Toimin nasta! Asiaa

Lehmänkauppa kaatui, kompromissi tulee - sote tarvitaan!

  • Lehmänkauppa kaatui, kompromissi tulee -  sote tarvitaan!

 

Jyväskylän kaupunginvaltuuston puheenjohtajana ja Keski-Suomen maakuntaliiton toiminnanjohtajana 30-40 vuotta sitten toiminut Erkki Vasama, äärimmäisen taitava sanankäyttäjä, luennoi joskus kotikuntani uusille kunnanvaltuutetuille päätöksenteosta ja vaikuttamisesta. Opit jäivät mieleen.

 

Vasama ei kehottanut laittomuuksiin, mutta hän sanoi nauttivansa valtuuston puheenjohtajana suuresti siitä, kun saa lyödä nuijalla pöytään päätöksen, joka on viisas ja kuntalaisten edun mukainen, mutta on syystä tai toisesta laiton. Hän ymmärtääkseni korosti maalaisjärjen käytön tärkeyttä.

 

Toinen mieleen jäänyt opetus oli lehmänkaupan ja kompromissin ero. Niitähän molempia on tehty kautta aikain ja tehdään tulevaisuudessakin erityisesti politiikassa.

 

Lehmänkauppa on sopimus, jonka osapuolet tekevät suljetussa kabinetissa ja jossa kumpikin hyötyy henkilökohtaisesti tai eturyhmänsä kautta ja laskun maksajaksi joutuu kolmas taho, esimerkiksi kunta.  Tällaista sopimusta ei julkisteta. Päinvastoin se pannaan kassakaappiin, jos sitä edes paperille kirjoitetaan. Se olisi jopa tulenarkaa asiaa äänestäjien silmissä.

 

Kompromissi puolestaan on sopimus, jossa osapuolet tulevat toisiaan vastaan ja luopuvat omasta edustaan yhteiseksi hyväksi, esimerkiksi kunnan ja veronmaksajien eduksi. Tällainen sopimus tehdään julkisesti ja julistetaan suurin otsikoin, koska se osoittaa mahtavaa jaloutta. Äänestäjät ja veronmaksajat kiittelevät.

 

Tämä tuli mieleeni, kun Kepu ja Kokoomus tekivät marraskuussa 2015 kuuluisan maakunta-sote-valinnanvapauslehmänkaupan.  Salassahan sitä ei pystytty tekemään, mutta lehmänkaupan tunnusmerkit täyttyivät.

 

Kepu olisi saanut maakunnat, joista useimmissa se olisi taannut lähes yksinvaltaisen aseman omille isännilleen ja emännilleen. Sote-palvelujen ohella nämä olisivat saaneet otteen mm. liikenne-, työllisyys- ja elinkeinorahoista, jotka valtio olisi maakunnille ilman korvamerkintää vuosittain jakanut. 

 

Kokoomus puolestaan olisi saanut oman ja vain sitä itseään himottaneen valinnanvapauden. Se olisi avannut mijardien rahavirrat veronmaksajilta maakuntien kautta yksityisille, usein kansainvälisille sote-pörssiyhtiöille, joihin Kokoomus oli jo asettanut uskolliset palvelijansa voittoja ohjailemaan "sopiviin" paikkoihin.

 

On ymmärrettävää, että kun maakunta-sote kaatui, sekä Keskustassa että Kokoomuksessa syntyi hirmuinen hätä ja paniikki.  Onhan aivan selvää, että koskaan enää ei tule sellaista momentumia kuin nyt oli.  Sinisten hiljaisella tuella ja myötävaikutuksella lehmänkauppa olisi voinut onnistua. Nyt se on kuopattu, kun ahneus ja aikataulu eivät sopineet yhteen.

 

Keskusta julkisti uuden sotemallin. Se on kalpea haamu verrattuna kaatuneeseen malliin, johon kepulaiset yrittivät sisällyttää kaiken mahdollisen mitä alueilla ja maakunnissa puuhataan. Maakuntien valtakeskittymät muuttuivat hetkessä pelkiksi laihoiksi sote-luurangoiksi. Vain jonkinlainen kangastus on heidän silmissään maakunnista vaaleineen ja veroineen. 

 

Kokoomus käänsi lehmänkaupan kaaduttua takkinsa niin, että napit lensivät ja vetoketjut ratkesivat.  Nyt Kokoomus lupaa uuden soten kuntapohjalta ja kehuu sitä loistavana mallina.  Perustuslakivaliokunnan ehdot ovat unohtuneet, kun valta halutaan keskittää muutamalle suurelle kaupungille.  Mitähän tästä ajatellaan porvarillisissa kehyskunnissa ja seutukaupungeissa?  Maaseudulle asti kokoomuslaisten silmät eivät siinnä. 

 

No nyt on syytä ottaa rauhallisesti.  Uudesta eduskunnasta löytyy kompromissin tekijöitä eli selvä enemmistö, joka haluaa ilman lehmänkauppoja toteuttaa sote-uudistuksen, jossa muistetaan, että Suomi on tasavalta. Siis ihmiset, palvelujen tarvitsijat ja verojen maksajat, asetetaan mahdollisimman tasavertaisina etusijalle.  Valtapolitiikka ja suurten kansainvälisten yhtiöiden edut pannaan niille kuuluvaan sivurooliin.

 

Äänestäjien kannattaa ottaa huomioon lehmänkaupat ja takinkäännökset ja asettaa asiat tärkeysjärjestykseen. Perussuomalaiset asettavat ihmiset ja veronmaksajat kärkeen!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Timo Heikkila

Ei lisää hallintoa! Ei kukaan voi uskoa, että hallintoa lisäämällä säästetään rahaa. Miksei vaan simppelisti anneta kuntien toimia yhteistyössä ja avitetaan sitä (yhteistyötä) kepeillä ja porkkanoilla. Siinähän ne leveämmät hartiat ovat valmiina.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset