Toimin-nasta

Virkkunen vierailulla - kuntauudistus jyskyttää eteenpäin

Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen, kok, vieraili maanantaina Uuraisilla. Ei mitään uutta, ellei se, että hän paljasti hallituksen hallinnon uudistamisen ministerivaliokunnan olevan täysin yksimielinen hallitusohjelman mukaisesti kaavaillun kuntauudistuksen toteuttamisesta. Eräät hallituspuolueiden kansanedustajat antavat kuulemma lausuntoja, joilla ei ole mitään merkitystä.

Ministeri ei vahvistanut eikä kieltänyt Suomen Kuvalehden noin 70 kunnan mallia. Jotain sinnepäin on tulossa virkamiestyöryhmän paksun raportin myötä heti, kun presidentinvaalien toinen kierros on ohi. Vaalit pelottavat. Tosin uudet lähenevät, 9 kk ja vieläpä kunnallisvaalit.

Miten 70 suurkuntaan päästään? Vuonna 2017 sen pitäisi olla kokonaan totta. Ministerin mukaan malli esitellään maakuntakierroksilla ja kunnilta pyydetään lausunnot tänä keväänä. Sen jälkeen laaditaan uusi kuntarakennelakiesitys. Mitä sitten tapahtuu, kun valtaosa kunnista sanoo ehdottoman ein? Ministerin mukaan asetetaan kuntajakoselvityshenkilö jokaiselle alueelle. 70 selvityshenkilöä. Nämä tekevät "likaisen työn". Mitä sitten?

Sdp, Vasemmistoliitto, Rkp ja KD ovat ilmoittaneet, että pakkoliitoksia ei tehdä. Näiden puolueiden ministerit ministerivaliokunnassa tukevat uudistusta, jolla aiotaan päästä noin 70 suurkuntaan, jota vain Kokoomus hallitusohjelman mukaisesti ajaa. Ilman pakkoa tulokseen ei päästä, mutta pakkoliitokset tyrmätään. Ei ihan pieni ristiriita!

Kireä aikataulu, heikko ja salaperäinen valmistelu sekä yksioikoiset ja ylimieliset lausunnot tuhoavat tarpeellisen kuntauudistuksen. Suurkunnat eivät olisi edes tehokkaita eivätkä tarjoaisi tasapuolisia palveluja. Lähidemokratialle ne ovat kuoleman suudelma.

Mikä on kaikkien hallituspuolueiden linja nyt? Se kuullaan pian. Jos hallitusohjelman tärkein rakenteellinen uudistus kaatuu, on hallituksen ja erityisesti kokoomuslaisen pääministerin ja kuntaministerin poliittinen pääoma syöty ja tarina katkolla. Leikkauslistat ja veronkorotukset lisäävät myrkyn tehoa.

Täysin käsittämätön oli valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen, sd, lausunto, jossa hän esitti, että kuntien palveluita siirrettäisiin kolmannen sektorin vastuulle. Näin vanha julkisten palvelujen puolustajapuolue löi taas naulan omaan arkkuunsa. Mistä löytyvät ne kansalaisjärjestöt, jotka alkavat ottaa tällaisen vastuun? Kaupungeissa se ei enää onnistu ja maaseudulla ei ole toimijoita.

Pidetään kohtuukokoiset kunnat ja turvataan kaikille julkiset peruspalvelut verovaroin järkevällä tavalla tuotettuina.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Käyttäjän OlliPusa kuva

"Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen, kok, vieraili maanantaina Uuraisilla. Ei mitään uutta, ellei se, että hän paljasti hallituksen hallinnon uudistamisen ministerivaliokunnan olevan täysin yksimielinen hallitusohjelman mukaisesti kaavaillun kuntauudistuksen toteuttamisesta. Eräät hallituspuolueiden kansanedustajat antavat kuulemma lausuntoja, joilla ei ole mitään merkitystä."

"Sdp, Vasemmistoliitto, Rkp ja KD ovat ilmoittaneet, että pakkoliitoksia ei tehdä. Näiden puolueiden ministerit ministerivaliokunnassa tukevat uudistusta, jolla aiotaan päästä noin 70 suurkuntaan, jota vain Kokoomus hallitusohjelman mukaisesti ajaa. Ilman pakkoa tulokseen ei päästä, mutta pakkoliitokset tyrmätään."

Eikä taida olla särötön kokoomuksenkaan rintama. Tässä on ainekset suureen farssiin.

Kiitos Toimi hienosta kirjoituksesta! Tervetuloa Perussuomalaisiin! Olisiko mahdoton ajatus sinulle olla Perussuomalaisessa puolueessa?

Käyttäjän Viktorflinkkila kuva

Samaa mieltä blogistin kanssa.

Virkkunen & Vapaavuori tulevat luomaan kirveensä komeasti kiveen tässä pakkoliitoskysymyksessä, mikäli pitävät jääräpäisesti kiinni kannastaan. Kuiskutusten mukaan kokkarit olisivat valmiita uhraamaan kuntavaalituloksen kuntauudistuksen eteen, mutta demarien surkea tilanne taitaa ajaa homman lopullisesti karille.

Taloutensa töpeksineet kunnat voi mielestäni pakottaa liitoksiin vahvemman kanssa, muuten jyrkkä EI pakkoliitoksille!

Käyttäjän juhanikahelin kuva

"lausuntoja, joilla ei ole mitään merkitystä"

Tällä samalla asenteella ja menettelyllä ajettiin läpi yliopistolaki, yliopistojen kaappaus elinkeinoelämälle. Ministerinä oli Henna Virkkunen. Virkkunen on Suomen väkivaltaisin ministeri, vihaministeri.

Nyt on menossa kuntien kaappaus, murentaminen yritysten liiketoiminnan uusmarkkinoiksi. Sitä kutsutaan kilpailun avaamiseksi, kilpailuttamiseksi, palvelujen tehostamiseksi, tuottavuudeksi, valinnan vapaudeksi - peittelyretoriikkaa kaikki.

Keitä kuuluu hallinnon uudistamisen ministerivaliokuntaan?

Käyttäjän ristoi kuva

"Täysin käsittämätön oli valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen, sd, lausunto, jossa hän esitti, että kuntien palveluita siirrettäisiin kolmannen sektorin vastuulle."
Kiinnostava ehdotus modernistisuudessaan, jos pistetään kirkko 3. sektoriin. Sehän se muinoin huolehtikin mm. lukemiseen opettamisen.

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva

Olen sitoutumaton, mutta en nukkuvien puolueessa. Kävin äänestämässä maanantaina.

Kaikissa hallituspuolueissa on toisinajattelijoita. Ihme kyllä, hallitusohjelman kaikki nuo puolueet hyväksyivät yksimielisesti, vaikka sinne on kirjoitettuna tuo kuntamurha yksityiskohtaisesti.

Kirkkoa ei yksiselitteisesti lueta 3. sektoriin. SIllä on perustuslain suoja ja julkisoikeudellinen asema. Miten ev.lut. kirkko rahoittaisi palvelut, kun talous on kireällä jo muutenkin? Miten kirkkoon kuulumattomien 24%:n kansanosan palvelut hoidettaisiin?

Ennuste: Kataisen hallitus kaatuu Vappuun 2012 mennessä! Vaalipelko on valtava, mutta ei sekään riitä pitämään äärivasemmisto-oikeisto-hallitusta pystyssä!

Käyttäjän juholaatu kuva

Tämä olisi hupijuttu, jos kyseessä ei olisi niin vakava asia kuin Suomen paikallisdemokratia. Jään innolla odottelemaan jatkonäytöksiä. Kunnilla on kohta suunvuoro. Saa nähdä moniko on nöyrä ja myöntyväinen.

Hallituspuolueille hallitusohjelma ehkä asettaa sellaiset reunaehdot, että pakkoliitosten vastustaminen on ok, koska tämä mielipide oli kaikilla jo ennen hallituksen muodostamista. Mutta muuta kriittistä hallituspuolueiden edustajat eivät voi sanoa, sillä hallitustovereiden työtä ei saa vastustaa eikä saattaa kyseenalaiseksi.

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva

Pm Katainen jyrisi äsken Keski-Suomen radiossa, että kuntauudistus toteutetaan hallitusohjelman mukaan ja vieläpä lähikuukausina. Pakkoliitoksia hän ei pitänyt hyvinä, mutta taisi jättää niillekin perälaudan kuten Virkkunen aiemmin.
Katainen vakuutti, että talonpoikaisjärki räjähtää kunnissa esiin, kun suunnitelmat esitellään. 70...100 kuntaa...

Niin siis hallitus ajaa uudistuksensa läpi. Mutta kysynpä vain, mistä se talonpoikaisjärki löytyy Muurameen, Laukaaseen, Uuraisille puhumattakaan Espooseen ja Kauniaisiin nyt yht'äkkiä. Kuntakentällä näyttää kapinamieliala voimistuvan ja siinä on mukana myös kokoomuslaisia ja demareita ja kaikkia muita...

Käyttäjän juholaatu kuva

Ehkä talonpoikaisjärki kertoo kunnanisille jossain vaiheessa, että kuntaliitoksilla niitä kuviteltuja säästöjä ei saa aikaiseksi.

Käyttäjän CXGTiT1 kuva

Kokoomuksen voimin kuusi kenttäpelaajaa pakotettiin oikean laitahyökkääjän paikalle ja siitä seuraa ruuhka sekä alimmaksi joutuiven vahingoittuminen. Peli vihelletään poikki.

Uusi hallitus kootaan, mutta kiintoisaa on nähdä tehdäänkö se nykyisin voimasuhtein vai ennenaikaisten eduskuntavaalien kautta.

Kuntien itsehallinto perustuu perustuslain pykälään 121 ja sen ylitse ei pidä mennä. Aina voidaan tietysti säätää uusi laki, mutta riittävätkö rahkeet ja onko se oikein, on kysymys. Laki kunnallisesta itsehallinnosta on kunta-alan "perustuslaki".

Tällaista odotan ja toivon:

http://cxgtit1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/94260-presidentti-v%C3%A4yrynen-...

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja