KD käänsi takkinsa, minä en!
Runsas viikko vierähti Romaniassa ja Kreikassa. Palattuani havaitsin, että siirtymiseni puoluepoliittisesti sitoutrumattomaksi oli synnyttänyt yllättävän paljon keskustelua. Se on hämmästyttävää, koska olen eduskunnasta pudonnut maalainen, jonka saavutukset politiikassa olivat melko vaatimattomia enkä ole nykyisin missään asemassa puolueessa tai piirissä.
Vaikuttimiani on arvioitu. Ne olivat pelkästään asiapohjaiset. Olen edelleen samalla linjalla kuin olin viime vaalikaudella eduskunnassa ja mitä lupasin vaaliohjelmassani. Yksi tärkeä vaaliteemani viime keväänä oli puolueen lanseeraama lause: "Jäsenmaat maksakoot omat pelimerkkinsä." Tämän lupauksen puolue unohti jo 25.5.2011 (Portugali-päätös) ja uudelleen 28.9.2011 (ERVV-päätös).
Osallistuin hallitusneuvotteluihin avustavana neuvottelijana. KD:n neuvottelurymässä ei ainakaan minun kuulten keskusteltu ERVV:stä ja Suomen vastuiden huikeasta kasvattamisesta eli "muiden jäsenmaiden pelimerkkien maksamisesta". Se päätös tehtiin eri pöydissä, ilmeisesti eduskuntaryhmässä.
Neuvottelujen kuntaryhmään osallistuin sen jälkeen, kun avustava neuvottelija M-L Kemppainen joutui poistumaan työhönsä. Kun esitin ryhmässä kritiikkini, puheenjohtaja Backman totesi, että linjaukset on tehty eikä niihin enää palata. En päässyt vaikuttamaan asiaan.
Puoluesihteeriryhmä, jossa olin sijaisjäsenenä, epäonnistui vaalijärjestelmän uudistamisessa. Samoin kävi Ylen rahoitusryhmässä. Niissä en päässyt vaikuttamaan asioihin, koska lähinnä Sdp tyrmäsi kaikki ratkaisut.
En ole eduskuntaryhmän, en puoluehallituksen enkä -valtuuston jäsen. En edes puheoikeudella. Siksi en päässyt vaikuttamaan ratkaisuihin enkä vastuussa tehdyistä vaalilupausten pettämisistä.
Nyt Suomi on sidottu entistäkin syvemmin holtittomasti talouttaan hoitaneiden maiden ja suursijoittajien velkojen takaajaksi. Tämä ja jälkimarkkinaostot sekä liittovaltiokehitys ovat vastoin sitä, mitä KD:n vaaliohjelman 14. osio selkeästi lupasi. Se on myös päinvastoin kuin viime vaalikaudella toimimme. Silloin esitimme vastuulliset vaihtoehdot, jotka olisivat olleet yhä käyttökelpoisia.
Nyt KD hyväksyy myös Suomen perustuslain muuttamisen, vaikka edellinen eduskuntaryhmä sitä yksimielisesti vastusti. Presidentin valtaa murretaan ja EU:n merkitystä vahvistetaan.
Hallitusohjelmassa on hyvääkin. Mm perusturvan kohennus, vanhuspalvelulaki ja nuorisotakuu. Niitä taisi ajaa mm. Sdp ja Vasemmistoliitto KD:n ohella.
Valtio velkaantuu edelleen nopeasti ja vastuumme vieraista veloista kasvaa. Edessä on vielä rajuja leikkauksia.
Toivon, että olen väärässä ja vahva talouskasvu nostaa Kreikan, Italian ja muut kriisimaat jA -pankit jaloilleen ja euroalueen noin 20 000 miljardin euron velkataakka alkaa pienentyä. Nyt se vielä kasvaa ja vastuu siirtyy veronmaksajille.
Olen ollut johdonmukainen ja pitänyt linjani. Niin tein nytkin. Siksi en halua olla "kiusana" puolueessa, vaan jatkaa sitoutumattomana. Näin on kaikkien kannalta parasta.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Jos Toimi Kaankaanniemen tässä plokissa antama informaatio pitää paikkaansa, kuten uskon, niin ei näytä KD:n tulevaisuus lupaavalta.
Yhden ministeripaikan tähden täytyi koko puolueen pettää vaalilupauksensa. Äänestäjät tullevat muistamaan tämän.
Vielä sen verran lisää tähän Pertti Väänäsen nasakkaan kommenttiin.
Nyt, jos koskaan olisi hyvä kuulla lisää Toimilta, että missä vaiheessa "uudistettun" perustuslakiin HE 60/2010 uitettiin mukaan 1§, 94§ ja 95§ koplaus. Hakukoodina tällä hetkellä myös LJL 3/2011.
Taxellin komiteassa vai eduskuntakäsittelyssä?
"Perustuslain tekstien vertailu…"
http://www.promerit.net/2011/02/vltiosaantouudistus/
Noiden edellä mainittujen artiklojen yhteinen vaikuttavuushan tulee merkitsemään Suomen itsemäärämisoikeuden kannalta merkittävimmän toimivallan eli talousasioiden vallan siirtymiseen pois Suomesta ja suomalaisilta. Kyseessä on valtaeliitin tekemenänä siten selkeä kannanotto EU-liittovaltion puolesta.
Tästä varoitti kristillisten meppi Sari Essayah Helsingissä 13.1.2011 pidetyssä Suomen itsenäisyysseuran järjestämässä seminaarissa "Talouskriisi - hajoaako EU?". Jostain syystä lausuma ei ylittänyt suomalaista uutiskynnystä.
Toimihan oli mukana perustuslain uudistamista pohjustaneessa parlamentaarisessa työryhmässä. Joten toivottavasti avautuminen jatkuu.
Olet tehnyt omantuntosi mukaisen kunnioittamani ratkaisun.Perusteluiksi riittää Eino Leinon runon",Vaalin valta" sanat jokaosaltaan.
Kd tullee hajoamaan seur.vaaleissa. Hyvä jos saavat pitää edes yhden kansanedustajapaikan.
Räsäsen kommentit asiaan oli kyllä jotenkin outoja, vielä oudompia kun tämän luin!
Toivotaan tosiaan parasta (ja enemmän pelätään pahinta)
Näytä että olet mies. Eikö ole aika jo kertoa
totuus suomalaisten huijaamisesta €uroon.
Sinulla tuskin lienee mitään menetettävää???
Kerro mikä on Suomen hallitusmuodonmukainen
rahayksikkö juuri tällä hetkellä?
Varkaiden paratiisissa, Harmaasusi™
Miten paljon Päivi Räsänen on joutunut ottamaan velkaa edelliseen vaalikampanjaansa? Saavatko Kristillisdemokraattien muut kansanedustajat kuin ministerinpalkkaa nostava Räsänen rahallisia tai muita henkilökohtaisia suhdehyötyjä hallituksessa olosta?
Toimi Kankaanniemi kirjoitti:
>> KD:n viime kevään eduskuntavaaliohjelmassa (osio 14) otsikkona oli: "Jäsenvaltiot maksakoot pelimerkkinsä itse". Selitysosassa todetaan: "Suomen ei tule ottaa vastattavakseen talouttaan holtittomasti hoitaneiden EU-jäsenmaiden velkoja tai kansainvälisten rahoituslaitosten riskejä minkään järjestelyn kautta." Tätä lupausta käytin vaalimainonnassa ja puheissani. >>
Minäkin kansanedustajaehdokkaana käytin tätä vaalilausetta surutta kampanjassani. Pidän pulmallisena sitä, että vaalien jälkeen valitut edustajat voivat laistaa ryhmänä keskeisestä vaalilupauksesta. Asiallisempaa olisi jättää alunperinkin moiset lauseet rustaamatta, ellei edustajilla ole munaa tai munasarjaa pitää yhteisistä vaalilupauksista kiinni vaalituloksen selvittyä.
Itse katsoin keväällä hallituksessa vaikuttamisen mahdollisuuden KD:lle niin arvokkaaksi, että demarien ja Kokoomuksen julkisuudessa kuuluttama, takauksille vaadittu "käypien vakuuksien" linja oli ihan hyväksyttävä hallitukseen menon reunaehto. Mutta kun siitäkään ei pidetty kiinni! Siis hallitusohjelman peruskivestä, jolla perussuomalaiset kiilattiin hallituksesta.
Ymmärrän Toimi päätöksesi oikein hyvin, muiden EU-maiden holtittoman talouden pidon maksattaminen suomalaisilla veronmaksajilla ja erityisesti vielä seuraavilla sukupolvilla ja pienennevillä ikäluokilla ei ole vain yksittäinen pieni vaaliaihe muiden joukossa, vaan törkeää vastuunpakoilua.
Kovin kepeästi tehdyn ratkaisun laskua saamme maksaa kauan ja valitettavasti se vie mahdollisuudet mielekkäältä ja KD:n arvojen mukaiselta politiikanteolta, jossa järkevän taloudenpidon ansiosta myös heikoimmista olisi ollut varaa pitää huolta. Lisäksi velkaantumiskehitystä epäilemättä vielä käytetään perusteluna liittovaltiokehitykselle, osittaiselle veronkanto-oikeuden siirrolle EU:hun ja päätäntävallan siirrolle Brysseliin.
Toivon, että löydät pätevän vaikutuskanavan haluamasi suuntaiselle EU-politiikalle.
Ao. raha- eikä muita sotkuja millään tavoin puolustelematta voidaan todeta tässäkin:”Happamia sano kettu pihlajamarjoista”. Kuten Toimi Kankaanniemi itse kertoi, hän teki ao. asioissa sekä virheitä että esitti vain myöhäistä kritiikkiä. Nyt kun hän ei päässyt – siksikin? - KD:sta eduskuntaan, hänen on helppo kritisoida KD:n ”vääriä päätöksiä”, so. kaikessa sovitussa hallitusohjelmassa mukanaoloa. Hänen on helppo nyt jättäytyä KD:sta sivuun ”sitoutumattomaksi” tarkkailijaksi, jos kohta PerSuot ottaisivat hänet hoteisiinsa. KD:hin hänellä ei ole populististen lausuntojensa perusteella ole enää juuri paluuta. Keskustan ja PS:nhan on helppo jatkaa populistista EU- kritiikkiään tietäen, että se pysyy, pysyy, kunnes…
Kumpikohan nyt on tärkeämpää: päästä vaikuttamaan edes jotenkin – nyt ministeri Päivi Räsäsen postilla – hänhän käsittelee poliisi-, pelastus-, rajavartio- ja maahanmuutto-osastoille kuuluvat asiat lukuun ottamatta kotouttamisyksikön asioita, samoin ministeriön erillisille yksiköille kuuluvia asioita sekä opetus- ja kulttuuriministeriöön kuuluvia kirkollisasioita – ko. elintärkeisiin ’kotoisiin’ asioihimme – kuin ulkoisiin EU-asioihin, joihin ’pienellä’ Suomella on osaa jokseenkin vain ”koiranvirka” – jonka senkin arvo diplomaattiselta kannalta katsoen valitettavasti suomalaiskansallisesti ’änkyränä’ vain edelleenkin ohenee??...
Ihan 20 000 miljardin vastuupottia ei euroalueella ole, jollei sitten lasketa mukaan jo luonnollisiakin henkilöitä.
Valtioilla n. 6000 miljardia, pankeilla 4400 miljardia ja muilla rahoitusalan firmoilla n. 2800 miljardia euroa.
Mistä revitään ne puuttuvat rahat? Ei kansalla ainakaan ole varaa, hyvä kuin elämisen riittää maksaa.
Koko EU-alue elää pian täydessä velkakurimuksessa. Maksettavaa on enempi kuin varoja ja tuloja.
Hieno esiintulo Toimi, hatunoston arvoinen. Älkää mukautuko tämänmaailmanajan mukaan...
joo, joo miehiä naisia ja miehiä on jo liikaa....
Kunnioituksen arvoinen teko Toimi. Toimit asiassa aivan oikein.
Upeaa huomata, että olet Toimi alkanut myös kommentoimaan.
Isänmaallisen kokoomuksen edustajan Jorma Jaakkolan ajankuvareportaasi sopinee tähän kohtaan erinomaisen hyvin.
tiistai 2. helmikuuta 2010
Miten Suomi luopui markasta?
http://jormajaakkolablogi.blogspot.com/2010/02/miten-suomi-luopui-markas...
...ei ihme, että siksikin putosi - joka itsensä ylentää, ...
KD on itsensä ylentänyt hallitukseen.
Ja samalla itsensä altistanut alentamiselle ... poliittisen mieron tielle.
KD ei ole millään muotoa ylentänyt itseään mihinkään – sensijaan Kankaanniemi aiemmin, Soinin vieläkin tavoin kommentteihin vastaamattomana nimenomaisesti! - demokratiassahan reilu yhteistyö ratkaisee – ei kränäys ja riitely kaikesta ja kaikkialla Don Quihote-tyyliin – siinä jää - ja jäi vennamoisetkin - ain kieron vääräänteille…
Maito on nyt maassa. Turha vahinkoa on enää selitellä. KD on myötävaikuttanut Suomen aseman muuttumisesta itsenäisyydestä orjuuteen. Perussuomalaiset eivät lähteneet tuolle tielle, ja Kankaanniemen Kannaksen halkijuoksun kuvaus ei Suomea enää pelasta. Kollaa petti.
EU:n tarkkailijoita kutsuttiin aikoinaan Bosnian sodassa jäätelökauppiaiksi. He kulkivat rintamalla valkoisissa haalareissa, mutta eivät puuttuneet mitenkään tapahtumiin. Myitkö jäätelöä siellä hallitusneuvotteluissa?
Olet Heli täysin väärässä!
1) Herrojen metkut täytyy paljastaa.
2) Täytyy tiedottaa syistä ja seurauksista (asia joka teidän puolueelta on mennyt täysin ohi, vaikka tietoa löytyy.)
3) On aina hyväksi, kun joku vaikuttaja soittaa myrskykelloa. Myrskykellon soittajaa on turha syyllistää. Varsinkaan silloin kun syylliset ovat aivan muualla.
Henry
Heli, sinä olet täys kommunisti. Mieti vähän, mitä herrat lupasivat äänestäjilleen, mitä äänestäjät saavat herroilta ja kuinka herrojen linja säilyy hallituskauden edetessä. Koska he ovat tunnustaneet tehneensä virheitä ja mitä?
Pahin vika on se, ettei pysty tunnustamaan tekoaan. Kankaanniemeltä suoraselkäistä toimintaa!
Ei minua kukaan ennen ole kommunistiksi sanonut. :)
Kiitos teekutsulaiset :)
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=gDED_vGkTfA
Myrskykellon soittajat tulevat aivan muualta. Kuten täältä:
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=N8o3peQq79Q
Heli, Kankaanniemi ei kuitenkaan toimi USAssa.
Huono väistö.
En minäkään ole kommunisti. Huti.
Nykylinjauksillaan KD on aito teekutsupuolue. Se julistaa jumalansa vihaa homoja kohtaan ja puolustaa korporaatioiden oikeutta kyykyttää köyhiä sekä kannattaa investointipankkien oikeutta maksattaa kasinotappionsa veronmaksajilla. En yhtään ihmettele, jos Toimi Kankaanniemi haluaa päästä irti tuosta saastasta.
Heli, sinä olet täys homo, mitä olet antanut kirjoituksisasi ymmärtää. Ei muuta kuin vaatteet pois ja parisi kanssa saman peiton alle sinne panemaan. Pidä se kuitenkin omana tietonasi ja muutenkin nuo homoasiat.
Sinä yllytät kansaa omalta osatasi pahoihin ja huonoihin tekoihin noilla puheillasi.
Toimi Kankaanniemellä oli ihan oikea toimintaperiaate ja tässä monta tärkeämpää asiaa ratkottavana kuin jotku homojen asiat.
Henkilötunnukseni perusteella olen täys hetero. Kiitokset siitä ja kaikesta muustakin kyykytyksestä täytyy antaa Kristillisille ja Toimi Kankaanniemelle. Kuten nettihenkkareistanikin voit lukea, että olen mies. Voimme tavata Toimin kanssa Eduskunnan vessassa - miesten puolella.
Ja olen myös aikaansaavampi mies ainakin nettikirjoitusten määrällä. Sinä vaan tuot mielipiteesi esille kommenteissasi. Toisaalta sinulla on itsesuojeluvaistoa ettet enemmän saastuta nettiä mielipiteilläsi, kun et edes blogia aikaiseksi saa.
Kun olet niin homojen asioista kiinnostunut, mikset itse ala homoksi?
Petriltä varsin epäasiallista ad hominem- kirjoittelua - moderaattorin soisi puuttuvan jo moiseen!! - Toimi Kankaanniemestä ei ole miestä siihen.
• Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
• Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
Sinunlaisia tarvitaan tämän maan politiikassa jatkossakin. Ikävä kyllä KD puolue näytää olevan tällä menolla entinen.
Tämä ei yllätä minua. Räsänen on tuhonnut KD:n uskottavuuden ja paljastanut millainen suhmoroija Räsänen onkaan. Olen vuosia sitten ennustanut, että KD vielä katoaa. Petturuus on liian lievä sana kuvaamaan Päivi Räsäsen petosta omaa puoluettaan kohtaan. Ja kukaan puolueessa ei vaadi selvityksiä asioista. Uskomatonta porukkaa.
Jan Rossi
Jan Rossi: "Ja kukaan puolueessa ei vaadi selvityksiä asioista."
Tuota on aikaista vielä sanoa.
Vaikka selityksiä vaadittaisiin, se ei välttämättä sinulle, Jan Rossi, näy yhtään millään tavalla. On nimittäin myös niitä ihmisiä, jotka osaavat pestä likapyykit tekemättä siitä medianumeroa sinunlaisillesi riekkujille. ;)
Nyt kun ainakin Kallis, Kankaanniemi ja viimeksi Muinonen jo pesevät tätä likapyykkiä julkisuudessa niin sopiiko kysyä, mitä tällä ajattelette saavuttavanne?
Kovinkaan moni aivan KD:n sisäpiiriä ja Uuraisten kunnanvaltuustoa lukuunottamatta ei olisi noteerannut ex-kansanedustajan luopumista jäsenkirjastaan, elleivät KD:n edustajat olisi itse kommentoineet asiaa julkisuudessa.
Toimin eroamisessa ei ole mitään likapyykin pesemistä, se on varsinaisen puhdas liike. :)
Jos luet tarkemmin, ymmärrät että likapyykin pesulla tarkoitan sitä, että haastetaan sisäisissä keskusteluissa puolueen vaalilupausten vastaisesti äänestäneet kansanedustajat.
Toimin valinnan kommentoinnissa - vieläpä ihan myönteisessä sävyssä - on kyse siitä, että annetaan puolueen eduskuntaryhmän irtiottoryhmäläisille ymmärtää ettei Toimi ole ajatuksineen yksin, vaan että puolueen kannattajissa elää vahva EU-kriittisyys äänestivätpä pj. ja muut kansanedustajat miten kritiikittömästi tahansa.
Mikä siinä, hyvää viihdettähän tämä.
Oma mielikuvani KD:n saavutuksista on 1) salmiakkikossun hetkellinen myyntikielto joskus vuonna kivi ja 2) ns. homoavioliittojen toimeenpanon viivästäminen nykyistä hallitusohjelmaa rakennettaessa.
Kumpikin varmasti joillekin ihmisille elämää suurempia kysymyksiä joihin vaikuttaminen ei varmasti olisi onnistunut oppositiosta käsin.
Toimi, olet hyvä ihminen, ja tehnyt omantunnon ratkaisun, mitä suuresti kunnioitan.
Nämä sanansa kieltäjät on harhautettu ruokkimaan Petoa, mikä on Brysselissä. Olemassa siellä ihan konkreettisesti. Piilossa. "Helvetin Kruunun Prinssien" masinoimana.
Sven-Olof Jakobsson kertoo kirjassaan: "Brysselin maanalaisessa luolastossa jylläävän 666 Peto-nimisen valtavan tietokonekeskuksen, joka kerää kaiken tiedon käyttäjistään, kunhan se tulee täysin valmiiksi. Mikrosirotettu ihminen ei ole turvassa missään, ja kännykätkin tehdään ovelasti sellaisiksi, että ne voidaan valjastaa vaikka minkälaisten asioiden apureiksi."
Totuus on, että meidät halutaan - aivan tietoisesti - yhä enemmän sitoa tietokoneisiin ja etenkin SIRUKORTTEIHIN, sen on jokainen varmasti ympärillään huomannut.
EU:n tarkoitus on viedä ihmisiltä salakavalasti usko omiin vaikutusmahdollisuuksiin, ääneensä sekä yleensä valinnanmahdollisuuksiinsa.
Alusta asti on ollut totuus, että EU:n avulla rikastuvat vain suurten pääomien omistajat ja johtavissa asemissa olevat virkamiehet, sekä harhaanjohdetut POLIITIKOT OMIEN LYHYTNÄKÖISTEN ETUJENSA VUOKSI.
"Nyt KD hyväksyy myös Suomen perustuslain muuttamisen, vaikka edellinen eduskuntaryhmä sitä yksimielisesti vastusti. Presidentin valtaa murretaan ja EU:n merkitystä vahvistetaan."
Niin, nämä edunkuntamme EU-federalistit (mm. Stubb, Katainen, Brax...) haluavat muuttaa perustuslakia, koska haluavat kansanvallan pois Suomelta ja suomalaisilta. Tavoitteena heillä on eduskunnan vallan siirto jo virallisesti Euroopan unionille!
MIKSI ESIM. VALTAMEDIAA EI KIINNOSTA ollenkaan koko vireillä oleva perustuslakimuutos -asia, vaikka Suomi ei olisi perustuslakimuutoksen jälkeen enää oman itsenäisen suvereniteetin omaava kansallisvaltio, vaan perustuslakimuutos antaisi Euroopan unionille valtuudet päättää Suomen lakien ylitse ja viedä meidät lopulta osaksi EU:n superliittovaltiota. Mikä tarkoitus onkin.
Moni ei edes ymmärrä miten suuuresta asiasta tässä on nyt kyse.
Haluammeko oikeasti Suomesta EU:n osavaltion, jolloin asemamme olisi sama kuin Baltian neuvostotasavalloilla oli entisessä Neuvostoliitossa?
.
Euroopan liittovaltiokehitys tapahtumia kun seuraa, niin tarvitaan pikaisesti vastavoimia vallitsevalle EU:n superliittovaltio ja yleensä koko maailmanhallintokehitykselle. Myöhäistä on herätä enää siinä vaiheessa kun elämme "Pedon merkittyinä" ja orjuutettuina, vailla omaa tahtoa ja vaikutusmahdollisuutta, mikrosirutodellisuudessa.
Toimi, nostan hattuani päätöksellesi !
Suorastaan surulliseksi minut teki Räsäsen piikittely Maikkarilla, jossa hän "antoi ymmärtää" eduskunnasta tippumisesi keljuttavan sinua ja vaikuttaneen osaltaan päätökseesi.
Näin minä ainakin sen lausunnon tulkitsin.
Olen arvostanut myös Räsästä. Mutta nyt hän on mielestäni - ilmeisesti hallitus- ja ministeripaikan vuoksi - pahasti eksyksissä siitä aatemaailmasta, minkä olen kuvitellut KD: n ohjenuoraksi.
Seuraava koetinkivi lienee sukupuolineutraali avioliittolaki. Sitähän ei pitänyt käsitellä tämän hallituskauden aikana mutta eduskunnassa kerätään nimiä sen taakse ?
Ei se kyllä läpi tule menemään - jos menee äänestykseenkään. Mutta tämä on ymmärtääkseni sovitun hallitusohjelman vastaista.
Toimi, muistuuko mieleen, oheisessa äänitteessä 1990-luvun lopulta(?), varoittelet jo mikrosirusta ja EU:n vaaroista.
http://www.varo666siru.net/v2/mp3/2_c-kasettia.mp3
Äänitteellä puhuvat Toimi Kankaanniemi ja Lauri Jakkila.
14 min kohdalla alkaa mikrosiru-aihe, ja ihmisten mikrosiruttaminen/EU -aihe alkaa kohdassa 17:15.
Nauhoite on nytkin hyvin ajankohtainen.
Suosittelen kaikille.
Hyvä! Tällä menolla seuraavissa vaaleissa on ehkä tuplamäärä ääniä kerättävinä, tai kansaa edustettavana.
Tervemenoa unholaan.
Harva enää edes muisti, että olit mukana politiikassa, mutta nythän sekin tiedetään.
Jos vaikka kärsitkin dementiasta niin se ei tarkoita, että moni muu olisi huonomuistinen?
Könsikäs nyt vaan sattuu olemaan sellainen peruspositiivinen ihminen...
Älkää nyt hyvät veljet suuttuko. Eihän kaikkia C-luokan poliitikkojen liikkeitä jaksa muistaa että Toimiko ne. Mutta ainakin tämä antoi viimeisen kerran mediajulkisuutta eduskunnasta pudonneelle ikuisuuspoliitikolle siirtyä pois marttyyrina.
Ilmankos vetivät pois sen 3% äänikynnyksen, olisivat itse jääneet ulkopuolelle!
Näin käy kun valehtelee tarpeeksi kauan!
Erittäin hyvä kirjoitus ja kommentit Toimilta, kiitos.
terv. Eeva
Kankaanniemen toimintatapa ihmetyttää
On ymmärrettävää, että Toimi Kankaanniemi on henkilökohtaisesti pettynyt kun ei päässyt jatkokaudelle eduskunnassa. Ero puolueesta tuli kuitenkin yllättäen ottaen huomioon miten tiiviisti hän työskenteli hallitusohjelman parissa kolmen viikon ajan. Hän tuurasi puoluesihteeriä puoluesihteerityöryhmässä, oli neuvottelijana elinkeinotyöryhmässä ja vierailevana neuvottelijana kuntatyöryhmässä. Hallitusneuvotteluissa pidettiin lähes joka päivä yhteisneuvottelupalaveri, jossa hyväksyttiin eri työryhmien tulokset yksimielisesti. Missään vaiheessa kukaan neuvottelijoista ei ilmaissut etteikö hallitukseen voida mennä. Toisenlainen toimintatapa olisi ollut mahdollinen. Vasemmiston kansanedustajat Mustajärvi ja Yrittiaho marssivat ulos Säätytalolta, koska eivät voineet ohjelmaa hyväksyä, mutta eivät hekään eronneet puolueensa jäsenyydestä. Neuvotteluiden lopputulos, hallitusohjelma ja sen liitteenä SDP:n ja Kokoomuksen sopimus EU-politiikan hoidosta annettiin 20.6. eduskuntaryhmän ja puoluevaltuuston yhteiskokouksen hyväksyttäväksi. Puoluevaltuuston jäsenille kerrottiin, että koko neuvotteluryhmä, mukaan lukien Kankaanniemi, liputti yksimielisesti hallitusohjelman puolesta. Tässä ymmärryksessä kokous hyväksyi yksimielisesti hallitusohjelman ja valitsi Päivi Räsäsen sisäasianministeriksi. Puoluevaltuuston jäsenet saavat nyt olla pettyneitä Kankaanniemen toimintatapaan. Puoluevaltuuston jäsenten on kyettävä luottamaan niihin henkilöihin, jotka ovat kolme viikkoa tehneet suljetuin ovin työtä. He saivat vain päivän aikaa perehtyä 90-sivuisen neuvottelutulokseen. Puoluevaltuusto olisi voinut tehdä päätöksen, ettei hallitukseen mennä jos Kankaanniemi olisi ilmaissut eriävän mielipiteensä ennen kokousta.
Asmo Maanselkä
Puoluesihteeri
Siis turha nyt alkaa puukottamaan toimia selkään puolueen puolesta ja yrittäää tuota vihjailua.
OK Asmo! On ylen helppo täällä populistisen sopulilauman jälkiviisastella toinen toistaan toistaen - itse asiahan on heillä ihan OK ja "pläkkiselvä", ei siinä mitään - nyt jälkeenpäin, kun on ns. "kurat jo housuissa"...
Koska Suomi on jo vaihdettuine 'markkoineenkin' EU:ssa, mikä on sille tilanteelle nykyisine 'oheistuotteineen' korjaavien toimenpiteiden vaihtoehto: ainoa vaihtoehto on yrittää pelastaa se mikä vielä pelastettavissa on - kuten KD:kin omalla postillaan hallituksessa vastuullisesti tekee. Siinä on Päivi Räsäsen johtoisen KD:n selkäranka - terveisiä vaan Sauli Ahvenjärvellekin! Samaa ei voi sanoa jälkijättöisestä Toimi Kankaanniemestä, hänenkin pelkästä politikoinnistaan.
Yleensä kun jotain asiaa kritisoidaan, esitetään sille rakentava vaihtoehto, mieluummin aiempaa parempi.
Keskusta yrittää nyt pelastaa vain nahkansa oppositiossa, vaikka oli aiemmin itse hallitusvastuussa ex pääministeri Mari Kiviniemen johdolla tässäkin vaikeassa asiassa.
Soinillakaan ei ole esitettävänään mitään tilanteesta pelastavaa vaihtoehtoa, ei vaikka muodostaisi piankin enemmistöhallituksen. "Suomi pois EU:sta ja markka takaisin". Ovatko he kenties unta nähneet tai ennustajaeukolla käyneet? - No, kova yritysrutina ainakin häneltäkin muiden säestämänä kailoaa vähän joka asiasta, vaikka EU olisi jo natisemassa liitoksissaan, ainakin saranat jo hajoamassa itsestäänkin sen ovipielistä. "Yks kakkaa, kaks kakkaa, on lasten kutsut nää"...
P.S. En ole 'nuoleskelemassa' KD:hin - entä Toimi Kankaanniemi PerSuohin?...
"Soinillakaan ei ole esitettävänään mitään tilanteesta pelastavaa vaihtoehtoa, ei vaikka muodostaisi piankin enemmistöhallituksen. "Suomi pois EU:sta ja markka takaisin""
-Kertaus on opintojen äiti. Eli Perussuomalaiset ovat vaatineet jo kriisin alusta Kreikka velkasaneerausta ja irrottautumista eurosta. Lisäksi on vaadittu pankkien pääomitusta. Aikaa on vierähtänyt ja nyt kaikki riippumattomat taloustieteilijät vaativat myös saneerausta. Lisäksi pankkien pääomittamiseen laitetaan rahaa. Valitettavasti liian myöhään, koska löysät alkavat olla jo housuissa. Eli kriisin hoito on ottanut ison askeleen perussuomalaisten vaatimaan suuntaan, mutta liian myöhään.
Toimi esitti jälleen pelkkää samaa kritiikkiä KD- ex-puolueellensa, eli on pelkkä ns. metsäkaartilainen.
Mikä on se vaihtoehto, jota tulevaisuudessa - tässä ja nyt esität, etkä hamassa menneisyydessä noita iänikuisia vanhoja "jälkiviisana" - "kyllähän minä, mutta kun noi muut"?? - Ellei käytännön rakentavaa ja toimivaa konkretiaa löydy tästä umpikujasta poispääsemiseksi - kuten ei Soiniltakaan - Toimi lukeutuu säestäjineen pelkkiin kansaa, äänestäjiä mielisteleviin, vain suutaan soitteleviin populisteihin.
Otat Toimi aina "jäniksen passin" kouraasi kun Sinulla ei ole kivaa.
Arkistoista löytyy varmasti sekin tallenne, kun kun hallituksen ministerinä keskustelit pääministerin Esko Ahon kanssa Suomen EU-ratkaisusta.
Olet nyt samassa porukassa suuresti ihailemasi Timo Soinin kanssa.
Nähtäväksi jää liittyykö vielä Mauri Pekkarinenkin kompukseenne.
Muta mikä on Sinun ratkaisusi Toimi ?
Pelkkä ei, ei ja ei vaan riitä.
On myös muistettava, että demokratiassa kukaan meistä ei pääse saneluratkaisuun.
Voisitko edes hetkeksi pysähtyä punnitsemaan EU:n ja yhteisvaluutan hyötyjä vientiriippuvaiselle Suomelle ?
Voisitko myös kysellä hyvin koulutetulta ja ahkeralta nuorisoltamme rajattomien opiskelumahdollisuuksien, ja vakaan, matalan ja hyvin ennustettavan korkotason vaikutuksia heidän elämäänsä ?
Epätoivon ja tuhon ajatusten levittäminen on eriskummallista kristillisyyttä.
Kuntauudistuksesta Sinulla on viisaita, kokemusperäisiä mielipiteitä.
Tuo uudistus on vasta alkutekijöissään.
Lähtemällä käpykaartiin et pysty siihenkään vaikuttamaan.
Miksi jätit sisaresi ja veljesi ?
Tuomo Kankkunen voisi tietysti kertoa, että mitä haittaa vientiriippuvaiselle Ruotsille on ollut jäämisestä yhteisvaluutan ulkopuolelle?
Veikkaan, että jää vastaamatta.
"Voisitko myös kysellä hyvin koulutetulta ja ahkeralta nuorisoltamme rajattomien opiskelumahdollisuuksien, ja vakaan, matalan ja hyvin ennustettavan korkotason vaikutuksia heidän elämäänsä?"
Mikä onkaan eurovelan ja kruunuvelan korko? Käytännöllisesti katsoen ei mitään.
Suomen sitoumukset tähän asti ovat 14 miljardia euron puolesta (=oikeammin pankkien ja sijoittajien puolesta)?
J alopulta kaikki lankeaa nuorten maksettavaksi.
JA TÄMÄ ON VASTA ALKUA!
Miksi valehtelet Kankkunen?
Ilman muuta sinulla on oikeus pysyä kannassasi. Mutta älä ole lapsellinen, että olisit 1,5 vuotta sitten "nähnyt", mihin Kreikan tilanne johtaa. Aatteellisen puolueen tapoihin ei kuulu tietää taloudesta yhtään mitää, kun suuremmat voimat ohjaavat kuitenkin kaikkea. Jos et tajua, miten Euroopan tilanne on muuttunut vain kuluvan syksyn aikana viittaamalla siihen, että itse olit jo tehnyt päätöksesi asian suhteen 1,5 vuotta sitten, kertoo tämä fundamentaalisuudestasi ja kykenemättömyydestäsi vastava muuttuvan maailman haasteisiin. Eli ei muuta kun hasta la vista, baby.
Hyvin perusteltu Toimi! SDP:n ja kokoomuksen alkuperäisen sopimuksen siitä, ettei Suomen vastuita lisätä ilman turvaavia vakuuksia, olisi väljästi tulkiten voinut ajatella täyttävän KD:n vaalilupauksen. Kuten nyt on nähty, se sopimus ei täytä SDP:n, eikä KD:n vaalilupauksia. Kummankaan ei olisi syytä olla tässä hallituksessa. SDP ei olisi halunnut edes kyseistä vaalilupaustaan antaa, mutta teki sen PS:n pelossa. Lopputulos on pannukakku, jonka johdosta KD:n tulisi lähteä hallituksesta.
Vaikka ei ole kuin muutama kuukausi vaaleista aikaa, sellaisen sopan on uusi hallitus onnistunut keittämään edellisten hallitusten jäänteillä, että sen selvittäminen vie aikaa.
Sdp tiedettiin jo ennen vaaleja takinkääntäjinä ja hallituskauden aikana joukkoon on liittynyt uusia takinkääntäjiä. Ei olisi silti KD:n ja puheenjohtaja Päivi Räsäsen lähtevän samaan leikkiin mukaan. Syystäkin Toimi Kankaanniemi on pettynyt oman puolueensa tempaisuun hänen ollessaan Romanian ja Kreikan vierailuilla.
Toiseksi, onhan nykyhallituksen toimintatapa täysin diktatuurinen, koska mistään asiasta et voi edes valittaa jälkeenpäin, vaan saat tylyn vastauksen: "Se on sovittu eikä siihen enää palata!" Monissa tapauksissa on rikottu vielä jopa hallitusneuvotteluissa tehtyjä päätöksiä ja muuteltu niitä. Kolmantena, suorastaan virkarikoksena pidän pääministeri Kataisen ja valtiovarainministeri Urpilaisen välisiä salaliittosopimuksia, jossa kahden kesken on päätetty tukipakettien myöntämisestä Kreikalle ja asia tuodaan hallituksen käsiteltäväksi muiden puolueiden tietämättä asiasta mitään. Nämä kaikki rikkovat KD:n vaaliteemaa, mitä Toimi Kankaanniemi ei voinut tunnollisena politikkona hyväksyä. Ei hän ole ainut kansanedustaja, kuka ei voi tällaista toimintaa hyväksyä.
Kaikki toiminta tähtää kohti Euroopan liittovaltiota, jota kuitenkin rahoituskriisit jarruttavat. Katainen ja Urpilainen eivät ajattele ollenkaan Suomen taloudellista tilannetta, vaan kaikki maksatetaan suomalasilla veronmaksajilla, pankeilla ja yrityksillä. Taloustukia valtiolta kunnille leikataan ensi vuonna, mikä aiheuttaa paineita kunnallisveron kiristämiseen. Tämä aiheuttaa kansalaisille maksuongelmia ja luo paineita palkankotuksiin, mistä seuraa inflaation kasvu. Koko tämä kierreaalto on Kankaanniemen mielestä toiminnan vastaista, jota ei voi hyväksyä. Se on suurelta osin itse aiheutettua, mikä olisi pystytty välttämään toimimalla toisin.
Varmasti koko toiminta muistetaan seuraavissa eduskuntavaaleissa. Jos ei ole Kankaanniemellä asiaa (valitettavasti) ehdokkaaksi, tuskin nykyiset suurpuolueet sdp ja kokoomuskaan ruusuja niissä saa. Kaikki teot muistetaan ja pannaan merkille kuluvan hallituskauden aikana. Viimeisten galluppien mukaan sdp:n kannatus on romahtanut noin viisi prosettia eduskuntavaaleista. Puolue voi kokea neljän vuoden päästä saman kohtalon kuin keskusta viime vaaleissa. Sen aika näyttää.
Onhan taloudenhoito ollut tosi holtitonta, koska velka koko ajan vain on kasvanut. Suomi pienenä maana ei pysty olemaan koko maailman pankki. Velka on maksettava joskus takaisinkin vielä korkoineen ja se otetaan Suomen kansalaisilta, niin kauan kuin Suomi on olemassa.
On valitettavaa, että Kaankaaniemen, yhden pitkäaikasimmista suomalaisista politikoista, työpanos puolueensa hyväksi menee täysin hukkaan toisen säheltäjän toiminnan johdosta.
Onpa kimurantti tilanne.
Minä arvostan sekä Päivi Räsästä että Toimi Kankaanniemeä.
Tässä Kankaanniemen tilanteessa koen kuitenkin, että hän teki oikein erotessaan KD:sta.
En usko, että ero johtui eduskunnasta putoamisen aiheuttamasta pettymyksestä. Uskon, että kyse on Kankaanniemen ilmoittamasta ristiriidasta hänen ja KD:n näkemysten välillä koskien ennen kaikkea Kreikka-takauksia mutta liittyen myös KD:n linjaan kuntaliitosten suhteen.
Jos poliittiset mielipiteet menevät hakauksiin, niin ero puolueesta on kunniallinen tapa selvittää tilanne.
Toivon Toimi Kankaanniemelle kaikkea hyvää. Kun olin aikoinaan jonkin aikaa mukana KD:ssa, huomasin, että minulla ja Toimilla oli kaikkein eniten samansuuntaisia ajatuksia.
Nyt me olemme kumpikin ulkona KD:sta.
Mitä tämän jälkeen?
Puolueen pitää tehdä niin selvät ilmaisut eri asioista ja niiden yksityiskohdista, ettei kenellekään jää selittämisen varaa.
Toimi Kankaanniemihän sanoi jo vaaliohjelmassaan, että jokainen maa pelatkoot omilla merkeillänsä. Saman asian hän on toistanut blogissaan.
Onko Päivi Räsäsellä päässä vikaa ettei ymmärrä, mitä Kankaanniemen sanonta tarkoittaa vai onko Räsänen sekä sokea että kuuro?
Aika vaikea hoitaa työtehtäviä, jos ei kuule eikä näe mitään.
Olen ihan samaa mieltä kanssasi Toimi tuosta asiasta, että Kreikka olisi pitänyt laittaa heti velkasaneeraukseen, kun velkakierre alkoi. Sitä ei olisi saanut päästää näin pitkälle. Mitä pitempään samaa linjaa jatketaan, sitä enempi Suomi ja muut EU-maat velkaantuvat. Kaikista parasta olisi ollut Suomen kannalta, ettei olisi menty EU:hun ja EMU:un aikanaan ollenkaan, mutta siitä Lipponen ja Niinistö aikanaan päättivät.
Siitä syystä esim. Perussuomalaiset eivät lähteneet hallitukseen ollenkaan suuresta vaalivoitosta huolimatta, koska he ovat samalla tavalla EU-politiikkaa vastaan, eivät edes suostuneet neuvottelemaan tukipaketeista ja vakuusrahastoista. Heillä on sama periaate kuin teilläkin, että jokainen maa vastatkoot itse omista menoistaan ja veloistaan. Hallitusneuvotteluissa ei Perussuomalaisille annettu kuin kaksi kertaa mahdollisuus äänestää tukipakettia vastaan. Puolue pakotettiin tällä tavalla oppositioon. Ensi kaudella siitä voi tulla jo uhka sdp:lle ja kokoomukselle. Puolueetkin kokevat tämän jo uhkana seuraavalle vaalikaudelle.
ERVV oli suuri virhe, jota koko EU maksaa. Jokainen maa olisi pitänyt laittaa velkasaneeraukseen, kun maksuongelmia alkoi ilmestyä. Suurin osa Suomen EU-maille maksamista kriisituista jää saamatta takaisin. Eikä asioissa ole mitään neuvottelun tapaista toimintaa. Ne ovat pääasiassa kahdenkeskeisiä sisäpiiripäätöksiä.
Mitä nopeammin Suomi irtaantuisi EU:sta ja eurosta, sitä pienemmäksi velkataakka jäisi. Perussuomalaisten Timo Soinin ennusteet ovat monesti pitäneet paikkansa, toimintapa on ollut toisenlainen ja ajanut valtion velkakriisiin.
Joillakin politikoilla on ihan diktatuuria muistuttava toimintatapa. Jos se vie hallituspuolueiden keskinäisen uskottavuuden, niin se vie myös uskottavuuden hallituksen ja kansan väliltä.
EU-liittovaltio on sdp:n ja kokoomuksen periaatetavoite, joten siitä ei tingitä centtiäkään. Kun pääsee korkeaan asemaan, sitä käytetään hyväksi muiden mielipiteistä välittämättä ollenkaan.
Varmasti kansakin tahtoo tähän muutosta ja EU-kriittisyys tulee jatkossa kasvamaan.
Hyvä alku Toimilta,että alkaa kertomaan mitä on menossa. Vielä kuitenkin odotan,että kerrot enemmän tästä leikistä mitä on menossa. Uusipaavalniemi kertoi ihan selvästi mitä on tapahtunut ja tulee tapahtumaan yli vuosi sitten. Miksi hänen mielipiteillään pyyhittiin lattiaa ja mustattiin mainetta? Tiedät varsin hyvin hänen olleen jo silloin oikeassa.
U15 on täysi pelle ja tiedät sen itsekin. Ne Youtube-videot miehen täysistuntopuheista on varmaa hupia yhä uudestaan ja uudestaan.
Ja konkreettisesti tämä tarkoittaa mitä?
Saisikohan jonkun faktan pöytään? Missä U15 on ollut väärässä?
Rajansa idiotismillakin.
Käypä katsomassa se leike, niin huomaat hyvin, että suu vaahdossa fanaattisuuteen taipuva potilas siinä on saanut psykoottisen kohtauksen, ja lääkärihän tuossa olisi pitänyt paikalle kutsua.
Se teksti oli aivan yhtä lailla perusteltua vihapuhetta, kun wanha-Aatun puhe Nurnbergin puoluekokouksessa 80 v sitten.
U15 osui käsittääkseni arvioissaan aika lailla curling-termein sanottuna nänniin. Nyt, kun monen muun voittopatteristoon liikkeelle lähettämät keilapallot tuntuvat kolisevan ränniin. Lipsuvista niskalenkeistä puhumattakaan.
Helsingin Sanomissa pääkirjoitussivulla jo 2.2.2009 kirjoittaneen Sami Parkkosen ajatuksien tarkempi pohdinta lienee pikku hiljaa paikallaan?
"Maan tapa täyttää järjestäytyneen rikollisuuden tunnusmerkit"
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Maan+tapa+t%C3%A4ytt%C3%A4%C3%A4...
Alkavatko samat tunnusmerkit täyttyä myös EU:n tasolla?
Vaikkakin Hesarin päätoimittaja Riikka Venäläinen väittääkin Markkinointi&Mainonta-lehden uutisessa: "Trendikäs joukkoistaminen on vanha juttu"
http://www.marmai.fi/uutiset/hesarin+paatoimittaja+trendikas+joukkoistam...
Niin uskon Uusi Suomi-verkkolehdon ja Uusi Suomi Puheenvuoron muodostaman iloisesti pulputtavan ekosysteemin joukkovoimassa olevan juuri nyt tehoa, kun erilaisia tietoja ja näkökulmia isossa asiassa yritetään laittaan oikeaan kontekstiin.
Toivon kuitenkin, että Aapo Kansikas osuu arvioinneissaan Sauli Niinistön kanssa samalle sektorille pankkikriisin lopputuloksesta. Yle Uutiset 11.10.2011 "Niinistö: Suomi selviää talouskriisistä"
http://yle.fi/alueet/turku/2011/10/niinisto_suomi_selviaa_talouskriisist...
Tosin hintalappu taitaa olla vielä pitkään pahasti auki. Ja se ainakin itseäni ihmetyttää ja mietityttää.
Pidä sinä Toimi omalta osaltasi ääntä tästä perustuslain muutosesityksestä.
Tuskin tarvitsee neljää vuotta odottaa kummankaan, Uusiksen putoaminen on mielestäni pahansuovan mediapelin(ehkäpä loikkauksenkin, puolue ja piiri) syytä. Kumpikin teistä voi olla turvallisin mielin, seuraavassa eduskunnassa olette kumpikin ja suurilla äänimäärillä, sinulta se kyllä vaatii yhtä liittoutumista.
Uusis on yksi ainoista jotka tietävät kuinka rahajärjestelmä toimii ja kenen eduksi tämä kriisi on. Häntä ei vain kuunneltu.
Minä en siedä näkemyksiäsi homoista, taikka kristillistä fundamentalismiasi(siltä se ainakin vaikuttaa), mutta siitä huolimatta tuen, hengessä, taisteluasi.
Toimi, teillä KD:n ryhmässä oli hyvin paljon samanlainen ajattelutapa kuin Perussusuomalaisillakin. He ovat päättäneet sen asian, mitä he äänestäjille ja kansalle ovat luvanneet vaaliohjelmassaan, siitä he myös pitävät kiinni. Ohjelma ei miksikään muutu, vaikka tulee uudet vaalit ja valitaan uudet kansanedustajat. Siihen perustuu pitkälti Perussuomalaisten hyvä menestys viime kevään eduskuntavaaleissa.
Perussuomalainen -lehdessä N:o 13 kuvataan nykytinetta ja ennustetaan tulevaa seuraavasti:
"Lähivuodet tullaan muistamaan historiankirjoissa aikana, jolloin Suomen kansallinen talous rapautettiin ja Suomi lakkasi olemasta hyvinvointivaltio. EU suurena onnen tuojana tuottaa pettymyksen Suomen kaltaisille pienille jäsenmaille ja unionin kannattajille.
Vuosien 1991 ja 1995 finanssikriisit olivat vain pientä esimakua tulevasta suuresta kriisistä, joka iskee maahamme ensi vuonna. Talouskriisi alkaa, kun Suomen Kreikalle antamat vakuudet realisoituvat maksettaviksi.
Kreikan velkasaneeraus alkoi jo silloin, kun ulkomaalaiset yritykset antoivat sille velkojaan anteeksi noin 23-prosenttisesti. Tätä järjestelyä ei haluttu tuolloin kutsua velkasaneeraukseksi, jotta eivät rahahanat Kreikalle sulkeutuisi ja totuus paljastuisi liian aikaisin.
Milloin kriisitietoisuus iskee Suomen hallitukseen? Konkurssit tulevat aaltona johtaen vuosien massatyöttömyyteen ja palvelujen rajuun karsimiseen seurauksena miljardien eurojen vakuuksien lankeamisesta Suomen maksettavaksi. Kreikan valtion budjetista menee jo nyt kolmannes pelkästään velkojen korkojen maksuun. On luonnollista, ettei siinä tilanteessa mikään maa pysty niitä takaisin maksamaan."
Linjastaan kiinni pitäviä puolueita tarvitaan tällä hetkellä, jotka osaavat kohdistaa valtion varat oikean suuntaisesti. Varat on pidettävä oman maan sisällä.
Katainen ja Urpilainen & kumpp, saavat maksaa ne ihan omasta pussistaan, yhteenkään heidän tms. allekirjoittamaan paperiin ei Suomen kansa ole sitoutunut. Luottoluokituslaitokset voivat unohtaa sota-ajan velat, nyt sitä ihmettä ei tapahdu, vaan me jätämme tyynen viileästi maksamatta kaikki muiden velat, omat hoidamme. Vaikka valuuttaa vaihtaen.
Vai että konkurssin tehnyt yhden miehen curling-yrittäjä kertoi sinulle, miten maailma menee...
Mitään ongelmaa ei olisi, jollei EU:n päätöksenteko olisi jämähtänyt europersujen inttämiseen asiassa, ja aiemmin tehtyjä sopimuksia olisi noudatettu. Mutta asiat laitetaan nyt kuntoon, joten ei hätää.
Kannattaisiko pysyä ruodussaan ja odottaa vaan ohjausta sieltä Yläkerrasta ja jättää nuo huuhaa-talousnerojen arviot omaan arvoonsa? Nukkuisit yösikin paremmin.
Onko U15 aikamme Nostradamus, vai peräti uudestisyntynyt Herramme, kun häntä noin hehkutat?
Hatunnosto Toimi Kankaanniemelle. Suoraselkäisiä ja älykkäitä valtiomiehiä me tarvimme juuri nyt Suomessa.
Sentakia eivät Perussuomalaiset lähteneet hallitukseen mukaan, koska heidän periaatepäätös oli, etteivät he hyväksy sitä, että Suomi maksaa muiden maiden velat ja oma kansa voi huonosti. Perussuomalaiset katsoivat asiaa pitkällä tähtäimellä ja neuvottelevat muista asioista paitsi EU-tuista ja -takauksista. Koko ajan on nähnyt, että tukia ja takauksia tulee kiihtyvällä vauhdilla.
Timo Soini halusi olla suoraselkäinen eli mitä luvataan kansalle, siitä pidetään myös kiinni.
Samaan hallitukseen Toimi Perussuomalaisten kanssa, sdp ja kokoomus pudottavat itse itsensä hallituksesta.
On totta että kd oli tuota mieltä että kukin maksakoon pelimerkkinsä itse mutta MISSÄÄN VAIHEESSA KD EI SANONUT ETTÄ TÄMÄ OLISI KYNNYSKYSYMYS.Kaikille tämä asia ei ole niin keskeinen.Politiikka on kompromissien tekoa ja jos jossain on vika niin poliittisessa kulttuurissa että hallituspuolueiden on pakko olla samaa mieltä näistä ja siinä että perustuslakia ei saisi muuttaa ilman kansanäänestystä
Kokoomus ja sdp ovat niin pänkkejä, että heillä ei ole neuvotteluvaraa missään asiassa, mikä koskee EU-tukipaketteja ja niiden takauksia. Perustuslain muuttaminen oli yksi viho viimeisimmistä teoista nykyhallitukselta.
Mistään ei neuvotella sen enempää nykyhallituksessa. Turha heidän on muita puolueita ja niiden jäseniä syyttää. Keskittykööt omaan työhönsä.
panutaneli!
Joka yhteydessä vaalien alla tämä nostettiin kynnyskysymykseksi.
Tässä ottamani kuva Turusta.
Btw., tiedän että KD:sta on moni nyt jäännyt pois. En tosin tiedä tämän rouvan kohtalosta:
http://i11.photobucket.com/albums/a189/Henry-Finland/KD-rouva.jpg
Sääli että tätäkin rouvaa kustiin niin raskaasti linssiin.
Henry
Päivi Räsänen HS vaalikoneessa 2011:
"Suomen ei tule enää antaa uusia sitoumuksia velkaista EU-maiden velkojen hoitamiseksi.
Kreikan lainaehtojen väljentämiseen ei tule suostua. Ylivelkaisten maiden ja EU-maiden yhteistyön kannalta on terveempää hoitaa velkakriisit velkajärjestelyjen kautta yhdessä velkaantuneen maan, sitä rahoittavien luottolaitosten ja näiden pankkien kotimaiden kanssa.
Tukipaketit eivät ole köyhille suuntautuvaa kehitysapua, vaan tukea velkojaan periville rahoituslaitoksille. Euroaluetta perustettaessa sovittiin, että jokaisella maalla on vastuu vain omasta julkisesta taloudestaan. Kreikan kriisin puhjettua tästä periaatteesta luovuttiin. Yhteisvastuun illuusio euroalueella on itsessään ristiriitainen. Samaan aikaan, kun huonosta taloudenhoidosta suunnitellaan sanktioita, käytännössä rakennetaan veronmaksajien rahoin mittavia apupaketteja rahaliiton pelastamiseksi. Ehdotukset EU-maiden yhteisestä talouspolitiikasta veisivät lisää valtaa keskitetyille järjestelmille eikä pitkälle vietynä olisi maamme etu."
http://www.kansanmuisti.fi/member/rasanen-paivi/opinions/
Jos nykyiset toimet eivät ole takinkääntöä, niin mikä sitten?
Henry
Kreikalle lahjoittettu tuen kokonaismäärä on jo niin huikea, ettei mikään maa pysty sellaisia takauksia hoitamaan, kun jo kolmannes menee pelkkiin korkoihin. Se olkoot velkamaan ongelma ja pienentäkööt omaa kulutustaan niin paljon, että saavat talouden kuntoon.
Mastrichtin sopimuksesta poikkeaminen vaikuttaan EU-liittovaltion hankkeeseen pienentävästi, sen vastustus kansalaisten keskuudessa kasvaa. Ei pelkästään Suomessa. Se on politikkojen periaatteellinen päätös, että EU-liittovaltio luodaan hinnalla, millä hyvänsä.
Ei muuten varmasti luoda. Suomen näinnäisdemokratiassa voidaan yrittää, muualla, ts. Saksassa, ei edes voida yrittää.
Peli on selvä jo, ollut jo pitkään, nyt tarvitaan enään syylliset ja ulospääsy..
Voi kuule, Suomi on uppoamassa EU-suohon, jos vahvaa kättä ei ylhäältä tule auttamaan sinne se vajoaa. Jospa sinun Toimi on aika siirtyä rukoustyöhön isänmaan puolesta.
Arvoisat lukijat!
Tämä ketju on hyvä esimerkki siitä, kuinka väärässä olevat entisen puolueen "puoluetoimiston jees-tyypit" ja jonkun muun puolueen "meidän puolue on ainoa oikea"-dorkat yrittävät mollata jotakuta.
Kuten tässä Kankaanniemeä.
Tasapuolisuuden vuoksi keskustelussa on myös meitä KD-puolueaktiiveina pysyviä, jotka arvostamme Toimia, hänen mielipidettään, ja toivomme parempaa vaikutuskanavaa EU-kannalle.
Omaksi velvollisuudekseni ja toistaiseksi parhaaksi vaikutusmahdollisuudekseni katson puolueessa pysymisen ja sen, että pyrin puolueen sisällä vaikuttamaan siten, että kansanedustajamme äänestävät jatkossa puolueen linjausten eivätkä oman päänsä mukaisesti.
Itse henkilökohtaisesti arvostan Toimia ja oman käsitykseni mukaisesti hän oli pettynyt ennen kaikkea siitä, kun puolue äänesti linjausten vastaisesti hänen tietämättä asiasta mitään Romanian ja Kreikan vierailujen takia.
Varmin tapa säilyttää puolueen kannatus on olla rönsyilemättä asioissa suuntaan tai toiseen siitä, mitä on sovittu. Luonnollisesti Toimi toi edustuspaikkansa jättäessä esille kaikki ne perusteet, mitkä vaikuttivat siihen tulokseen. Kaikki asiat eivät kuitenkaan olleet puolueen jäsenten aiheuttamia. Osa liittyi hallituksen toimintaperiaatteeseen.
Toimin kaltaisia suoraselkäisiä henkilöitä Suomi tarvitsee jatkossakin yhä enemmän.
Viime kevään eduskuntavaalien tärkein teema oli Suomen kanta tuleviin tukipaketteihin. Hallitus muodostettiin niistä puolueista, jotka olivat valmiita hyväksymään Suomen vastuiden kasvattamisen turvaavia vakuuksia vastaan. Perussuomalaiset kammettiin hallituksesta, koska he eivät olleet valmiita hyväksymään tukipaketteja missään muodossa.
Vaalilupauksissaan SDP laittoi tiukat ehdot lisävastuille ja Vasemmistoliitto sekä KD vastustivat niitä ehdottomasti. Lisäksi 2/3-osaa valituista kansanedustajista ilmoitti vaalikonevastauksissaan vastustavansa tukipaketteja. Kreikan vakuusratkaisu ei nyt nähdyllä tavalla täytä mitään edellä mainittuja ehtoja. Jos tämä ei ole demokratian pilkkaa, niin mitä se on?
On ylen helppo ennen vaaleja politikoida ja populistisesti lupailla "olla ryhdikäs vastustaja", mutta kun tulee tosipaikan eteen, siinähän toimit kuten muutkin 'liittovaltiolaiset' - tai teet poliittisen "itsemurhan" tai ainakin yrityksen "suuriin suomalaiskansallisen periaatteellisiin vastustajiin", PerSuohin, kuten ilmiselvästi heitä kosiskellen nyt Toimi Kankaanniemi ja häntä kehuskelevat "sulhot" kilvan 'vastavuoroilevat'...
Näin todella toimittiin Anssi. Tämä oli täysin suunnitelmallinene teko nykyisiltä hallituspuolueilta, varsinkin sdp:ltä ja kokoomukselta. Heillä itsellä oli jo siinä vaiheessa tiedossa linjan muutos vaalikauden aikana, mutta se pidettiin piilossa, etteivät muut puolueet saaneet juonesta kiinni.
Varsinkin Perussuomalaiset ovat saaneet täysiä vihapuheita ainakin sdp:ltä, joilla on koitettu tyrehdyttää heidän vaikutusvalta. Puolue ei ole millään tavalla reagoinut näihin perättömiin väitteisiin, jotka eivät edes ole koskettaneet koko puoluetta. Se on näkynyt myös gallupeissa sdp:n noin viiden prosentin kannatuksen menetyksenä. Samoin veikkaan jossain vaiheessa käyvän kokoomukselle holtittomasta varojen tuhlauksesta tukipaketteihin ja vakuusrahastoihin.
Suomi ajautuu ensi vuonna talouslamaan, kun vakausrahastojen 14 miljardia euroa lankeaa maksettavaksi, josta seurauksena on massatyöttömyys ja palvelujen roima karsiminen.
Tämän kaiken saa koko Suomen kansa maistaa ja kokea nahoissaan hallituksen vaalipetoksen seurauksena. Sen äänestäjät varmasti laittavat merkille seuraavia vaaleja varten.
Juuri Toimi Kankaanniemen ja Timo Soinin kaltaisia suoraselkäisiä politikkoja Suomi tällä hetkellä tarvitsee!!!
Kysymys kuuluu:
Mihin heitä "tarvitaan" ?
Mitkä ovat Timo Soinin näytöt, sinä aikana kun hän on politiikassa toiminut ?
Hänellä olisi vihdoinkin ollut mahdollisuus ottaa vastuuta harteilleen, mutta miksi ottaa kuormaa hartioilleen.
Huitominen ja huutaminen mahan täydeltä on helpompaa.
Toimi Kankaanniemellä olisi ollut loistava mahdollisuus vaikuttaa hallituspuolueen kokeneena kansanedustajana rakentavasti mm. kuntauudistukseen.
Nyt hän luopui siitäkin mahdollisuudesta
Pienten puolueiden ääni ei kuulu suuria puolueita vastaan. Heidän oli pakko hyväksyä tukipaketit Kreikalle tai muuten mennä oppositioon. Toimi Kankaannimi ja Kristillisdemokraatit hyväksyivät ne, mutta toiminta muoto muuttuu koko ajan hallituskauden edetessä, mikä kuitenkin on heidän ajatusmaailman vastaista.
Timo Soini näki asian jo kaukaa, että he eivät voi kahdelle suurpuolueelle sdp:lle ja kokoomukselle mitään, koska ne tekevät yhteistyötä EU-politiikassa. Heidät pakotettiin hyväksymään ne ehdot, mikä oli Perussuomalaisten toimintasuunnitelmien vastaista. Jos olisivat saaneet olla omaa mieltä asiasta, talous olisi toisella mallilla Suomessa kuin tänä päivänä. Tämän päivän hallituksella ei ole mitään ehtoja, joiden mukaan toimia, vaan jatkuvasti linja muuttuu.
Suomi liittovaltion osana muistuttaa entistä Neuvostoliittoa, jossa kansalaisoikeudet on poljettu maan rakoon ja sitä suuri osa kansasta ei halua. Vastustus EU:ta kohtaan tulee kasvamaan, mikä näkyy monella tavalla.
Ainahan vastustaa saa.
Mitä hyötyä siitä on ?
Kysyn uudestaan ?
Mitkä ovat Timo Soinin näytöt,
sinä aikana kun hän on politiikassa toiminut ???
Ps. Eristäytyminen ei tule olemaan Suomen tie.
Kohta meillä on samanlaista kuin entisessä Neuvostoliitossa, kun entistä tietä jatketaan.
Vuoden 1991 lamaan saakka Suomella meni hyvin. Sitten tulivat finanssikriisi ja EU:hun liittyminen ja sen jälkeen talous on ollut takkuilevaa. Odotukset EU:lta olivat suuret, mutta näytöt pienet.
Ei Ruosikaan ole EU:n ja rahaliiton jäsen ja sillä menee aivan toisella tavalla. Ruotsi on joka asiassa meitä aina askeleen, jopa useita edellä. Miksei Suomi voisi ottaa mallia Ruotsista???
Pitää suunnata katse eteenpäin eikä jäädä tuijottamaan menneitä. EU-hanke on koko EU:lle ja sen jäsenmaille pitkällä ajanjaksolla kuolemaksi.
Olen sen kannalla, että Kankaanniemi teki miehekkään ratkaisun, koska hän koki sen rehellisyydeksi itseään,- ja muita kohtaan.
On myös sellainen totuus oikeaa, että hän on porukan petturi. Kristillisdemokraateilla on oikeus kokea Toimi Kankaanniemi myös petturina.
Jos puolueissa yleisimminkin alettaisiin tekemään päätöksiä itsetutkiskelun,- ja sen kautta tulleen rehellisyyden mukaan,- lähtisi hirmuinen määrä poliitikkoja omille teilleen.
Olen ennustanut, että ennen seuraavia eduskuntavaaleja Perussuomalaisesta puolueesta erkaantuu edustajia yksittäisesti,- tai omaksi ryhmäkseen.
En ole Perussuomalainen ja näen heidän politiikassaan puutteita, mutta totuus on se, että se oli Urpilainen, joka ei ottanut vastuuta hallitusneuvottelujen aikana ja pullauttanut Velkatalkoo-Jykää pois, silloin kun siihen oli mahdollisuus. Soini joutui tyytymään Urpilaisen ratkaisuun (eli siihen, että hän, Jutta, mielummin tuki Jykää ja jätti Soinin sivuun).
Henry
Liian kauan Jykä sai paukutella ja jankata samoja asioita saamatta tulosta aikaan. Hänelle olisi ilman muuta pitänyt antaa lähtöpassit ja vaihtaa hänen tilalle toinen. Perussuomalaisista tietämätönkin, joka on politiikkaa ja sen kehitystä seurannut ymmärtää, kun puolue kasvattaa edustuspaikkoja 34:llä, että suurin osa heistä on ensikertalaisia. Monellakaan ei ollut aikaisempaa kokemusta eduskuntatyöstä.
Kokoomus on melkoinen rahan tuhlaaja, mutta vastuu siitä kuuluisi valtiovarainministeri Urpilaiselle.
Toimi:
"Kirjoitin juuri muutaman kommentin tuonne viereiseen Asmo Maanselän aloittamaan ketjuun. En toista niitä täällä."
Maaselkä nimistä bloggaajaa ei löydy USarin haulla.
"En puolusta Timo Soinia enkä perussuomalaisia. Totean kuitenkin, että he eivät pettäneet vaalilupaustaan kuten KD teki. Timo Soini on sittenkin tainnut saada Suomen ja koko Euroopan politiikassa aikaan enemmän kuin kukaan suomalaispoliitikko. Hyvä vai huono, se jääköön kunkin pohdittavaksi."
Tässä on paljon järkeä!
Persut ja RKP taitavat olla ainoat puolueet, jotka ovat pitäneet lupauksensa vaalien jälkeenkin. RKP siksi, ettei se tainnut mitään luvatakkaan !
Ja sitäkään en ymmärrä, miksi jotkut kirjoittajat eivät myönnä Soinin saaneen aikaan mitään. Myös toisten toimintaan vaikuttaminen, kansalaisten mielipiteen muokkaaminen ja EU-politiikan eri puolien esilletuominen kansan ymmärtämällä kielellä on vaikuttamista.
Ja hän on esittänyt myös vaihtoehdon. Suomi irti Emusta ja EU: n muuttaminen vapaakauppa-alueeksi.
Myös oppositiotyö on vaikeaa itsensä aikaisemmin ryvettäneen Keskustan kanssa.
Eikä valoa näy tunnelin päässä. Kokoomus jatkaa käsittämättömän piittaamatonta politiikkaansa "perässähiihtäjikseen" hankkimiensa muiden hallituspuolueiden tukemana.
Meille tämän ikäluokan ihmisille tällä kaikella ei enää ole niinkään suurta merkitystä. Mutta nuorten tulevaisuuden tämä tuhoaa.
Älä Reino suotta vähättele raskaasti ylipainoisen pj:n ansioita. Onhan hän saanut koko EU:n päätöksentekomekanismin polvilleen ja hänen puupääpuoluetoverinsa ovat tuoneet iloa moneen kotiin toilailuillaan.
Kuka se tämmöinen Aapo "vesipää" Karsikas oikein on? Pseudonyymillä vaan huulet heiluu, eikä asiasta tietoakaan!!
edit. Muokkasit pois läskipään ja muutit hänet nyt sitten ylipainoiseksi puheenjohtajaksi....
Jos minäkin sitten muokkaan.. Aapo "kamelinvetäjä" Karsikas.
Sauli!
Tämä on ihan normaali poliittinen ilmiö:
Kun jonkun puolueen sisältä alkaa tulemaan jotain joka johtoa ei miellytä, otetaan yhteyttä puolueen "kirjoittajiin", jotka kirjoituksillaan vetävät koko keskustelun sivuraiteille. Esim. Kokoomuksessa tämän hoitaa KN. En tiedä minkälainen systeemi KD:llä on.
Tod. näk. vain muutama "luotettu" plus jokunen vakiotrolli joka joskus käyttää usempiakin nimimerkkejä ja joskus käy myös näennäiskeskusteluja omien nimimerkkiensä kesken.
Henry
Onko Aapo pääkopassasi kakki tallella? Vaikuttaa, että sinulta puuttuvat aivot tai jokin aivolohkon osa kirjoituksistasi päätellen. Itselläsi taitaa olla ongelmia painon kanssa. Ymmärrän hyvin jos lähentelee kolminumeroista kakkosella alkavaa lukua!
Reino, kirjoituksessasi on järkeä!
Tosiaankin vain Perussuomalaiset ja RKP ovat ainoat puolueet, jotka ovat pitäneet lupauksensa vaalien jälkeenkin.
Aika erikoista on se, etteivät jotkut kirjoittajat myönnä Timo Soinin saaneen mitään aikaan. Onhan hän saanut kuuluisuutta Euroopassakin, jossa hänet on otettu myönteisesti vastaan. Lisäksi hän on puheilla ja kirjoituksilla vaikuttanut myönteisesti kansalaisten mielipiteisiin ja tuonut EU-politiikkaa julki selkeällä tavalla, jota kansakin ymmärtää. Mitä tämä on jos ei vaikuttamista?
Soinin esittämä vaihtoehto EU:n sijasta, että Suomi ulos EU:sta, EMU:sta ja EU:n muuttaminen vapaakauppa-alueeksi palvelisivat suomalaisia paljon paremmin kuin nykyinen EU:n ja EMU:n jäsenenä oleminen. Ei yritykset kannata ja työllistä kansaa nykyisessä velkatilanteessa. Ensin on hoidettava oma talous kuntoon.
Keskusta ei ole niin yhteistyöhaluinen, että siitä Perussuomalaiset saisivat yhteistyökumppanin. Se ajaa pikemminkin EU-jäsenyyttä.
Kokoomus petti äänestäjänsä totaalisesti ajamalla holtitonta politiikkaa, mikä tuhlaa suunnattomasti rahaa EU-littovaltion muodostamiseksi. Asiassa on pahasti epäonnistuttu. Valtiolla on miljardivelat maksettavana. Samalla linjalla on sdp.
Pankkeja ja eläkelaitoksia uhkaa valuuttakato, mikä saattaa tietää sitä, että osa kansalaisten eläkkeistä jää maksamatta. Nuorille tämä saattaa tietää elinikäistä syrjäytymistä yhteiskunnasta, koska ei ole varaa käydä kouluja eikä saa töitä. Lisäksi EU-hankkeesta aiheutuneet velat siirtyvät meidän lasten ja lasten-lasten maksettaviksi.
Mahtaa tuleva(t) sukupolvi/sukupolvet kirota, mitä olemme saaneet aikaan.
Vielä tuosta "PS:n vastuupakoilusta", joka siis todellisuudessa oli Jutan vastuupakoilua, koska hän ei yksinkertaisesti uskaltanut/annettu ryhtyä pääministeriksi, vaikka tilaisuus olisi ollut.
Näin kirjoitin puoli vuotta sitten, 30/4 ja vaikka kirjoitus tarkastelee asiaa VAS-hallituskiimaa ruotien, selviää kyllä kuvio:
"Tilannehan oli tämä:
1) Demarit halusi Vasemmiston mukaan. Miksi?
Koska, jos VAS olisi oppositiossa, Demareiden olisi vaikempi hallituksen sisällä sopia asioista Kokoomuksen kanssa. Eli jos Vas on hallituksessa, Demarit voivat huoletta ottaa pari askelta oikealle.
2) Jos siis VAS olisi kieltäytynyt menemästä hallitukseen "jos sen kolme reunaehtoa ei täytetä", olisi Demareilla kaksi vaihtoehtoa: Olla hallituksessa tai sanoutua siitä irti. Täytyy myös muistaa, että tämä ns. 100 € ei tullut VAS vaatimuksesta vaan Vihreät oli sen jo taannut omalla käytöksellään, ennenkuin hallitusneuvottelut edes alkoivat.
3) Jos Demarit olisi hallituksessa, mutta VAS ei, meillä, (nyk. heillä), olisi ollut neljä vuotta aikaa padota Persujen seuraava jytky, joka nyt on väistämätön, jos eivät hajoa.
4) Jälkimmäisessä tapauksessa, Jos Demarit eivät olisi menneet hallitukseen, ei jäisi Kataiselle muuta vaihtoehtoa kuin taipua Persujen EU-politiikkaan - jota hän ei olisi tehnyt, koska silloin Kokoomus olisi suorastaan revennyt.
Näinollen presidentin olisi ollut pakko nimittää Jutta hallitusneuvottelijaksi. Toisaalta myös EU-paketin hyväksyminen olisi kaatunut aikarajan ylittämiseen.
5) Jutalta olisi sama tilanne kuin Velkatalkoo-Jykällä, ja olisi joutunut pyytämään Persuja + VAS + KD:ta mukaan. KEPU oli ilmoittanut, ettei se mene hallitukseen ilman Persuja, joten nyt myös Mari olisi ollut kusessa. Ja suurimmassa kusessa olisi ollut Soini, jos ei olisi suostunut Jutan hallitukseen. Jutta olisi ollut lirissä siinä suhteessa, että nyt Demarien apupaketti-vastaisuus (muka) olisi pitänyt realisoida.
Huomauttakoon, että KD:n Räsänen oli niin hallituskiimassa, että olisi suostunut mihin kokoonpanoon tahansa.
Joka tapauksessa VAS kannalta olisi ollut kaksi päälinjaa:
A) Jos oppositiossa; Padota Persut ja nostaa omaa kannatustaan. Pitää Demarit hallituslinjassaan mahdollisimman vasemmalla.
B) Jos Jutan hallituksessa; Pudottaa Katainen pois, pistää vuoroin Jutta, Soini, ja Mari ns. paskarakoon ja silti saada aikaan optimaalinen tulos, eli olla hallituksessa mukana ja KOK oppositiossa.
Ei tämä ole niin vaikeaa ymmärtää. Tärkeintä on ymmärtää seuraavaa:
- VAS ei pidä mennä paikkailemaan oikeiston ja rahavallan mokia - yhdessä oikeiston kanssa ja sen ohjauksella. Tähän on jo luotu Demarit.
- Ensi kerralla VAS kannattaisi ottaa asiantuntijaksi mukaan, omista riveistään, sellainen henkilö joka on ravannut luukulta luukulle vuositolkulla. Siis asiantuntija. Nyt sellaista ei paikalla ollut ja tiedän, että tällaisesta puolueen taholta kieltäydyttiin. Siis voi olla kuinka korkeasti oppinut tahansa, mutta jos ei ole sisäistänyt viranomaisten todellisia tulkintoja eri tilanteissa on aivan turha esiintyä "asiantuntijana". Tästä syystä meni koko "100 €, joka on köyhän 25 €", täysin kiville.
- VAS olisi myös tehnyt taktisesti viisaasti, jos se olisi ilmoittanut, että se lähtee mielellään neuvotteluihin, mutta ei neuvottele hallitusehdotuksesta, jonka on tehnyt McKinley&Company, vaan vaatii suomalaisia virkamiehiä pohjustamaan jokaista eri ehdotusta.
Tästähän olisi maailma revennyt.
- Persujen kanssa kannattaa mielummin olla yhteistyössä kuin Kokoomuksen kanssa. Persujen sisällä on paljon vasemmistolaisesti ajattelevia ihmisiä, joskin valtaa heillä ei ole. Mutta, Persuja ei tarvitse edes hajoittaa, he tekevät sen itse. Paitsi tässä tilanteessa kun ovat de facto yksin oppositiossa, Marin jutuillehan nauretaan jo sen perusteella, että hän aiemmin hyväksyi kaiken minkä Jykä ehdotti ja nyt on olevinaan vastaan.
- Kokoomuksen (suostuminen) maanpuolustusvoimilta leikkaamiseen => sadat miljoonat lamauttavat asevelvollisuusjärjestelmän partiopoikatouhuksi. Vispilät pidetään kunnossa ja neljän vuoden kuluttua itketään maanpuolustuksen tilaa ja uskottavuutta ja todetaan:
"Nyt ei ole muuta mahdollisuutta kuin mennä NATOon!
Kaikki vastuunsa tuntevat myöntävät tämän yadda, yadda..."
Henry"
http://www.terhoforum.fi/forum/viewtopic.php?f=11&t=423#p4173
ja myös
http://www.terhoforum.fi/forum/viewtopic.php?f=11&t=512
________________________________
Tähän loppui sitaatti kirjoituksestani. Vaikka kirjoitus kertoo VAS-takinkäännöstä, selviää siitä kuinka kaikki avaimet olivat todellisuudessa Jutta Urpilaisen käsissä, eli hän oli se, joka ei ottanut vastuuta.
Nämä pienemmät konnat olivat vain mukana "JEES!-miehinä" (etunenässä Arhinmäki) ja "JEES!-naisina" (etunenässä Räsänen).
Henry Björklid
Henry Björkliv kirjoitti: "Maaselkä nimistä bloggaajaa ei löydy USarin haulla."
Ei niin.
Syy on siinä, että nimi ei ole Maaselkä vaan Maanselkä, Asmo Maanselkä.
Aapo Kansikas kirjoitti: "Älä Reino suotta vähättele läskipään ansioita."
Timo Soinin nimittely läskipääksi on seuraavien Uuden Suomen kirjoitusohjeiden rikkomista.
•Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai muuhun henkilökohtaiseen ominaisuuteen liittyviä asiattomia viestejä.
•Käytä asiallista ja hyvää kieltä.
Tuo nyt on Aapon tyypillistä kommentointia ! :D
Ei enää edes ärsytä, eikä muutenkaan vaikuta "mopedin ohjaukseen" !
Lukuisat perussuomalaisiin kohdistuneet nimityket ja haukkumaviestit sekä -artikkelit on puoleueen keskuudessa jätetty huomioimatta. Niihin ei ole raegoitu tai otettu kantaa. Tämä on yksi tekijä Perussuomalaisten korkeaan kannatusprosenttiin. Mm. Sdp-leiristä on sadellut vihapuheita puoluetta kohtaan, mikä on pantu merkille myös gallupeissa. Sdp:n kannatus eduskuntavaaleista on pudonnut noin viisi prosenttia.
Ei ole suostunut minulle ymmärtämättömälle kertomaan ketä hän mahdollisesti läskipäällään tarkoittaa, jokatapauksessa Aappo ei tule toimeen itsensä kanssa.
Aapo Kansikas kirjoitti: "Käypä katsomassa se leike, niin huomaat hyvin, että suu vaahdossa fanaattisuuteen taipuva potilas siinä on saanut psykoottisen kohtauksen, ja lääkärihän tuossa olisi pitänyt paikalle kutsua."
Kävin katsomassa.
Markku Uusipaavalniemi puhui asiallisesti ja rauhallisesti, ei suu vaahdossa, ei fanaattisesti eikä psykoottisen kohtauksen saaneena.
Ihmettelen Kansikkaan toiseen ihmiseen kohdistuvan kommentoinnin ilkeyttä ja asiattomuutta.
Ihmettelyyn voi löytyä syy, jos toinen on vaikka pitkän harkinnan jälkeen mennyt ottamaan miljoonan lainaa heinäkuun alussa ja pistänyt Unioninkadun kasinossa kaiken pitkälle positiolle?
Mielestäni Eurotukipakettikannasta on turha syyttää KD:tä, vaikka toki KD käänsi takkia tässä asiassa.
Fakta on se, että voimakkaimmin puolesta ovat KOK, VIHR ja RKP + vaalien jälkeen takkia kääntänyt SDP, joka on 106, eli enemmistö. Lisäksi Vasemmistoliitto on kääntänyt takkia, vaikka äänesti Portugali-pakettia vastaan. He ilmeisesti äänestävät Kreikka-tukipaketin puolesta, kuten koko muu hallitus.
Suomen kanta EU-tukipaketteihin muuttuu, sitten kun SDP:N kanta muuttuu takaisin kriittiseksi. Nyt heidän vakuuksensa eivät ole riittäviä.
KD+VAS ei vaikuta tähän kantaa, mutta jos KD jättäisi hallituksen, hallituksen kaatumisen olisi erittäin lähellä, koska Vasemmistoliitto on erittäin löyhässä hirressä hallituksessa. He ovat tehneet monta takinkääntöä.
KD:n piti mennä hallituksiin, koska muuten sukupuolineutraali avioliittolaki olisi hallitusohjelma, nyt laki ainakin viivästyy ja toivottavasti KD torjuu sen kokonaan.
Jos laki uhkaa mennä läpi, toivon, että KD uhkaa hallitusta erolla.
Silloin heillä ei ole halllitusohjelmassa enää juurikaan omia asioita, paitsi aborttitiukennusideat + kriittisempi maahanmuuttolinja, mistä Päivi Räsänen on saanut erittäin paljon kiitosta eri keskustelupalstoilla. Näin sanon KD:tä vaaleissa äänestäneenä. Seuraavien vaalien puolueeseen en ota kantaa, muuten kuin se on KESK,KD tai PS.
Kiitos Toimi vastauksestasi.
Vielä voisin kuitenkin kysyä sen verran,että ketä nämä "maan parhaat asiantuntijat" oli ketä piti näitä tukipaketteja ainoana mahdollisuutena kuten Katainen asian ilmaisi.
Oliko ehkä juuri Korkman yksi niistä. Epäilen hänen ainakin olleen,koska olen jo pitkään epäillyt sen hermannin tietoja ja taitoa talouden suhteen.Tuntuu nytkin pyörivän kuin tuuliviiri.
Muistelen Esko Ahon hallituksen aikaa kun EU:n liityttiin ja olit ministerinä. Jäi mieleen radiohaastattelu jossa Aho tivasi moneen kertaan kantaasi liittymisestä, muistaakseni hän ei saanut vastausta. Mikä tilanne silloin oli, Kristilliset vastustivat jäsenyyttä mutta jouduit hankalaan välikäteen koska hallitus taas ajoi jäsenyyttä ?
Toimi esitti jälleen pelkkää samaa kritiikkiä KD- ex-puolueelleen, eli on pelkkä ns. metsäkaartilainen.
Mikä on se vaihtoehto, jota tulevaisuudessa - tässä ja nyt esität, etkä hamassa menneisyydessä noita iänikuisia vanhoja "jälkiviisana" - "kyllähän minä, mutta kun noi muut"?? - Ellei käytännön rakentavaa ja toimivaa konkretiaa löydy tästä umpikujasta poispääsemiseksi - kuten ei Soiniltakaan - lukeudut pelkkiin kansaa, äänestäjiä mielisteleviin, vain suutaan soitteleviin populisteihin.
Kysyisin vielä mielipidettänne:
Nousiko Suomen takausosuus 1.4 mrd: sta 2.2 mrd: iin siksi, että Katainen ja Urpilainen maksoivat itse lähes koko vakuuden 880 milj.) ??????
Kun EU: n puheissa se Kreikan tukipaketti on edelleen se 109 mrd.
Sixten Korkman: Kreikka on pikkutekijä maailmantalouden syöksyssä:
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/talous/sixten-korkman-kreikka-on-pikkute...
Tyly arvio Suomen käytöksestä: ”Vapaamatkustaja”:
http://www.uusisuomi.fi/raha/116584-tyly-arvio-suomen-kaytoksesta-%E2%80...
http://www.eva.fi/wp-content/uploads/2011/10/EMU-on-eksyksiss%C3%A4.pdf
Toivon itsekin vaihtoehtoa A. Jostain syystä se halutaan tarkoituksellisesti tulkita "eroksi koko Euroopasta" ja täydelliseksi itsesyrjäytymiseksi.
Analyysisi Euroopan pankkitilanteesta on ainakin näin pääosin samanlainen, kuin myös yleinen kurssi Euroopassa. Eurovaltioiden velkoja pitäisi osapuilleen leikata ainakin 2000 miljardilla eurolla ja jos joka ikinen alaskirjattu euro poimitaan vakausrahastosta (jahka sen koko kasvatetaan näihin mittoihin, mahdollisesti jo tänä vuonna) niin se tietäisi Suomelle kertalaakista 40 miljardin euron aukkoa. Hallitusohjelman tavoite säilyttää paras luottoluokitus on siinä kohtaa jo vaarassa tällä kaudella.
Henri:
Toivoisin sinun vastaavan tuohon kysymykseeni sillä sinulla on tietoa.
Siis onko Suomen takuu Kreikka-paketista 1.4 mrd, vai lisättiinkö sitä 800 miljoonalla Jutan (880 milj.) takuun vuoksi ? Eli ostiko Suomi näin vakuudet ?
Onko paluu itse veloistaan vastaavien ja vakaasta taloudesta kinni pitävien euronmaiden yhden eurovaluutan järjestelmään (= euron alkuperäinen malli) jo poissuljettu vaihtoehto?
(Tämä saattaa olla hankala vaihtoehto, koska poliitikoille on vaikeaa tunnustaa, että mentiine metsään ja tehtiin vääriä valintoja.)
P.S. En ole havainnut mitään KD:n pesän likaamista. Alkuperäinen ilmoitus sitoutumattomaksi siirtymisestä oli kohtelias ja asiallinen. Puolueen edustajat ovat halunneet ottaa kantaa, ja ovat laajentaneet keskustelua, ja sen seurauksena puolueen asioita on nyt puitu julkisuudessa enemmän kuin kai oli alunperin tarkoitus.
Ymmärrän puolueen ja sen edustajien apean tunnelman, kun entinen puheenjohtaja on joutunut toteamaan olevansa tyytymätön puolueen ajautumiseen hallitukseen menon myötä pois puolueen perinteiseltä linjalta joissain keskeisissä asioissa. Tässä tilanteessa suosittelisin puolueelle joko linjan tarkistamista tai nykyisen linjan vahvistamista sopivin perusteluin. Henkilökohtaisuuksiin meneminen ja yhden ihmisen rooliin keskittyminen (koko puolueen linjan ja asiakysymysten sijaan) on huonompi vaihtoehto. Pitäisi ottaa koppi asiallisista huomioista, ja palata päiväjärjestykseen jossain sanamuodossa.
On olemassa myös muita vaihtoehtoa, kanhan niistä vain aloitetaan keskustelu.
Mielestäni Skandinavisen yhteistyön vahvistaminen, Suomen, Ruotsin sekä Norjan ja miksei myös Tanskan "liitto".
Tuo Toimi Kankaaniemen 00:49 vastaus on erittäin hyvä tiivistelmä nykytilanteesta.
Teen siitä oman blogin, koska koen asian erittäin tärkeäksi.
Henry
Suomen liittovaltiosuuntaus on väärä.
Olen parin vuoden ajan tuonut esille sitä, että Suomen tulee erota EU:sta ja mahdollisesti lyöttäytyä yhteen löyhästi muiden pohjoisten maiden kanssa muodostaen Pohjolan unionin, joka ei olisi liittovaltio vaan valtioliitto itsenäisten maiden välillä.
Koska nykyinen poliittinen enemmistö on viemässä Suomea kohti tiiviimpää liittovaltiota, seuraava tähtäin on asetettava vuoden 2015 eduskuntavaaleihin, jotta EU-kriittiset voimat saisivat niissä niin suuren enemmistön, että Suomen valtiolaivan kurssia voitaisin täydellisesti muuttaa.

Kommentoi 134 kommenttia