Toimin nasta! Asiaa

Suomi tarvitsee tietoyhteiskuntaministerin

 

Myönnän heti, että en ole otsikkoon sisältyvän aihesisällön asiantuntija, korkeintaan kokemussellainen.

 

Opiskellessani 1970-luvulla Tampereen yliopistossa tuli "tietomaailmaan" ensi kosketus ja sen jälkeen kunnissa, kun olin hankimassa ensimmäisiä tietokoneita ja ohjelmistoja. Eduskunta on kulkenut etujoukoissa tietohallinnon ja -järjestelmien kyttöönotossa. Tasan 30 vuotta sitten olin niiden kahdeksan kansanedustajan joukossa, jotka ensimmäisinä sai oman tietokoneen ja ensimmäinen, joka sai sähköpostin. Se oli juhlavaa!

 

Vuosikymmenten mittaan olen jopa kauhulla katsellut, miten laite- ja ohjelmistotoimittajat ovat markkinoineet tuotteitaan. Hankkijapuolella osaaminen on ollut heikkoa. Myyjän markkinat huolto-, koulutus- ja ylläpitosopimuksineen ovat nielaiseet julkiselta sektorilta eli veronmaksajilta miljardeja toisensa perään. Tämä jatkuu yhä, vaikka osaaminen on toki kasvanut molemmin puolin.

 

Rinnan laitteiden ja ohjelmistojen käytön kasvun kanssa ovat kasvaneet myös tietoturvallisuushaasteet.  Tänä päivänä ne ovat polttavan isoja. Hakkerit ja kaikenlaiset rikolliset hääräävät päivin öin etsiessään mahdollisuuksia löytää aukkoja ja heikkouksia tai hyödyntääkseen ihmisten ajattelemattomuutta. Näitä löytäessään he saavat aikaan valtavaa tuhoa ja taloudellisia hyötyjä itselleen.  Kaupalliset toimijat etsivät kohdemarkkinointikanavia. Jotkut etsivät vaalivaikuttamis- tai muuta vastaavaa manipulointimahdollisuutta. Mielikuvitus on vain rajana. Kaikki tapahtuu globaalisti.

 

Pelko suurista murroista ei liene turha. Yhteiskuntamme on äärimmäisen haavoittuva. Jopa sodan syttyminen kyberhyökkäysten seurauksena ei liene kokonaan poissuljettu mahdollisuus. Sähkön jakelu tai jokin muu yhteiskunnan lamauttava operaatio väijyy uhkana koko ajan.

 

Valmisteilla olevan maakunta-sote-uudistuksen yksi keskeinen tavoite on yhdistää tietojärjestelmät ja luoda yksi yhtenäinen koko kansan kattava malli.  Se on todella järkevä hankeosio, joka on tarpeen toteuttaa, vaikka markkinamallinen sote muutoin kaatuisi. Uudistukseen on jo käytetty valtava summa verovarojamme.  Kelalla on oma Kanta-järjestelmänsä.

 

Tiedustelulait ovat tulossa voimaan. Ne sisältävät uusia tietohallinnon haasteita.

 

Kaiken keskellä on syvä huoli yksilön tietosuojasta ja sen ehdottoman koskemattomuuden turvaamisesta samalla, kun kansallinen turvallisuus vahvistuu.

 

Koko suomalainen yhteiskunta digitalisoituu nopeaa vauhtia. Kehitystä ei voi eikä kannata estää eikä edes hidastaa. Mutta se vaatii    - lopultakin -   vahvan poliittisen ohjauksen jä valvonnan.  Nyt sitä ei ole selkeästi ja keskitetysti kenelläkään. 

 

Olen jo aiemmin eri yhteyksiss todennut että nopea ja tärkeä tietoyhteiskuntakehitys edellyttää valtioneuvostoon erillisen tietoyhteiskunta- tai digitalisaatioministerin nimittämisen.  Tämä ministeri suoraan eduskunnalle vastuullisena ohjaisi, johtaisi ja vastaisi tietoyhteiskunnan kehittämistä sekä siihen käytettävien valtavien varojen käytöstä. Hän olisi poliittisesti vastuussa myös tietosuoja- ja turvallisuuskysymyksistä.  Poikkihallinnollinen ja myös kansainvälisiin yhteyksiin paneutuva ministeri asiantuntijavirkamiehineen tuottaisi nopeasti mittavaa hyötyä ja turvaa yhteiskunnalle.

 

Valtioneuvostossa on turhempiakin salkkuja kuin tietoyhteiskunnan kehittäminen.  

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset