Iloa, eloa ja älyä! Kansamme parhaaksi!

Kaikki blogit puheenaiheesta hallitus

Paavo Väyrysellä taas "uudet suunnitelmat"?

Ennen palaamistaan Euroopan parlamentista kesäkuussa eduskuntaan Paavo Väyrynen ilmoitti perustavansa oman yhden hengen eduskuntaryhmän, joka on oppositiossa sekä hallitusta että oppositiota vastaan. Nyt muutaman viikon jälkeen hän kuitenkin on kokoamassa koko oppositiota yhteisen vastaehdotuksen tekoon hallituksen sote- ja maakuntauudistukselle.  Näin Väyrysen mukaan yhdistynyt oppositio voisi saada enemmistön jopa jo ennen vaaleja oman esityksensä taakse. Viimeistään vaaleissa "voitto olisi varma".

Hallituksen tuolileikki alkaa kohta?

Nykyisellä hallituksellamme alkaa olla kohta kuumat paikat.

 

Nykyisellä hallituksella ei ole oikein mikään mennyt nappiin. Kauhiasti on hosuttu ja perään ammuttu alas päättömiä ja laittomia uudistuksia. Sotesta on tullut tälle nykyiselle hallitukselle se ainoa oljenkorsi. Pitäisi edes yksi uudistus saada läpi hallituskauden aikana. Ihan sama kuinka huono se on kansalle, mutta yksi asia pitäisi saada tehtyä.

2014 Euroopan keskuspankki alkoi elvyttää painamalla euroja tyhjästä muutaman biljoonan rikkaiden sijoitusleikkeihin.

Hallituksen kansallinen sotetila

Hallituksella keulii kansallinen sotetila. On turha syyttää ja etsiä sotesyyllisiä sosiaali- ja terveysvaliokunnasta siitä, että valiokunta selvittää huolella vuosisadan uudistusta.  Hallituksen kansanedustajat ovat nyt keksineet viimeisimpänä kiirehtimistemppunaan kantelun valiokunnan puheenjohtajasta. 

Suomen synkkä tulevaisuus

Eurostat julkaisi tänään tilaston EU-alueen työttömyyden kehityksestä. Työttömyys on vähentynyt joka maassa. Silti tilastossa on aihetta huoleen ja suomalaisena minua huolestuttaa erityisesti Suomen tilanne; työttömyysasteemme on seitsemänneksi korkein koko alueella.

Lindström, Keskustan ja Kokoomuksen ylimielinen sätkynukke ja käsikassara

Kyllä suututtaa tämä touhu, vaikka itse jäänkin eläkkeelle ylihuomenna, eli heinäkuun 1. päivä.

Ironista tässä työttömyydessäni ja eläkkeelle jäännissäni on se, että sain työpaikan, kun jäin eläkkeelle! Otin työpaikan vastaan, aloitan 16.7.! En edes hakenut paikkaa, vaan minua kysyttiin siihen. Aktiivimalli ehti leikata ansiosidonnaistani kaksi kuukautta, ja leikkaa vielä kesäkuun ansiosidonnaistani, vaikka olen tehnyt kaikkeni saadakseni töitä.

Hakusessa aktiivimallin kustannukset ja vaikutukset

Tehtiin poikien kanssa silleen vähän tyhmästi aktiivimalli kakkonen, että kustannus- ja työllisyysarvioita ei ole ollenkaan.

Työministeri Lindström toteaakin analyyttisesti että "Vaikea arvioida, mikä mahtaa olla se resurssitarve. Kyllä tässä pyrkimyksenä on vähentää byrokratiaa. Aina kun on byrokratiaa, se tarkoittaa, että siellä on paljon työntekijöitä tekemässä asioita."

Liian hyvä ja halpa

Suomalainen terveydenhuolto hoivapalveluineen on ehdottomasti liian hyvä ja halpa. Niinpä Juha Sipilän kekosininen hallitus on ottanut sen kansalliseksi kärkihankkeeksi tilanteen korjaamiseksi. Lisää kustannuksia ja heikommat palvelut pitää saada, jotta oikeistopoliitikkojen ei tarvitse häpeäkseen kulkea kansainvälisissä kokouksissa ja konferensseissa kehumassa julkisia palveluitamme.

3903 Tehtyä työtuntia vähemmän kun vuosi sitten

Sinisten "kansanedustaja" blogissaan patsastelee luvuilla, joita olisi kiva tutkia tarkemmin.

 

Tilastokeskuksen mukaan tehtyjä työtunteja oli 2018 eka vuosineljännes 3903 vähemmän, kun 2017 eka neljännes.

LINKKI

Tuntuu hieman erikoiselta, että työtunteja tehdään vähemmän jos on 90.000 työllistä lisää.

 

Montako työpaikkaa on tullut lisää?

 

"Ilmaiset" terveyspalvelut

Liian usein kuulee ihmisten puheista, että meillä Suomessa on ilmaiset terveyspalvelut ja asiat ihan ok.

Postilaatikkooni tuli tänään kaksi kirjettä, jotka sisälsi laskut Suomen ”maksuttomista” ja ”ilmaisista” terveyspalveluista. Toinen lasku 20,60€ oli terveyskeskuskäynnistä ja toinen 41,20€ poliklinikkamaksu päivystyksessä käynnistä.

Saksan hallituskriisi ja Merkelin tulevaisuus

 

Baijerin osavaltion poliittisen kentän muutos ajaa on ajanut Saksan tilanteseen missä Merkelin oma tulevaisuus liittokanslerina on uhattuna. CSU:n mahdollinen irtautuminen hallitustyöskentelystä voi syöstä Saksan ennenaikaisiin vaaleihin.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä