Toimin nasta! Asiaa

Kaikki blogit puheenaiheesta Valtiovarainvaliokunta

Eduskunnalta ennätysbonukset kansanedustajien siltarumpuhankkeisiin

Yksi julkisista suomalaisen korruption muodoista on eduskunnan vuosittain jakamat "joululahjarahat". On vaikeaa ottaa vakavasti huolestuneita puheita kestävyysvajeesta, kun viime vuonna kansanedustajat jakoivat eturyhmilleen joululahjoja ennätyksellisen 60 miljoonan euron edestä.

Perintöverosta luopumista ei annettu kuopata

Eduskunnassa oli käsittelyssä kansalaisaloite perintöverosta luopumiseksi. Itsekin sen allekirjoitin koska kannatan perintöverosta luopumista. Myös puolueemme Kokoomus on ottanut poistoon vaalean vihreän kannan.

Eduskunnassa perintöverosta luopuminen oli kuitenkin nyt törmäämässä seinään. Verotuksen yhtä näin isoa palasta ei katsottu mahdolliseksi kumota irrallaan muista veroratkaisuista.

Miksi joululahjarahaa ei saisi antaa köyhille?

Johannes Virolainen valtiovarainministerinä 1970-luvun alussa keksi ns. joululahjarahat. Ne ovat tietty summa, jonka hallituspuolueiden eduskuntaryhmät jakavat päättämiinsä kohteisiin budjettikäsittelyn loppuvaiheessa. 

 

Vuoden 2015 syksyllä leikkasimme valtion menoja voimakkaasti.  Ne koskivat kipeästi vähävaraisia. Työttömyys oli korkealla. Köyhyys lisääntyi ja ruokajonot olivat pitkiä. 

 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä