Toimin nasta! Kansamme parhaaksi!

Kehitysyhteistyö kaipaa uudelleen arviointia

 

Suomen valtio on tehnyt kantamillaan verovaroilla kehitysyhteistyötä 1960-luvulta alkaen eli viitisen kymmentä vuotta. Yhteissumma lienee nykyarvossa suuruusluokkaa 15 mrd euroa.

Alkuvuosikymmeninä kehitysapua leimasi poliittisuus ja älytön idealismi. Vasemmistolainen painotus näkyi mm. kohdemaavalinnoissa.  Sosialismia pyrittiin edistämään. Muutamissa maissa vasemmistolaisen hallituksen tukeminen oli arkipäivää. Joissakin saatettiin tukea suoraan tai välillisesti oppositiossa olleita vasemmistovoimia ja jopa terrorismiin viittaavia tahoja. Sosialismilla tuhottiin monen kansan tulevaisuus vuosikymmeniksi.

Hieman myöhemmin lähdettiin rakentamaan suuria ja kalliita teknisiä hankkeita kuten meijeri, telakka, satama tai teollisuuslaitos. Ne epäonnistuivat joko heti alkuunsa tai viimeistään silloin, kun suomalaiset asiantuntijat poistuivat maasta ja toiminta jäi paikallisten vastuulle.

Kun näistä ymmärrettiin luopua, alettiin korostaa demokratiaa mm. siten, että otettiin käyttöön budjettituki. Rahat annettiin kohdemaan hallitukselle sen budjetin kautta käytettäväksi. Tämä jalo idea törmäsi lähes poikkeuksetta korruptioon ja demokratian puutteisiin. Hallitukset saattoivat käyttää varat tarkoitusta vastaavasti, mutta samalla määrällä lisäsivät asehankintoja sekä hallinto- ja palkkakustannuksia.

"Budjettituki on vain yhden tilisiirron päässä Sveitsin pankeista." Näin väittää tohtori Lasse Lehtinen presidentti Mauno Koiviston heittäneen. (Lasse Lehtinen: Ei ole muuta annettavaa,  E-kirja 2015). Lienee lähellä totuutta.

Saman lähteen mukaan presidentti Koiviston kehitysyhteistyölausahdus oli myös seuraava: "Rikkaiden maiden köyhät kantaa rahaa köyhien maiden rikkaille."  Karusti sanottu, mutta kukaties osin kohdalleen.

1990-luvun alun laman aikana kehitysyhteistyömäärärahaa leikattiin voimakkaasti. Paradoksaalista on se, että kuitenkin vuodet 1992 ja 1993 ovat ainoat Suomen historiassa, joina saavutettiin 0,7%/bkt. Holkerin "tuhlailuhallituksen" jäljiltä oli siirtomäärärahoja runsaasti. Niitä käytettiin. Samaan aikaan bkt romahti. Tulos oli YK:n tavoitteen täyttyminen, jopa 0,8% ylittyi kerran.

Paljon on vuosikymmenten aikana hukattu miljardeja kehitysyhteistyössä. Paljon on myös opittu. Enää ei sellaisiin kohteisiin juurikaan varoja osoiteta, joista entinen diplomaatti Matti Kääriäinen kirjassaan "Kehitysavun kirous" (Into-kustannus 2015) kertoo.

Kautta aikain lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestöt ovat tehneet pääosin hyvää työtä. Niiden työntekijät asettuvat kansan keskuuteen usein määräämättömäksi ajaksi. He tekevät tärkeää opetus-, hygienia-, vesihuolto-, terveys-, viljely-, pienyritys- ja vastaavaa kehitystyötä. Tuloksia syntyy. Tätä kannattaa tukea. Järjestöt osaltaan keräävät lisärahoitusta kotimaassa näihin tarkoituksiin. Se on todellista yhteistyötä ja rinnalla elämistä.

Suuri osa kehitysyhteistyövaroista ohjataan kansainvälisten järjestöjen kautta, mm. YK ja sen alajärjestöt sekä EU.  Niiden volyymit ovat suuret, mutta tehokkuus suuren byrokratian ja ilmeisten väärinkäytösten takia myös paha ongelma. Näitä olisi syytä seurata ja valvoa paljon nykyistä paremmin.

Humanitaarinen apu on osa ns. ODA-kelpoista kehitysyhteistyövarojen käyttöä. Se on tärkeää. Luonnonmullistukset ja erilaiset suuronnettomuudet voivat kohdata missä tahansa, ketä tahansa ja milloin tahansa. Apua on oltava valmiina antamaan. Näin teemmekin. Apu kanavoidaan järjestöjen kautta. Järjestöjen tehokkuutta ja varojen käyttöä pitää tarkoin valvoa.

Perussuomalaiset esittävät viime vaalikaudella laaditussa kehitysyhteistyömallissaan kokonaisuudistusta. Suorasta valtion budjetista annettavasta rahoituksesta esitetään siirryttäväksi suurelta osin ja selkeästi kansalaislähtöiseen tukeen. Mallissa lähdetään siitä, että jokainen voisi itse päättää osuutensa ja vaikuttaa myös sen käyttöön.

Kun kehitysyhteistyön kannatus eräiden tutkimusten mukaan on laajaa, voidaan laskea, että jos kaksi miljoonaa keski- ja hyvätuloista suomalaista antaisi 20 euroa/kk tähän tarkoitukseen, kertyisi 12x20x2 000 000 eli 480 000 000 euroa vuosittain. Tällä summalla saataisiin paljon hyvää aikaan, kun se käytettäisiin järkevästi painottaen todellista kehitystä, esim. kohdemaiden elinkeinotoimintojen ja koulutuksen parantamista. 

Tämän lisäksi valtio voisi edelleen panostaa mm. humanitaariseen apuun ja lainamuotoiseen tukeen nykyistä enemmän pakolaisuuden ja ihmisvirtojen liikkumisen ehkäisemiseksi. Myös suomalaisen teknologian vientimahdollisuuksia on viisasta edistää mahdollisuuksien mukaan.

Vastuuta pitää siirtää saajille ja varojen käytön valvontaa tulee tehostaa kaikilla tasoilla. Onhan kysymyksessä Suomen kansan varat!

Edellä oleva kuvaus Perussuomalaisten kehitysyhteistyömallista ei ole kattava.

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset