvää että talousstrategia on väärä ja se ei johda muuhun kun työttömyyden pahentumiseen, valuuttapakoon, investoitntien vähyyteen ja velanoton lisäykseen - ja juuri näin on käynyt. Asiaa ei varmaan auta millään tavoin että ruotii edellisiä hallituksia sillä strategiaa itseään pitäisi muuttaa.

Käyttäjän PaavoVaattovaara kuva
Paavo Vaattovaara Vastaus kommenttiin #46

#46
Tuota duota. Niin mistähän johtuu se, että Suomeen ei yksityinen pääoma investoi. Rahasta ei varmasti ole kiinni, rahaahan saa kai jopa nolla korolla.

Hallituksenko pitäisi investoida velkarahalla, tehdä vaikka uusi "Talvivaara". Tietenkin voisi investoida vaikka homekoulujen korjauksiin ja infrakstuuriin. Vähentäisi se varmasti hiukan työttömyyttä ja lisäisi ostovoimaa, ostamaan ulkolaista krääsää. Myös eäkkeitä ja kaikelaisia tukiaisa nostamalla ostovoima lisääntyisi. Kauppataseen alijäämää se kyllä lisäisi. Olisikohan tämä opposition talousohjelmaa.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #49

"Vähentäisi se varmasti hiukan työttömyyttä ja lisäisi ostovoimaa, ostamaan ulkolaista krääsää."

Oma valuutta ja devalvaatio tukisi suomalaista valmistusta ja tietenkin myös lisäisi ostovoimaa. Oli harvinaisen typerää mennä yhteisvaluuuttaan vaikka tiedetiin sen ongelmat mutta järkevää olisi tunnistaa ja tunnustaa erehdys ja korjata tilanne.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #52

lainaus:
Oli harvinaisen typerää mennä yhteisvaluuuttaan

Oliko Koneen Herliinin ,Nalle ym. pääomien mielestä?
Kellä on rahat,työpaikat sillä on valta.
Eduskunta: "Sen lauluja laulat,kenen toimista maan asiat on kiinni"!
Työpaikat
Raha
Verot
Sijoitukset
Investoinnit
Vienti.

Vai luulitko että kansa,veronmaksajat tätä maata pyörittää?

Jukka Nieminen Vastaus kommenttiin #49

" Tietenkin voisi investoida vaikka homekoulujen korjauksiin ja infrakstuuriin. "

Varmaa on vain että nykyinen nuukailu ei johda muuhun kuin talouden näivettymiseen.
Mitä elvytykseen tulee niin tilanne ei ole kokonaan menetetty. Isoista kaupungeista Tampere ja Helsinki elvyttävät voimakkaasti vastoin hallituslinjaa.

Alustavasti näyttää että Tampereen sitkeä työttömyys pysyy korkeana ja siihen on syynsä. Sisämaasta muuttaa koko porukkaa sisään ja tämä ei ole kansainvälisisltä yritystoimijoilta jäänyt huomaamatta - työpaikkoja syntyy samassa suhteessa eli ollaan positiivisen synergian kierteessä jossä väkimäärät, koulutus, yritykset ja pääoma kohtaavat toisensa. Kun mennään kymmenen vuotta eteenpäin huomataan että nämä kaupungit ovat panostaneet tulevaisuuteen. Kunnat jotka seuraavat hallituksen säästölinjoja, ovat mummoutuneet, taantuneet ja menettäneet kaikki palvelunsa. Ne kaupungit jotka nyt ovat elvvyttäneet, niistä löytää uuden työpaikan muutamassa tunnissa. mutta jostain kumman syystä kaupunkien pormestarit ovat älykkäämpiä kuin asioista päättävät ministerit.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Hallitusta on muuten moitittu liian pienestäkin näpertelystä, kuten parkkikiekkojen muodon ja värin vapauttamisesta.

Hassuna yksityiskohtana olen huomannut tähänkin pieneen asiaan syntyneen jonkinlaista kaupallisuutta. Erilaisia parkkikiekkoja valmistanee nyt useampikin valmistaja, niin hauskoja on tullut eteen. Pelkkien sinisten suorakulmioiden tilalle.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Osittain oikein.

Mutta mikään säästö,elvytys rahalla ei muuta tosiasoita:

Miksi ei vienti vedä? Miksi ei investoida?
A)-Brexit/vaikutus?
B)-Korot/koska nousee?
C) Tuleva uusi pakolaisaalto/sen vaikutukset valtioihin (Jemeni,Turkki ym.)
D)Italian,Portugalin ja Saksan pankkien velat
Siksi sijoittajat ei sijoita,yritykset ei investoi ja valtiot eikä yritykset osta mitään .

Enteilevät uutta "Lehman" lamaa ja syvempää kuin edellinen .

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Nythän on tarkoitus vain saada työehtoja huonommiksi. Palkkoja alas ja sosiaaliturvaan leikkaukset ,tai poistaa etuuksia.

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi

Kenen/keiden tavoite?
Ei ainakaan hallituksen.

Ay-liike ja EK tekivät kiky-sopimuksen. Tarkoitatko, että sak:n/sdp:n tavoite oli palkkojen ym leikkaus? En usko siihenkään.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

lainaus:
Tarkoitatko, että sak:n/sdp:n tavoite oli palkkojen ym leikkaus?

Oliko vaihtoehtoja? SSS-mafia kiristi eläkeläisten,lapsiperheiden ,työttömien lisäleikkauksilla.

SAK,SDP- EK,Perheyritykset,Yrittäjät,keskusta,kokoomus,perussuomalaiset,Eva.

Sak/sdp 2-7 eteläranta 10 hyväksi

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela

Kansanedustaja Kankaanniemeltä asiallinen ja hyvä kirjoitus. Hänen laillaan moni muukin varmasti odottaa opposition lääkkeitä taloutemme kohentamiseksi. Jospa nyt reilun vuoden oppositiossa olemisen aikana olisi löydetty uudet keinot. Hieman kylläkin arveluttaa, kun neljän vuoden hallitusaikana olivat "tumput" suorina. Paljon luvattiin, mutta juuri mitään ei saatu aikaiseksi.
Marja-Leena Kalkela ansaitsisi jonkinlaisen mitalin erinomaisesta historian tuntemuksesta aina 1980-luvulta lähtien. Kankaanniemen blogikirjoituksen tähän asti kirjoittamissaan 20:ssä kirjoituksessaan Kalkela nostaa taas esille kaikki porvaripuolueiden tekemät synnit. Kuten hän teki jo Veikko Tarvaisen blogikirjoituksen yhteydessä. Uudistan, olisiko Kalkelan aika uudistaa jo levyään. Se on tullut meille jo liian tutuksi.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Historiaa ei pidä eroittaa nykyhetkestä.Totesi Kiviniemi UKK-päivillä-10.

Toimet liittyy historiasta nykypäivään .EU,Euro .Kreikka-vipit on yhä hallituksen ohjelmassa. EU,Lehman-lama/Kreikka,EU-lama,Suomi.

-Kankaanniemikö ei vedä 8v eduskunnan puhemiehenä(joka ei osallistu päätöksiin)
9v eläkkeellä ollutta Lipposta nyt esittämäänsä kysymykseen oppositiolta?

Vastustiko perus-kepu kaikkea mitä edel.hallitus esitti? Joka leikkausta,joka uudistusta 27 välikysymyksellä-11-15.

Perus-kepu-kok hallituksen saldo nähdään vasta -19 .Edes Väyrynen ei voi vielä kertoa mikä on tilanne maan taloudessa-19.
(mutta varmasti jälkiviisaana olisi tiennyt mitä virheitä SSS -hallitus teki)

Arto Granlund

Aluksi on hyvä muistuttaa, että Suomea on v-70 lähtien hallinnut porvarienemmistöiset eduskunnat. Kankaanniemi kehuu hallituksen säädöksien purkua. Kuitenkin hallitus, jopa kaatumisen uhkalla, toteutti kepun ikiaikaisen tavoitteen, 18-itsehallintoalueet ja tästä on tulossa kaikkien himmelien kuningas ja veronmaksajille sellainen rahareikä, että heikompia huimaa. Entinen kuntaliiton varatoim.joht, nykyinen KEVA:n johtaja Timo Kietäväinen (kesk) kevään Yle:n ajantasa -ohjelmassa totesi, että kuntien tulevista tehtävistä ei ole minkäänlaisia keskusteluja käyty, joten kunnat jatkavat omaa elämäänsä, virka-luottamushenkilöineen, budjetteineen, joten julkinen hallinto senkun jatkaa lihomistaan ja paine kunnalisveron korottamisiin tulee jatkumaan.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Aluksi on hyvä muistuttaa, että Suomea on v-70 lähtien hallinnut porvarienemmistöiset eduskunnat."

Joista useimmissa sdp on ollut mukana äänestämässä kuten kokoomus haluaa ja Lipposen hallitus oli kokoomustakin oikeammalla.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Miusta on absurdia väittää etteivätkö demarit olisi porvareita.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Miten PS nyt äänestää? Kepun vai KOK puolesta?

Tuliko luvattua Kepulle joka teki Vippisopimukset -09-10 että PS on mukana
- "Kreikan" (saksan ja Ranskan pankkien )III-tukipaketissa 86 Mrd-15?

Kreikan II-tukipaketti 56 mrd.Soini :"Piikki kiinni heti"!Saadaanko rahoja koskaan takaisin ? No ei varmasti saada"!
lähde:
Eduskunnan kyselytunti -12
video IL

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi Vastaus kommenttiin #80

Nyt olemme sidotut Kataisen ja Urpilaisen allekirjoittamaan EVM-sopimukseen, jonka eduskunta hyväksyi ja jota Ps vastusti.

Se sitoo valitettavasti.

Kannattaa lukea Esko Seppäsen kirja "Mistä Suomi vaikenee". Siinä Seppäen toteaa aivan oikein miten Suomi sidottiin valtaviin vastuisiin ja myös kaikkein pahimpaan eli budjettikurisopimukseen 21.12.2012 Ps:n vastustaessa.

Pysytään faktoissa.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #93

Tiedät itsekkin että EU halusi Suomelta vastauksen 16.5-11 mennessä.
Katainen vei suurenvaliokunnan ,Kiviniemen virkamies hallituksen hyväksymän sopimuksen 17.5-11 Brysseliin.
Haluatko Valtioneuvoston tiedotteen ? Komissaari Olli Rehnin ja Kataisen kuvalla?

Sopimuksenhan piti tulla voimaan -13 mutta sitä aikaistettiin Portugalin takia.

Tosissasiko uskottelet että EU olisi laskenut kaikkien EU Rahaliitto Emun jäsenmaille osuudet EVM uudestaan jos Suomi olisikin kieltäytynyt vuotta myöhemmin ? Tuota et usko itsekkään .

"Uusi" pääministeri sopimassa EVM Brysselissä ensimmäisen kerran:
STT 16.12.2010

EU-maiden johtajat kokoontuivat torstaina Brysseliin pohtimaan keinoja tulevien talouskriisien hallitsemiseksi. Perjantaihin jatkuvan huippukokouksen eli Eurooppa-neuvoston pääteemana on juuri
- talouden pysyvän kriisinhallintamekanismin luominen ja
- sen unionin perussopimukseen vaatima muutos.

Kriisinhallintamekanismin avulla pyritään selkiyttämään unionin jäsenmaiden omaa vastuuta talouspolitiikkansa seurauksista sekä saamaan yksityinen sektori, kuten pankit, mukaan tulevien rahoitusmarkkinakriisien taakanjakoon.

Huippukokouksessa keskustellaan unionin tulevien vuosien rahoituskehyksistä.

Suomea kokouksessa edustaa pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.).

Arto Granlund

Makkoselle tiedoksi, kokoomus tuli hallituskuvioihin mukaan vasta -87 yli 20-vuoden oppositiokauden jälkeen. Kepu käytti porvarienemistön mandaattia RKP-tuella surutta, ja olipa siellä kristillisten Kankaanniemikin mukana, Suomen kaikkien aikojen surkeimassa hallituksessa, Aho-Viinasen hallituksessa.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

lainaus:
Suomea on v-70 lähtien hallinut porvarienemmistö

Sanotaanko niin että Urkin kuoltua vasta -87 Holkerista lähtien .
(kok oli Urkin jäähyllä 30v) -60-87 porvareita oli vain kok ja Rkp.
Holkeri sdp 42-158
LipponenI sdp 69-131
Lipponen II sdp 54-146
Katainen/Stub sdp 42-158

Kumpia oli eduskunnassa enemmän ? Kumpaa PS nyt äänestää kok vai kepua?

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Palkansaajien ja eläkeläisten puolella.
Kepu,MSP taas kädet kyynärpäitä myöden kansan taskuilla jo Kekkosen aikana.

STX konkurssi kypsälle Korealaiselle varustamolle,mihinkähän se nyt suunnnitelee niitä ? Eteläranta 10 "Kikyn" helpottamiseen ?

Nimittäin oletko kuullut, ettei SDP ole koskaan hyväksynyt eikä tule hyväksymään keskustan aina haikailemaa työeläkevarojen kaappaamista valtion budjettiin? Kepu teki sen yhden kerran ja toista SDP ei siis salli:

"Kepu takavarikoi palkansaajien eläkkeet viimeksi vuonna 1956. Palkansaajat olivat jo 1930-luvun lopulta maksaneet eläkemaksuja omille nimikkotileilleen kansaneläkelaitokseen. Kepu kaappasi ne valtion kassaan, joka silloin ammotti tyhjänä.

Asia on päässyt vähän unohtumaan, sillä nuorimmatkin sen kaappauksen uhrit ovat tänään yli 70-vuotiaita. Tämän päivän 85-vuotiaat olivat jo ehtineet maksaa omia eläkkeitään mukavan summan, ennen kuin maalaisliitto-kepu ne vei.

-Viimeistään sen jälkeen on tiedetty, että kepu pettää aina.

Työmarkkinajärjestöt asiasta silloinkin suivaantuivat, ja pääsivät 1950-luvun lopulla sopimukseen uudesta työeläkejärjestelmästä.
-Työnantaja suostui eläkemaksuja tilittämään,
-koska ymmärsi niiden olevan myöhennettyä palkkaa,
- joka osaltaan hillitsee palkkojen korotuspaineita.
- Järjestelmän maksavat työntekijät.

Kepulainen pääministeri Miettunen kieltäytyi antamasta asiasta hallituksen lakiesitystä eduskunnalle.
- Kepu ei palkansaajien työeläkkeistä tykännyt silloinkaan.

Eduskunnassa syntyi sinipunavoimin (Kok-SDP,komm)lakialoite,
jonka pohjalta työeläkelaki säädettiin 1961 ja astui voimaan 1962.

Se on edelleen ainoa sosiaaliturvalaki, joka on syntynyt eduskunnan lakialoitteen pohjalta. Siis kaksikantaisesti.
Hallitus ei ollut työeläkejärjestelmää synnyttämässä, eikä se ole ollut järjestelmän osapuoli sen jälkeenkään. Sen takia se ei nytkään voi työeläkkeistä päättää.
Jo puoli vuosisataa työeläkejärjestelmä on ollut kaksikantainen.
***
Kepua on koko ajan harmittanut,
-että Suomessa on yksi asia,
-joka ei ole kepun peukalon alla.
Palkansaajille kuuluvia työeläkerahoja on jo 120 miljardia euroa.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Sun kannattais joskus hyväksyä sekin tosiasia, että demareiden hallitustaipaleella on viimeaikoina ruma historia, tosiasiat kannattaa tunnustaa, eikä aina asettua toisten yläpuolelle viisastelemaan.

Jollet vielä asiaa ole tähän päivään mennessä ymmärtänyt, hallituksessa ei ole pakko olla, sieltä pääsee pois, joskin vallanhimo sen useasti estää.

Kyllä näitä demareiden kohelluksia voi listata pitkältikin, on varallisuusveron poistoa, on yhteisöveron laskua, on takuutuksia..... jne.

Ei kannata kuitenkaan vaipua epätoivoon, kohta saatte taas uuden puheenjohtajan, ja siitä se menestys urkenee, toivottavasti valinta kohdistuu johonkin nuoreen, eikä mihinkään ''demarinuoreen'' joka on n.50-60 vuotias :)

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Oletko mennyt kepu,persujen propakanda loukkuun ?

Kyllä näitä demareiden kohelluksia voi listata pitkältikin, on
varallisuusveron poistoa =
HE=,hallituksen esitys Keskusta,Rkp,Sdp.
Lakialoite:
Jari Leppä (kesk)
Zyzze (kok)
perheyritykset
Kepu,II-valt.varainministeri RKP= perheyritykset hyötyi eniten (esim.Eliitti-saha Hakkaraisen (ps) perheyritys,Kone ,Vallila jne..)

on yhteisöveron laskua =
EK vaatii roimaa yhteisöveronlaskua ,hallitusneuvotteluissa-11
HS
(oliko PM Katainen ? Oliko elinkeinoministeri Häkämies,tuleva EK johtaja?Päättele siitä loput)

on takuutuksia.=
Takuita ei ole missään kepu,kok,PS Kreikan lainoissa.Ne on annettu riskillä illman vakuuksia.

Vakuudet Katainen/Urpilainen on ainoastaan Kiviniemen 5 sopiman lainan jonka Urpilainen maksoi (4 edel.oli ilman vakuuksia ) -11 kesäkuussa-.
Vakuuksia on 920 milj.
Kepun 1,6 mrd lainasta on yhä SSS-käytössä III-tukipakettiin rahaa.
Koska Urpilainen maksoi Hetemäen neuvosta koko lainan kerralla pois ,siksi rahaa on vielä jäljellä.

JK: Luulitko että Urpilainen sopi yhteisöverot/vipit ym?
VM-ylimmät virkamiehet ,Hetemäki,Salmi (eu),EK Tero Honkavaara ne sopimukset tekee,ministeri vain esittelee ne eduskunnalle.

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas Vastaus kommenttiin #81

Eipä ole virsi muuttunut. Kaikki on edelleen porvarien syytä ja SDP pystyy vain voimattomana ja kyvyttömänä katsomaan vierestä, ihan riippumatta siitä onko hallituksessa vai oppositiossa.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #91

EK ja perheyrityksetkö pitäisi siitä että demarien ohjelmalla mentäisiin joka porvarihallituksessa?

Urpilainen ja vasem.sai perusturvan noston -12.

EK kuittas heti:"Kataisen Taistolais-hallitus"!
Suomennettuna:(annoit sitten vasureille periksi)

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas Vastaus kommenttiin #104

Miksi siis äänestää demareita?

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #115

Totta. Miksi ihmeessä kun voi äänestääkoko kansan "työväenpuolue" persujakin.

SDp,vas 2-6 kepu,kok,rkp,vihr,krst,Ps
Valitset vain ylivoimasta jonkun .Näillä on menty jo -03-19
Oletko tyytyväinen porvaripuolueisiin?

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas Vastaus kommenttiin #126

Ei minun tarvitse olla tyytyväinen porvaripuolueisiin, mitä niihin sitten lukeutuukaan. Äänestän kuitenkin vain yhtä puoluetta, ja kyllä, olen siihen tyytyväinen.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Vähän Bernerin,Vanhasen ja kepun historiaa:

Kymmenessä vuodessa on nähty kolme hallitusohjelmaa, ja Blom on lobannut Perheyritysten liiton viestin niistä jokaiseen.

Vuoden 2003 hallitusohjelma oli jälleen menestys Blomille.
-Perheyritysten liitto vaati hallitusohjelmatavoitteissaan,
- että yritysten verohuojennussääntöjä on ajanmukaistettava
-ja varallisuusvero on poistettava.

Vuosina 2009 – 2011 Anne Berner toimi Perheyritysten liiton puheenjohtajana.
- Hän oli se, joka junaili keskustan ex-puheenjohtajan
-Matti Vanhasen liiton toimitusjohtajaksi vuonna 2010.
-Vanhanen on lobbarina ajanut järjestön päämääriä sekä etuja julkisuudessa ja kulisseissa kunnes siirtyy helmikuun alusta täyspäiväiseksi keskustan vaaliehdokkaaksi.

Perheyritysten liittoa johtavat ja pyörittävät firmat kuten
- Kone, Lemminkäinen, Rettig, Veho, Paulig, Fazer,Vallila, Hartwall ja Oras.

http://www.vihrealanka.fi/node/1306

"Piiri pieni pyörii ,lopparit siellä eduskunnassa hyörii "!

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #123

Kanatta lukea tämä kirja .Ala-Nissilä kertoo rehellisesti miten kepu junaili varallisuusveronpoiston .
Ja työnsi syyt SDP niskoille.

http://www.kustannushd.fi/kirjailijat-ala-nissila.htm

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

18 maakuntaa on aivan liikaa ja kepulainen salajuoni. Nih! Sitä paitsi Helsingin pitää saada oma maakuntansa. Eli 18 on samaan aikaan liikaa ja liian vähän...

Ja huomautettakoon, että edellisen yrityksen sotejärjestelyt, ne himmeleiden himmelit kaatuivat perustuslaillisiin ongelmiin eli kansanvallan puutteisiin. Sokea reettakin näkee ettei soteen ole muuta järkevää ratkaisua kuin maakuntahallinto. Siinä ei mutinat kepulaisesta salaliitosta auta.

Arto Granlund

Ja millä tuo maakuntahallinnon kulut masketaan, ottamalla lisää velkaa tietenkin. Kun rakennetaan kokonaan uusi himelli, tuhansineen virkamiehieen, luottamushenkilöineen nykyisen kuntarakenteen päälle on selvää, ettei säätöjä tule ja näitä varoituksen sanoja on julkisuudessa yhä enenevin määrin eri suunnilta kuultavissa. Soten kytkeminen maakuntaitsehallinton oli puhdas kepulainen valtapoliittinen ratkaisu, kok. olisi pitänyt antaa Sipilän marssi pres.luokse, mutta kun kepu myöntyi näivettämään julkista terveydenhuoltoa yksityisen tieltä, kok suostui. Tehtiin Suomen historian suurin lehmänkauppa.

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas Vastaus kommenttiin #95

Kuntainliitot lakkautetaan, maakuntaliitot lakkautetaan, sairaanhoitopiirit lakkautetaan. Himmeleiden määrä vähenee hurjasti, kuntien tehtävät (siis kulut ja henkilökunta) puolittaa. .. Eiköhän noista rakenneta toimiva ja demokraattinen maakuntahallinto ilman kustannusten nousemista.

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi

Arvostan suuresti jokaista kommentoijaa.

On todella harmillista, että yksikään opposition aktiivinen (ammatti-)poliitikko ei halua keskustella talouspolitiikan linjasta ja vaihtoehdoista täällä.

Eduskunnassa he vastustavat kaikkea, mutta vaihtoehdot ovat piilossa. Jotkut puhuvat velanoton lisäämisestä ja jotkut verojen kiristyksistä, mutta kokonaisvaltaista esitystä ei ole tullut.

Perintö edellisiltä hallituksilta oli karmea. Se varmasti hävettää nykyistä oppositiota yhä.

Kiitokset kommentoijille!

Käyttäjän JussiNummelin kuva
Jussi Nummelin

Tuskin arvostat,monesti halveeraat komentoijia joko heidän aatemaailmastaan tai vastaat kysymyksyyn kysymyksillä..

Sori tästä, en usko että olet paha ihminen, olet vain valtaa tavoitteleva.

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi

En tavoittele valtaa. Ainoa tavoite on nostaa Suomi siitä suosta, johon se on ajautunut viime vuosina.

Onneksi valo jo kajastaa ja Suomi nousee.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Arvostan sitä että kuuntelit mielipiteitä ja eri vaihtoehtoja ,etkä estänyt tuomasta niitä esiin,kirjoituskiellolla.

Politiikassahan saa olla erimieltä ja pitääkin olla .
Mutta tuo syyttely edellisen hallituksen "teot" tiedät itsekkin mitkä päätökset,tapahtumat johti niihin .
Nyt sitten vienti vetämään ,työttömyyskortisto tyhjäksi ja niitä työpaikkoja mitä jo Urpo Leppänen aikoinaan lupasi (kun "poisti" työttömyyden vuodessa)
Yksikään hallitus ei siinä ole onnistunut.(tarkoituksellako?)

Kun vaaleissa valitaan 200 edustajaa ajamaan maan ja kansan asioita,unohtuuko se Arkadianmäellä?
Tuntuu kuin valtapeli puolueiden kesken saa unohtamaan miksi teitä on 200 sinne valittu ja mitä tekemään yhdessä.
Joka ikinen on kansalle vastuussa siitä mitä olette päättänyt tai tehneet.

Valtahan on kansalla."Päästötodistus"tulee vaaleissa joka antaa jatkokauden tai potkii pois eduskunnasta.

JK. Kuten Hannes Manninen (kesk) ja Sipilä (kesk.) osuvasti sanoi:
"Kansanedustajan osa on olla kansan "kusitolppana"!

Käyttäjän HarriKALaukkanen kuva
Harri Laukkanen

Miksi ei kelpaa:

Työn hinta ulkona syömisessä, juomisessa ja majoittumisessa alas...

Infraelvytys, työmaakielenä suomi...

Nyt liki kaikessa väärään...

http://harrikalaukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2...

Reijo Jokela

"Nyt eri suunnilta kuuluu vaatimuksia talouspolitiikan suunnan muuttamiseksi".
Eikö ensin pitäisi olla jokin suunta, jota muuttaa?

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi

Hallitusohjelma kertoo sen suunnan. Käänne velka- ja työttömyyskriisistä jo näkyy. Hallituksella on aikaa vielä 33 kk. Hyvä niin.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

VM-Hetemäen ja VM-virkamiesten laskelmat on pitäneet aina hyvin paikkansa. Niitähän näpertelee edm.yhdessä EK ja Pankkien pääekonoomit .Pitkänajan tähtäimellä .

Vuonna 2015 alijäämä pieneni, mutta julkinen velka kohosi jo
yli 60 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen.

-Valtionvelka nousee 124 miljardiin vuonna 2019 – talouden tila "erittäin vaikea"
TALOUS /HS

-Valtiovarainministeriön mukaan kansantalous on "erittäin vaikeassa" tilanteessa. Talous on supistunut kolme vuotta eikä nopeaa käännettä ole odotettavissa.

-Suomi ottaa uutta velkaa koko seuraavan nelivuotisen kehyskauden.

-Kauden lopussa vuonna 2019 velkaa on arviolta 124 miljardia euroa eli noin 53 prosenttia bruttokansantuotteesta. Kun valtion velkaan lisätään muu julkistalouden velka,
- velkaantumisaste nousee noin 68 prosenttiin eli selvästi yli EU:n määräämän 60 prosentin rajan.

Ennuste: Suomi on palaamassa kasvu-uralle
9.6.2016 - Euro & talous -Talouden näkymät
Vuosina 2016–2018 talous kasvaa noin prosentin vuodessa ja investoinnit lisääntyvät pitkästä aikaa.
-Viennin pysyessä vaimeana
-kasvu on kuitenkin kotimaisen kysynnän varassa.

Jota "edesauttaa" leikaukset ja palkkojen,pyhälisien,ansiosidonnaisten vieminen? Hintojen nousu Terv.palveluissa ,omavastuiden nosto?

Mitään ei kepu oppinut kok kanssa Ahon ja Viinasen ajasta.
65 000 pienyritystä nurin
535 000 työtöntä
työttömyysaste 20,3%
Leikkaukset vei ostovoiman ja kulutus pysähtyi.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #97

Vaalit 17.4-11

-30.4.2011
Milj. €
VALTIONVELKA 74,014

Toukokuussa 2015 Valtiokonttorin:n mukaan
valtionvelka oli 99 miljardia.
-11-15 velka nousi 25 mrd./4 vuodessa.
(korot,vienti ei vetänyt,Nokian jätti irtisanomiset)

Ei pidä enää liioitella asioita.
(Kansahan nämä viulut maksaa ,"ryssi" siellä mikä kokoonpano tahansa)

SSS-hallitus 28.5-15
Stubin hallitus:
Luottoluokituslaitos Moody’s Investors Service vahvisti 5.6.2015 parhaan mahdollisen AAA-luokituksen Suomen valtion pitkäaikaiselle velalle.

Entä nyt luottoluokitus? Putosiko SSS aikana?

Käyttäjän TapaniPollari kuva
Tapani Pollari

Onneks on Perussuomalaiset.

Heidän etujärjestönsä on Suomi ja suomalaiset,, niiden eteen ovatkin paiskineet töitä,, ja se on hyvä..

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Kepullahan oli selvät sävelet jo -11 hallitus kokoonpanoon: Kepu,kok ja PS

(Niin PS kuin Kepulle oli taktikointia jäädä pois hallituksest juuri EVM takia. Myös se ei käynyt kepullle että Vasemmisto tulisi estämään kepu,kok päätöksiä (leikkauksia jotka edm.oli jo sopinut helmik.-11)
lähde:
SavonSanomat/kuntatiedote

Keskusta näytti vihreää valoa,
- mutta vihreät kaatoivat porvarihallituksen äänin 23–16. Katainen joutui ahtaalle. Keskusta ilmoitti olevansa yhä mukana, mutta puolue piti tärkeänä, että myös perussuomalaiset osallistuisivat tunnusteluihin. Soini päätti ottaa aikalisän

Hallitustunnusteluiden kynnyskysymykseksi muodostui Portugalin lainapaketti, johon Suomen piti ottaa kantaa 16. toukokuuta mennessä.

Portugalin tukipaketti alkoi muodostua ongelmaksi,asia kuului Kiviniemen toimitusministeristön hoidettavaksi. Kiviniemi ei suostunut toimitusministeristön pääministerinä esittämään Portugalin tukemista .

Suomen kantaa Portugali-pakettiin ja EU:n vakausrahastoihin ERVV/EVM perustettiin valmistelemaan työryhmä, jota johti suuren valiokunnan varapuheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.). Suuren valiokunnan puheenjohtaja Erkki Tuomioja (sd.) suhtautui kriittisesti .

Perussuomalaisten Timo Soini ilmoitti, ettei puolue aio tuke Portugali-pakettia.

Helsingissä 10. toukokuuta 2011.
Pääministeri Mari Kiviniemi ja keskustan eduskuntaryhmä antoivat sittenkin tukensa Portugalin lainapaketille (EVM).
(Jota kuitenki kesäkuussa vastusti. Niinpä niin).
lähde:
Suom.kuvalehti -15

Juha Mäki

Olisikohan Toimi jo parasta jättää päivänpolitiikka ja jäädä ansaitulle eläkkeelle eduskunnasta. Muistamme sinut salmiakkikossusta kaikkein parhaiten. Ehkä se kuvaa myös tärkeimpiä päämääriäsi. Epäilen, että Soini ja Persut ovat suurimmat kipinänsä jo kokeneet eikä muistoihin jää juuri mitään isänmaallista historiaa kerrottavaksi lapsille sekä lasten lapsille. Toimet kannattaa Toimi jättää, kun toimintakyky ei enää ole uskottavaa. Mukavaa syksyn odotusta.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Veroja pitäisi laskea kautta linjan. Vain niin saataisiin talouden syöksykierre oikenemaan.

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi

Siis Kokoomuksen linja?

Kuinka paljon olisit valmis keventämään eri veroja?

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Olen sosialidemokraatti. Arvonlisäveroa pitäisi aluksi saada alas ainakin viisi prosenttiyksikköä, se vaikuttaisi nopeasti yritystalouteen.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Minä en keventäisi veroja mutta kehitysapua kyllä.
Luin jostain että sinä ministerinä ajoit ne Suomelle Ahon hallituksessa. 7,4% BKT.
PS tuosta metelöi koko viime vaalikauden ajan.

Samoin näille rahoillekkin olisi nyt käyttöä täällä.
Mikä oli "vastalahja" näistä?
Eurooppa-neuvostossa joulukuussa 2005 käydyistä neuvotteluista, joiden perusteella päätettiin nykyvuosien (2007-2013) jäsenmaksuperusteista.
- Silloin, yön pimeinä tunteina,
- Matti Vanhanen suostui lisäämään Suomen jäsenmaksutaakkaa
-ottamalla meille maksuun lisää myös muiden maiden jäsenmaksuja.

Vanhastaanhan me olemme maksaneet jäsenmaksua Englannin puolesta,
tuli yllätyksenä vasta tänä syksynä se, että Englannin puolesta maksettuun jäsenmaksuun on 10 vuoden ajan sisältynyt jäsenmaksua
-myös Saksan, Itävallan, Ruotsin ja Hollannin puolesta.
Valtion tilinpäätöksessä tai valtiovarainministeriön tiedotteissa siitä ei ole ollut mitään mainintaa.

Vuonna 2005 Suomi otti maksaakseen lisää
-Saksan, Itävallan, Ruotsin ja Hollannin jäsenmaksua.
-Sekin selvisi vasta tänä syksynä, kun näiden muiden jäsenmaksua tuli meille maksuun taannehtivasti.

-Sen seurauksena Suomi teki vuoden 2009 nettojäsenmaksullaan uuden kaikkien aikojen Suomen ennätyksen: 750 miljoonaa euroa, mistä oli mainittujen muiden maiden puolesta maksettua jäsenmaksua
- 300 sataa miljoonaa.

Hupaa on veronmaksajien rahat jakaa.Kupata viellä KIKYLLÄ loputkin.

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi

Eiköhän sovita niin, että meillä noudatetaan perustuslakia ja kunnioitetaan vaalien tulosta.

Pidätkö muuten jotenkin sopimattomana tai vääränä, että kansanedustajat keskustelevat täällä asioista kansalaisten kanssa?

Minä toivoisin, että yhä useampi osallistuisi keskusteluun. Olen saanut tässäkin ketjussa eräitä näkemyksiä, joita on syytä nostaa esille eduskunnassa ja valtiovarainvaliokunnassa.

Henkilökohtaisuuksiin ja mm toisen toimintakykyyn tarttumiset jätän omaan arvoonsa. Ne usein kertovat enemmän esittäjästä kuin kohteesta.

Jatketaan keskustelua asiapohjalta.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Miten perus-kepu kunnioitti vaalitulosta-11-15?

Kepulle tarjottu paikka olisi käynyt. PS luikki oppositioon .

Nyt selvisi PS "Viher-vasuri" viha
-mutta vihreät kaatoivat porvarihallituksen äänin 23–16. Katainen joutui ahtaalle. Keskusta ilmoitti olevansa yhä mukana, mutta puolue piti tärkeänä, että myös perussuomalaiset osallistuisivat tunnusteluihin.
lähde:
Suom.kuval.

-Porvarihallitus kok,kepu,PS olisi muuten syntynyt 17.4-11 vaalien jälkeen.
(Kepun rökäletappiosta huolimatta)

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Oppositiota mäkin oon ootellu.

Henry

Käyttäjän SauliAittola kuva
Sauli Aittola

"Viime vaalikaudella julkinen sektori kulutti varoja 40 mrd euroa enemmän kuin sai tuloja. Tästä huolimatta työttömyys kasvoi 100 000:lla, bruttokansantuote aleni vuosina 2012, 2013 ja 2014, investoinnit olivat lähes jäissä, köyhyys ja leipäjonot kasvoivat, kotitaloudet velkaantuivat jne. Sotea tai muitakaan uudistuksia ei tehty. Päätöksentekokyky oli hukassa."

Eihän tuo hyvältä näytä. Jo sitä edellisellä vaalikaudella tuli pahoja arviointivirheitä Suomen tilasta. Kataisen mielestä selvitään kuin koira veräjästä.

Nyt ei auta kuin yrittää elää niin nuukasti kuin vain mahdollista. Pienet on valtion mahdollisuudet talouden parantamiseen, silti ne tulisi käyttää oikein ja huomioida köyhimmät. Tilanne on sama kuin haaksirikossa, eväät on tasattava.

Rahoitusta saa kun vain uskaltaa yrittää. Valtio omalta osaltaan tiet, raiteet ja asuminen kuntoon, vaikka pienikorkoisella velalla. Onhan meillä isot eläkerahastot, niitä olisi käytettävä.

Kun vain tulisi pienikin mahdollisuus euroalueesta eroamiseen järkevin kustannuksin, olisi tilanne käytettävä heti hyväksi.

Luotin Sipilän hallitukseen aluksi, mutta näyttää että aika menee EU-asioiden hoitamiseen ja omat suunnittelut jäävät toissijaisiksi. Strateginen virhe tehtiin jo 90-luvulla.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Ongelmahan lähti tästä:

Saksalainen viikkolehti Wirtschaftswoche maalaa masentavan kuvan Suomen talousnäkymistä.

Eniten lehteä huolettavat talouskasvun takkuaminen, kasvaneet työttömyysluvut sekä valtionvelka, joka on vuoden 2008 jälkeen miltei tuplaantunut.

"Historiallinen virhe"

Lehti suomii Suomen hallituksia, jotka ovat sen mukaan ”tehneet kuluneina vuosina enemmän väärin kuin oikein”.
- Matti Vanhasen hallituksen vuonna 2008 kokoon kursimaa elvytyspakettia lehti pitää ”historiallisena virheenä”;
tuolloin hallitus päätti ottaa lisää valtionvelkaa.
-08 21 miljardia
-10 20 miljardia.

Nokian alamäki on lehden mukaan ollut Suomelle valtava isku paitsi taloudellisessa
Ja sehän alkoi heti kun hallitus vaihtui ,oli se Kataisen ongelma,Elloppia myöten.
Salon ym.kuntien veronmenetykset,työttömyyskustannukset,kuntien talous josta työpaikat lähti.

Mikä osuus velkoihin on Nokian? Monen tuhanne palkkaverot jäi saamatta?
Paljolla kuntia avustettiin josta Nokia lähti?
Pitää katsoa koko kuva eikä tuijotella numeroita.
Vienti ei vetänyt.Ei vedä vieläkään .

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Sitova Valtiosopimus EU pankkien "pankkitukiin " Kreikka peitenimellä:

ERVV 6 Mrd/Kreikalle 1,6 mrd. (Velalla) Tämä sitoi meidät vippeihin .

Huom:päivämäärä
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2009/03/2...

Vanhanen: Näin Suomi tekee rahaa!
Uusi Suomi

26.3.2010 - Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan suomalaisten veronmaksajien ei ole syytä olla huolissaan rahan lainaamisesta Kreikalle, sillä .

http://yle.fi/uutiset/suomi_varautuu_lainaamaan_kr...

Vain 3kk sovittuaan vipit,
(A.Berner järjesti Perheyrityksiin Vanhaselle johtajan paikan)
Vanhanen pyytää eroa Haloselta !
Uusi Suomi
18.6.2010

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Pitää ottaa huomioon että hallitusohjelma ei anna perussuomalaisille lupaa EU-kritiikkiin.

Käyttäjän auvorouvinen kuva
Auvo Rouvinen

on se talouslinjaus ollu esillä jo ennen vaaleja.

Tiivistelmä

Tässä raportissa analysoidaan Suomen talouden viime vuosien ongelmia ja niistä julkisuudessa esiintyneitä tulkintoja. Lisäksi raportissa esitetään talouspoliittisia suosituksia tulevalle hallituskaudelle ongelmien korjaamiseksi.

Raportissa esitetyn (jälki)keynesiläisen tulkinnan mukaan Suomen talouden ongelmat liittyvät oleellisesti heikentyneisiin kansainvälisiin kysyntäolosuhteisiin. Kuitenkin myös Suomen talouden tuotantorakenteen muutokset ovat vaikuttaneet heikkoon talouskehitykseen.

Globaali finanssikriisi ja eurovaltioiden rahoituskriisi sekä tiukkaan talouskuriin perustunut kriisinhoito saivat aikaan investointi- ja kysyntälaman Euroopan talouteen. Myös maailmantalouden kokonaiskysynnän kasvu on hidastunut oleellisesti finanssikriisiä edeltäneestä ajasta.

Julkisuudessa esitetyissä asiantuntijapuheenvuoroissa Suomen talouden ongelmien syiksi on nostettu rahoituskriisien ja kysyntälaman sijaan pääasiassa niin sanotut rakenteelliset tekijät: työikäisen väestön määrän lasku, johtavien vientitoimialojen ongelmat sekä kotimaisen kustannustason nousu. Pidemmällä aikavälillä näistä rakenteellisista puutteista seuraa niin kutsuttu kestävyysvaje, kun nykyisillä vero- ja menorakenteilla arvioitu julkinen alijäämä kasvaa suhteessa talouden kokoon.

Suomen talouden ongelmien näkeminen puhtaasti rakenneongelmina on seurausta liiallisesta nojautumisesta puutteelliseen uusklassiseen makrotalousteoriaan sekä kustannuskilpailukyvystä kertovien tilastojen rajoittuneesta tulkinnasta. Modernin valtavirtaisen makrotalousteorian mukaan taloudelliset ongelmat ovat pitkällä aikavälillä aina rakenneongelmia ja kokonaiskysyntä tasapainottuu aina kasvun kannalta optimaaliselle tasolle. Kustannuskilpailukykyä tulkitessa on painotettu varsin vähän sitä tosiasiaa, että reaalisten yksikkötyökustannusten lasku on johtunut ensisijaisesti työn tuottavuuden laskusta eikä työvoimakustannusten noususta.

Koska Suomen talouden ongelmat ovat ensisijaisesti kysyntäongelmia, vuodesta 2012 asti kiristynyt finanssipolitiikan linja on heikentänyt entisestään talouden tilaa ja lisännyt työttömyyttä. Tulevalla hallituskaudella finanssipolitiikka on muutettava jälleen elvyttäväksi ja suunnitellut sopeutustoimet on peruttava. Raportissa esitetään neljän miljardin euron elvytyspakettia. Elvytyksellä yksityinen investointihalukkuus saadaan palautettua, jolloin talouden kasvu kiihtyy, työttömyys alenee ja julkinen talous tasapainottuu. Elvytys on kohdennettava siten, että se vaikuttaa suotuisasti vaihtotaseeseen ja työllisyyteen.5

Tällä hetkellä EMU-jäsenyys rajoittaa oleellisesti talouspolitiikan mahdollisuuksia Suomessa. Seuraavan neljän vuoden aikana Suomen on pyrittävä kansallisen elvyttävän talouspolitiikan lisäksi muuttamaan eurojärjestelmän rakenteita siten, että aktiivisen kysynnänsäätelyn edellytykset paranevat koko valuutta-alueella.

Kriisin päättämiseksi on välittömästi rakennettava 400 miljardin euron kokoluokassa oleva euroalueen laajuinen investointiohjelma, joka rahoitetaan Euroopan investointipankin sekä Euroopan keskuspankin liikkeelle laskemalla velalla. Jotta euroalueesta tulisi pidemmällä tähtäyksellä toimiva ja vakaa valuutta-alue, on otettava käyttöön EMUn sisäisten vaihtotase-erojen tasapainotusmekanismi.

http://www.slideshare.net/Vasemmistofoorumi/ahokas...

Käyttäjän aveollila kuva
Antero Ollila

Paljon on kommentoitu asiasta ja asian vierestä. Sipilän hallitus on näperrellyt ja tulokset ovat sen mukaisia. Todellinen talouspoliittinen muutos saadaan vain eroamalla eurosta ja toivottavasti EU:sta. Näistä suurista ratkaisuista ei ole mitään toivoa, koska eduskunnassa ei ole yhtään eurovastaista tai EU-vastaista puoluetta. On vain hieman kriittisiä, krittiisiä tai erittäin kriittisiä puolueita. Näillä mennnään ja meno ei parane. Dilemma on siinä, että kansalaisten keskuudessa on merkittävässä määrin euro- ja EU-vastaisuutta.

Käyttäjän JukkaLampinen1 kuva
Jukka Lampinen

Kankaanniemen lähtökohdat on väärät, kyky valmistaa hyvin myyviä tuotteita, ei ole vastakohta valtion menoille.
Ne ei ole VASTAKOHTIA.
Valtion menoilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että emme osaa valmistaa hyvin kaupaksi meneviä tuotteita.
Kankaanniemen ainoa ehdotus on se sama jota, on toistettu tuhansia vuosia, tulonjako eliitin hyväksi.
Kun kansa luopuu rahoistaan ja antaa ne eliitille, niin eliitti valmistaa hyvin myyviä tuotteita.
Ongelmana on kyllä se, että eliitti ei ole koskaan osoittanut, että sillä olisi kykyä valmistaa mitään.
Nämä tuotteet jotka myy hyvin, valmistaa ne ihmiset, joiden rahat eliitti haluaisi ottaa.
Kun glopalisoitunut eliitti siirtää rahansa ulkomaille, niin ainoa tapa rahoittaa Suomen osaavia ihmisiä.
On miettiä, miten saamme pidettyä eliitin rahat Suomessa, veronkotukset on paras tapa pitää raha Suomen taloudessa.
Korotetaan tuloveroja 3-7% tulotasosta riippuen, niin silloin raha pysyy väkisin Suomen taloutta pyörittämässä eikä siirry ulkomaille.

Käyttäjän JukkaLampinen1 kuva
Jukka Lampinen

Valtion taloudessa, ei pidä Kokoomuksen tavoin, miettiä niitä ihme keinoja, joilla talous tulisi kuntoon maksamatta.
Olemme parinkymmenen vuoden aikana, voineet todeta että mikään ei toimi. Kaikkien huonoin vaihtoehto, tuntuu olevan, tämä Kokoommuksen vaihtoehto. Että kieltäydytään maksamasta, niin silloin valtio rikastuu.
Mutta kas kummaa, kun kansa ei maksa menojaan, niin valtio ei olekaan rikastunut vaan velka on kasvanut.
Todelle merkillinen ilmiö.

Jos nyt kokeiltaisi sitä toista vaihtoehtoa, ensiksi korotetaan veroja niin paljon että menot pystytään maksamaan.
Ja vasta senjälkeen aletaan miettimään, olisi järkevää poistaa ilmainen koulutus ja terveydenhuolto niiltä, jotka sen itse pystyy maksamaan.
Elikkä leikata varakkaiden ilmaispalvelut pois.

Onko kansalla rahaa maksaa lisää veroa, kyllä, 4 miljoonaa ulkomaanloma matkailijaa on sitä mieltä, että rahaa kyllä on.

Joten, maksetaan valtion menot ensiksi ja maristaan ja riidellään vasta sen jälkeen, sopiiko.

Toimituksen poiminnat